Täyttä arkea, ihanaa ja raskasta

Haha, tämä on just tätä, kun yrittää tehdä samaan aikaan montaa asiaa, netti prakaa ja samalla vastailen viesteihin ja kuulostelen itkuhälyttimestä, joko vauva heräilee. Ja aloitin kirjoittamaan yrittämistä jo tunti sitten. (Ja itseasiassa jatkan tämän kirjoittamista tunteja myöhemmin.)

Hiljaiseloa blogin puolella, mutta varsin intensiivistä oikeassa elämässä. Tällaistahan se on, ja ajoittaisesta rankkuudesta huolimatta nautin. Sanomattakin lienee toki selvää, että lisää saisi olla unta, parisuhdeaikaa, hermoja ja lempeyttä kohdata erilaisia tilanteita, aikaa saada syödä rauhassa ja kenties kehonhuoltoakin.

Mutta täällä joka tapauksessa elellään hyvinkin päivä kerrallaan. Ristiäiset saatiin vietettyä Tähti-vauvan ollessa 2 kuukauden ikäinen, ja kaikki sujui ihanasti. Toki oma olo meni hyvinkin sumun keskellä lasten itkujen ja kaiken valmisteluhässäkän vuoksi, mutta kuvien kautta olen sitten fiilistellyt ihania juttuja ja koko tilannetta. Ja pari viikkoa ennen ristiäisiä alkoi yksi perheestämme saamaan flunssaoireita niin, että viimeisin sairastui ristiäisviikolla... Mutta kaikki lopulta hyvin - kylläpä se leipominen etukäteen auttoi kummasti!

Nyt vauva on lähes 3,5 kuukautta, ja suunnittelen jo hieman kiinteiden aloittamista ja soseiden valmistamista.  Aika hurjaa, että hän on jo tämän ikäinen. Kovin seuraileva, jutteleva, kurottelee käsillään ja osaa jopa kierähtää molempien kylkien kautta selältä vatsalleen ja joskus myös takaisin! Meno on siis selvästi mielessä, ja paino ei ihan tässä suhteessa ole pysynyt pituuden kanssa vauhdissa mukana. Mutta jospa se sitten tasaantuisi ja kiinteätkin auttaisi asiaan. En ihan hirveää stressiä ota asiasta, sillä vauva on kuitenkin pirteä, liikkuvainen, syö 8-10 kertaa päivässä (tarjoan myös useammin, mutta ei huoli), pissaa ja kakkaa. Käyrät ovat käyriä.

Kieltämättä olisi kyllä montakin asiaa, josta voisi kirjoittaa, mutta en ole tästäkään ottanut paineita. Ehkä jonkinlainen hauska summaus on sekin, että samaan aikaan nautin tästä tosi paljon, mutta samaan aikaan sitä jännästi odottaa jo tulevia vaiheita, ja että hän ei olisi niin kiinni minussa. Hassua. En vain ehkä kaipaa samanlaista tiivistä vauvakuplaa kuin Huldan kanssa aikoinaan. Toki tiiviit ja läheiset välit toivoisin saavuttavani Tähden kanssa, mutta on tämä myös erilaista. En ole varma, onko se rentoutta, mutta jonkinlaista samansukuisuutta ainakin. Ja onhan elämä paljon muutakin kuin vauvaa. Etenkin ristiäisten jälkeen esikoinen on reagoinut melko vahvasti ja rajusti vauvan olemassa oloon ja saanut myös sanoitettua sitä, että ei haluaisi vauvaa olevan, että hän voisi olla taas vauva. Samaan aikaan pikkuveli on kuitenkin niin rakas. Onhan se rankka paikka, kun vauva pääsee syliin, mutta ei hän samalla tavalla kuin ennen. Suuria tunteita on kohdattu, ja aika ajoin elämä tuntuu myrskyjen laannuttamiselta myrskyjen jälkeen. Ei tässä aina helpolla itsekään pääse, mutta tunteiden hakeminen auttaa ymmärtämään. Ja sitten meille tuli myös korona, joka on myös varmasti vaikuttanut tämän viikon reagointeihin.

Oma olo on ollut hyvä, fyysisesti ja henkisesti. Olen käynyt kahdesti äitiysfysioterapeutilla, ja oman liikkumisen monipuolistaminen ja juoksun intervallityyppisesti aloittaminen on ollut todella innostavaa ja inspiroivaa. On tuntunut hyvältä voida tehdä taas lähes omia juttuja. 

Huldan kohdalla eräänlainen haikeus varjosti vauvavuotta, sillä silloin suri, jäisikö tämä kokemus ainutkertaiseksi. Ehkä myös sitä, että kaikki oli itselle kuitenkin niin uutta ja epävarmaa, että toivoi jo senkin puoleen saavansa kokea vauvavuoden uudelleen. Siitä iloitsenkin, että nyt sain ottaa vauvavuoden uudelleen, joskin kovin eri tavoin. Siinäkin mielessä olo on helpottuneempi ja rennompi.

Sinänsä kaikki siis hyvin täällä.