sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Juhlahumua ja supistuksia

Tänään koittaa päivä, jota sekä minä että Hulda olemme odottaneet kovasti. Synttärijuhlat! Hän täyttää huomenna jo 3 vuotta, ajatella! Aikataulusyistä juhlistamme häntä jo tänään. Eilen oli vielä joitakin valmisteluja jäljellä, mutta tuntui kyllä helpottavalta todeta, miten fiksu olin ollut leipoessani edellisellä viikolla pakastimeen lähes kaiken. Eilen olin niin jumissa viikon töistä (100% työaika), ja vähän väliä supisteli. Toki joitain juttuja vielä leivoin ja laittelin valmiiksi, mutta kerrankin voi ihan avoimesti todeta, miten hyvin olen tehnyt etukäteisvalmisteluja.😅 Ei sillä, pidän itseäni ihan ajoissa olevana tyyppinä muutenkin, mutta ehkä nyt olen aikaistanut joitakin asioita vieläkin enemmän.

Vielä tämä aamupäivä, vikat järkkäilyt, juhlakamppeet niskaan ja päivästä nauttimaan.❤🎂 Teemaksi meinasi alkuun tulla metsäneläimet-pupu-kissa-Ryhmä Hau-prinsessa-vaaleanpunainen, mutta saimme onneksi tarkennettua sitä kissateemaksi. Se näkyy oikeastaan vain tarjoilujen koristelussa, sillä vaaleanpunainen prinsessamekko viehätti Huldaa niin, että muusta ei sitten voinut enää puhuakaan. Ja näin on hyvä; mekon kannalla olin minäkin. On ollut ihana suunnitella juhlia ja tarjoiluja, vaikka jälleen kerran törmäsin heikkoon kohtaani: mitä valitsisin niin monesta hyvästä vaihtoehdosta!😅

---

Yksi ajanjakso päättyi perjantaina, kun suljin työpaikan oven taakseni viimeisen keikkavuoron (tai nyt tein sovitusti viikon täydellä työajalla) jälkeen, kun lopulta maltoin lähteä. Ensi viikon pidän vuosilomaa ja sitten koittaakin paluu hoitovapaalta vakituiseen työpaikkaani toviksi ennen uutta lomaa ja äitiyslomaa. Sinne on vielä hetken aikaa, mutta oli tämäkin etappi aika haikea. Haikea siksi, että tuo kyseinen työpaikka houkuttaisi niin paljon enemmän, joten jäin sieltä tavallaan nyt äitiyslomalle. Ja onhan tämä reilu 1,5 vuotta, jonka olen keikkaillut enemmän ja vähemmän ollut myös erityistä aikaa.

Mutta aika aikaansa kutakin. Pyrin tekemään parhaani jäljellä olevana aikana ja sitten alkaa taas uusi ajanjakso.

---

Tähti-vauvalla on kova meno ja melske päällä; sen kyllä näkee ihan koskemattakin. Viimeksi neuvolassa käydessäni ei terveydenhoitaja meinannut saada mitattua dopplerilla sydänääniä, kun tyyppi liikuskeli niin kovasti. Lopulta kurkistimme häntä ultralla.

Juttelin terveydenhoitajallekin harjoitussupistuksista. Hän ehdotti, että kävisin antamassa protokollaan kuuluvat pissanäytteet (bakteerivirus, HIV ja klamydia; ihan kuin kahta jälkimmäistä ei olisi jo muutamaan otteeseen tutkittu lapsettomuushoitojen aikana...😅), ja soittaisi sitten "välitsekkaussoittoa". Kuulin perjantaina näytteiden olleen normaaleja, ja että voisin kuitenkin käydä varuilta neuvolalääkärillä. Ihan helpottavaa tuokin. Olin viikko sitten ollut yhteydessä synnytysosastolle "päälle jääneestä" kipeämmästä supistuksesta, mutta sain ohjeeksi vain ottaa Panadolia, juoda litra vettä ja huilata, jos töissä on rauhallista. En mennyt näytille.

Nyt huomaan, että myös kotona on harjoitussupistuksia ollut enemmän. Aiemmin niitä oli vain pääasiassa toisessa työpaikassa henkisen paineen vuoksi. Ja toki kotona välillä, jos on ollut enemmän rasitetta. Mutta nyt supistelee päivittäin. Jälkijättöisesti myös, jos edeltävät päivät ovat olleet rankkoja. Tänään olen herännyt klo 3:30 Huldan herätettyä. Sen jälkeen on supistuksia ollut klo 7 mennessä ainakin 10...

Millään en tahtoisi sotkea päiväämme noilla, mutta toisaalta tuntuu, että näistä pitäisi ehkä soitella synnärille... Jos vaikka sitten illalla, jos tilanne ei ole rauhoittunut...

Siispä puuhiin; siksihän minun oli tarkoitus herätä aikaisin, jotta ehtisin tekemään kaiken.🤗❤🎂

--

Rv 25+0.❤

torstai 21. lokakuuta 2021

Oma aika iltavuoron jälkeen klo 23:30

Työkaverini postailee usein instagramiin kuvia kolmannesta raskaudestaan eri yhteyksissä. Hän päivittää tilannetta ja vaiheita, kuvaa vatsaansa, tuskastelee pahoinvoinnin kanssa ja vaikeroi sokerirasituksen kurjuudesta. Ultrakuva vauvasta on mallattu ihanasti ja romanttisesti neilikan ja söpöjen vauvan vaatteiden kanssa.
Hän on niin onnellinen.
Ja minäkin hänen puolestaan. Sitten mietin, miksi en itse nosta raskautta enemmän esille omissa somekanavissani. Muistan jo Huldan raskauden kohdalla, että en jotenkin tohtinut. En kehdannut. Ja suurin osa niistä ihmisistä, joiden kanssa vietin eniten aikaa tai olin yhteyksissä eivät juuri mainostaneet omia raskauksiaan. Olivat vaatimattomia ja aivan ihania omana itsenään ja tavallaan ilmaista asioita.

Tulin tänään miettineeksi pukukopin ovea sulkiessani iltavuoron jälkeen pientä tuokiota työkaverin kanssa. Kysäisin hänen kuulumisiaan, jonka jälkeen hän kysyi minun, ehkä hieman jopa vilkaisten löysän työpaidan alta näkyvää raskausvatsaa. Mitä minä kerroin? En yhtään mitään vauvasta tai raskaudesta. Kerroin jotain pientä, ympäripyöreää ja heitin mukaan Huldan päivittelyn "apsaltista", jonka takia emme eilen päässeet isoon kuralätäkköön hyppimään. (Siis asfaltti) En maininnut sanallakaan raskaudesta. Toki olen myös varuillani tuossa työpaikassa. En tiedä, mitä minusta puhutaan, sillä taatusti minusta puhutaan. 
Mutta sivuraiteille tai ei, niin en jotenkin tohtinut tuoda esille raskautta. Vaikka kyllähän siitä tiedetään. (Ja juorutaan varmaan, että olen taatusti suunnitellut tämän näin, että saan jäädä samantien pois töistä äitiyslomalle...)

Tulin myös ajatelleeksi sitä, että ei tätä raskautta ole enää ihan kauheasti jäljellä. Jos jo ensimmäiset 23+ viikkoa on kulunut hujauksessa, niin miten mahtaa käydä lopuille viikoille, kun edessä on enemmän töitä, Huldan synttärit, omani sekä joulu? Kaikenlaista puuhaa ja järkkäämistä, mukavaa touhuamista.
Ja vastapainona sitten myös jaksamattomuutta, väsymystä, supistuksia ja huonoa oloa juurikin siitä nimenomaisesta puuhaamisesta.
Ehdinkö nauttimaan raskaudesta? Ehdinkö ihastelemaan raskausvatsaa, hehkumaan raskaudesta ja vauvan odotuksesta? Ehdinkö suomaan ajatusta vauvan tulolle, muutoin kuin käytännön asioiden puitteissa?
Ja mitä jos haluaisinkin mainostaa sitä enemmän; ehtisinkö??

En toisaalta tiedä, haluaisinko toisaalta leijua vain jossain raskauskuplassa, sillä Huldan raskauden aikanakin surin sitä, että aikani kului työhaasteissa, muutossa ja uniongelmissa. Silti en muista aikaa niin, vaan nyt muistoissani tuo aika on ollut jotenkin todella suloista, ihanaa ja onnellista vauvan odotusta. Mitä luultavammin tämänkin raskauden myöhemmät muistikuvat ovat varmaan aika samanlaisia.

Kiireisen ja intensiivinen onnellinen on tämä arki edelleen, ja olen kovin onnellinen siitä. Toki joskus olisi oikeasti aika kiva saada käydä vaikka lenkillä ihan itsekseen tai salilla. Käydä juoksulenkillä!! (Mutta en tosiaan mene raskauden aikana.) Tai vaikka heittää pitkäkseen lukeakseen kirjaa (minä kuuntelen nykyisin pääasiassa vain äänikirjoja työmatkoilla ja harvoilla lenkeillä). Saisi ottaa aikaa vain itsekseen. Ja toisaalta juuri nythän minä teen niin: otan aikaa itsekseni, iltavuoron ja iltapalan jälkeen klo 23:30 kirjoittaakseni vihdoin koneella edes joitain hataria ajatuksiani. Tiedän tämän kostautuvan huomisaamuna, kun monen huonon yön jälkeen myös ensi yö jäänee lyhyeksi ja joudun heräämään Huldan kanssa herätykseen ehtiäksemme äitiysneuvolaan. Ja siitä sitten äkkiä perhekerhoon, josta kotiin syömään ruokaa ennen Mumman tuloa ja sitten viiletän taas töihin. Mutta jos sitten viikonloppuna!

Jälleen palaan siihen taustalla leijuvaan ajatukseen, että kaipaan niin kovin aikaa prosessoida ajatuksia, käydä läpi niitä, tutkia ja pohtia, keskittyä raskauteen ja vauvan tuloon tunnetasolla. Ehkä se, että sitä toisi esiin somessa toisi raskautta itsellekin edelleen todemmaksi? 

---

"Miten olet jaksanut?", on usein kuulemani kysymys työpaikoillani. 
"Ihan hyvin," vastaan, vaikka eihän se täysin koko totuus ole. Saatan joissakin tapauksissa mainita kiusallisen huimauksen, vauhtia hidastavat harjoitussupistukset ja se, että puuhailun tuntee herkemmin jaloissa ja olossa. Näiden lisäksi olen huomannut, että myös vatsan ja selän seudulla on Huldan raskautta enemmän jonkinlaisia kipuja ja epämukavia oloja. Kaipa se keho tosiaan reagoi voimakkaammin uusissa raskauksissa. Yhä edelleen jaksan silti huvittua kansainvälisestä termistä, jonka kuulin viime viikolla. Aivan en ehdi olemaan geriatrinen synnyttäjä, vaikka olo välillä onkin melkoisen kömpelö, raihnainen ja väsynyt.

Huomenna on jälleen äitiysneuvola, ja ehkä siksikin ajatukseni ovat lipuneet tänään silloin tällöin raskausajan pohdintoihin. Olen odottanut käyntiä jo pari viikkoa, sillä olen niin kaivannut pysähtymistä. En tosin ole ihan varma, tuleeko käynti vastaamaan odotuksiini, sillä joudun ottamaan Huldan mukaani ja aiheena on Kelan tuet.
Siispä nukkumaan.

P.S. Ai että inspiroidun niin kovin Aamukahvilla-podcastin Henriikan päivityksistä Instagramista! Jälleen niin hyvää ja rehellistä pohdintaa esimerkiksi erkaumasta. Meillä on toki eri tilanteet, mutta huomaan saaneeni pientä lomaa omista harmitteluista liittyen Huldan raskauden myötä jääneeseen vatsalihasten erkaumaan. Tsemppaan siis jo pienesti itseäni uuteen kuntoutusprosessiin. 

maanantai 18. lokakuuta 2021

Onnellisen kiireinen arki

Kirjoittamiseen ryhtyminen on kyllä ollut erittäin haasteellista, ja ihan ajatusten selkiyttämisen vuoksikin olisi ihana, jos vaikka kerran viikoaa tai kahdessa ehtisi istumaan alas. Arki on kiireisen onnellista, olen ehdottomasti sitä mieltä. Luotan myös siihen, että aika kirjoittamiseen (ja milloin mihinkin harvinaisempaan) koittaa kyllä, hieman synteettistä ja pääosa kasviväriä.

Ja nyt olen kampaajalla!!! Jee! Tätä olen odottanut (ja kovasti puntaroinut ja kipuillut... raaskinko ja ehdinkö, onko tarpeellista ja muuta sellaista). Mutta täällä nyt istutaan, foliot päässä, vain omaa aikaa ja rentoutumista. Oma vahva ajatus oli ollut pelkkä kasvivärjäys, mutta kampaajallani oli visio, joka kuulosti ihanalta, joten toimeksi vain.

Nyt elellään jo niin pitkällä kuin rv 23+1, ja vauvalla on kova ryske ja melske. Kävimme toissa viikolla mieheni kanssa rakenneultrassa, jossa selvisi kaiken olevan hyvin vauvalla. Ja todistetusti hän oli erittäin liikkuvainen. Sinänsä juuri rakenneultraan keskittyminen jäi tuona päivänä hiukan vähemmälle, sillä sukupuolen tiesimme jo ja samana päivänä kävimme läpi koiramme elämää. Seuraavana päivänä nimittäin vein sen viimeisille unille. Se itseasiassa otti yllättävän koville, ja edelleen on haikea olo koiran poismenosta sekä melankolinen ja nostalginen tunnemaailma kaikista sen kanssa koetuista seikkailuista. Ja kuten tulimme moneen kertaan todenneeksi: koira ehti 8 vuoden aikana elää kanssamme kyllä ihan kaikki vaiheet rankoista ja raskaista vuosista raskauteen ja vauvan syntymään. Sellainen kasvukoira meillä.❤🐕

Mutta vauvalla on siis kaikki hyvin, se on nyt tärkeintä. Hän liikkuu ahkeraan ja iltaisin huvittaa tai joskus jopa turhauttaa, että siinäkö ryskeessä olisi sitten itse tarkoitus nukkua levollisesti. Oma olo muuten on ollut pääosin ihan hyvä, mutta selvästi huomaan tämän raskauden olevan edellistä raskaampi. Onhan tässä jo ikääkin tullut lisää, heh. Mutta ilmeisesti kun on jo yksi raskaus takana voivat seuraavat olla rankempia. Huimaus on tosiaan ollut jälleen kuvioissa (hirveän kivaa hoito- tai potilasohjaustilanteissa), ja harjoitussupistukset. Nämä ovat olleet raskaudesta muistuttamassa jo toisen kolmanneksen alussa. Lisänä on tullut myös monenlaiset kivut (useimmiten lievät) vatsan ja selän seudulla. Harjoitussupistukset ärsyttävät eniten, sillä niitä tulee päivittäin usein ja vauhtia on vain hidastettava. Tuleva vika työrupeama (joskin 80%) jännittää tiettyjen seikkojen vuoksi, mutta yritän jaksaa. Ehdin jo hieman miettiä, että kuinka ehdin ja jaksan tehdä kaikki toivomani joulujutut. Vuosi sitten pohdin samaa ja aloitin joulufiilstelyt ja -puuhat jo ensimmäisenä adventtina (en yleensä ole niin aikainen), mutta täälläpä lähdin testaamaan eilen (16.10.) seitankinkkua, jouluhummusta ja punajuurilaatikkoa juuri postista saamani Vegaanin joulukirjan innoittamana! 😍🎄 Oi, meillä taitaa tänä vuonna olla aika pitkä joulu!❤

Paljonpa olisi kyllä kerrottavaa ja pohdittavaa. Hankintoja olen tehnyt ja nimivaihtoehtoja olemme miettineet. Keikkatöitä on riittänyt ja arjen puuhia, Huldan kerhoja ja loppuaika päivistä vain täyttyy. Pian Hulda täyttää 3 vuotta, ja synttäreitä onkin odotettu jo kesästä asti. Hän haluaa ehdottomasti mansikkakakun. Siitä jonkin ajan päästä palaan omaan työhöni 7 viikoksi ja jään joululta loman kautta äitiyslomalle. Ihan hurjaa. Ja ihanaa. Ja hui.