Otsaani voisi näköjään liimata kyltin: "Räjähdysaltista materiaalia!". Tuntuu, että oli kyse koiran sotkemasta matosta (joka oli viikkoa aiemmin haettu pesulasta samaisen syyn vuoksi) tai sitten jostain mieheni neutraalista sanomasta (tai sanomattomuudesta), niin kipinöin ja räiskyn saman tien. Eilenkin pauhasin kesken lounaan jostain ihan mitättömästä asiasta miesrukalle, jonka jälkeen podin hurjan huonoa omatuntoa. Enhän minä nyt
tuollainen ole, enhän?! Missäköhän vaiheessa hän tajuaa, ettei oikeastaan edes halua olla tällaisen hirmumyrskyn kanssa... En tiedä, onko vain se jo syöty lääkitys, ihmeellinen väsymys, uudenlainen tilanne ja jännittävät päivät vai mikä, joka saa oloni niin... kiukkuiseksi... Ei ole kivaa itsellänikään. Siksi onkin vain parempi uppoutua tekemään jotain, jolloin on mahdollisimman pieni todennäköisyys kilahteluille. Tuplavuoro töissä, lenkki ulkona tai ruoanlaitto... Jotain hyödyllistä.
Huomenna aloitan sitten ovulaatiotestailun. Olen ehtinyt jo pohtia sitäkin, milloin testi olisi parhain tehdä, milloin mahdollinen plussa tulee, mitä sitten tapahtuu ja kunhan maanantaina ei tarvitse heti sännätä ultraan. Kuinka ihmeessä selittäisin asian iltapäivän neljän tunnin koulutuksessa? Toivon toisaalta, ettei plussaa tule vielä alkuviikosta, sillä kohdun limakalvon soisi vielä kasvavan... Puhumattakaan jatkopohdinnoista: tapahtui niin tai näin, niin mitä seuraavaksi? Täytyykö sitten aloittaa joku toinen lääkitys? Jos ei, niin mitä sitten tapahtuu? Entä jos menee seuraavalle kierrolle; millaisin lääkityksin?
Tai sitten sellaista, jota ei ehkä kannattaisi vielä miettiä... millaisia raskausajan juhlavaatteita hankkisin työkaverin kesäkuun hääjuhlaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti