tiistai 15. maaliskuuta 2016

Testailua

Kolmas päivä jo negatiivisia ovulaatiotestejä.
Tuntemuksista ja merkeistä olisin kuitenkin sitä mieltä, että ovulaatio on ollut ja mennyt la-su aikoihin. Sunnuntaista lähtien aloin testailemaan, mutta tuolloinkin vasta klo 23 tultuani tuplavuorosta kotiin.

Vielä viikko sitten odottelu oli tuskaa. Nyt tuntuu, että päivät kuluvat siivillä. No, mikäs siinä, kun työvuorot ovat tupla, kaksi pidentynyttä aamua ja vielä huomenna tupla. Mikään alkuperäinen työvuorosuunnittelu ei ole pitänyt paikkansa. Saapahan ajatukset muualle.

Vaikka olen minä toki ehtinyt tulkkaamaan jo Kanta.fi-arkistoon tullutta epikriisiä ensikäynniltä. Mikä on AFC, millaisen diagnoosin sain, mitä mahdollisia jatkoja lääkärillä on ollut mielessä (ja mikä on ehkä mennyt minulta ohi)... Olen ehtinyt jo googlettamaan monen monta kertaa Menopurin käytöstä, Letrozolin vaikutuksista, ovulaation merkeistä ja näiden kaikkien vaikutuksesta mahdolliseen raskauteen.

Puhumattakaan siitä, millaisia pohdintoja minulla on ollut liittyen raskauteen, synnytykseen ja lapseemme. Jos kaikki mielikuvani olisivat totta, niin minulla olisi jo melkoinen katras lapsia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti