Koronatesti ja lapsettomuushoidot ne yhteen soppii(ko)

Mitäpä olisi lapsettomuushoitojen vaiheet ilman tikun käyttämistä nokassa? Tällä kertaa en tosin ole edes kovin huolissani, sillä minulle sanottiin aamulla, että tuloksen saamiseen menee 2-4 päivää. Sopii tähän aikatauluun. Ai niin, ja korona? No, en oikeastaan usko sitäkään potevani, vaan ihan hölmöstä päästä saa nyt kärsiä koko kroppa. Aika lievästi tosin, sillä muutaman päivän kestäneet oireeni ovat olleet vähäisiä, mutta kuitenkin sellaisia, että olo ei ole kiva. Lääkkeillä mennään. Kevät on petollista aikaa, ja eräänä päivänä kävin lenkillä liian kevyissä vaatteissa. Tänään oli siis pakko taipua, tähän lopputulokseen tulin aamuyöllä, kun inha ote piti hereillä. Soitin neuvontanumeroon Huldan ollessa aamupalalla, ja sain näytteenottoajan jo tunnin päähän! No niin, Hulda, puuro naamaan ja auton kyytiin! Hienot pinkit lenkkarit jalkaan ja reppuun kasa leluja! 

Jos eilen puuhasin ja puunasin vaikka mitä, niin tänään on meno ollutkin sitten ihan toisenlaista. Ja ei se mitään, saa ollakin. Toisaalta haluan ottaa nyt varman päälle, vaikka eipä se enää töihin pääsemiseen vaikuta. Joudun joka tapauksessa olemaan saikulla alkuviikon. Harmi, sillä olisi  mielelläni mennyt töihin. Mutta toisaalta... minulla on sen verran huippu seuralainen, että mitäpä tuosta (,kunhan ei mieti sitä, että nyt minun tilalle joudutaan etsimään sijainen jne). Väliin osuukin sitten vapaita ja perjantaihin mennessä ajattelisin olevani jo kunnossa, ja ennen kaikkea saanut testituloksen. Silloin aloitan yövuorot, mutta ennen sitä teen pienen reissun.

---

Menneenä perjantaina istuin siis yövuoron jälkeen polin odotustilassa odottamassa käyntiä. Olin käynyt polilla edeltävänä maanantaina, mutta yliopistosairaala oli halunnut tarkistuskäynnin edellisen olevan ilmeisesti liian aikaisin. Välissä ehti ilmetä jo epämääräistä veristä (mutta vähäistä) vuotoa, joten olin jo lyönyt hanskat tiskiin. Nyt tilanne näytti kuitenkin hyvältä, ja lääkäri sanoikin, että pieni vuoto ei tarkoita mitään. Iltapäivällä sain soiton yliopistosairaalasta, ohjeistukset Lugesteronin aloitukseen sekä ajan alkionsiirtoon tulevalle perjantaille.

On tämä hurjaa, että jo nyt voidaan yrittää uudelleen! Olin laittanut jo torstaina ennen pääsiäistä viestiä polille (pp13), että tämä oli nyt tässä, hoidetaanpa asia pois aikajärjestyksestä. Kysyinpä siinä sitten lakki kourassa, että sattuisiko mitenkään olla mahdollista yrittää uudelleen jo seuraavassa kierrossa. Olin koko ajan ollut siis välikiertoluulossa. Hoitaja vastasi, että kyllä, niin voidaan tehdä (ikään kuin itsestäänselvänä), ja kertoi Progynovan alkavan tällöin kp 3. Hahaa!! Kiitin tästä tiedosta, ja että kuinka hyvä oli tietää jo nyt! Hoitaja ei tuntunut tajuavan, mikä minulle oli ollut epäselvää, mutta tavallaan se ei yllätä; olen niin usein joutunut itse selvittämään asioita tai saanut vähän vahingossa tietää joitakin asioita. Mutta mitä tuosta, sillä tieto siitä, että uusi mahdollisuus alkaisi varsin pian, nosti mielialani jos ei pilviin, niin ainakin korkean kuusen latvaan. Sitä yritin sitten ajatella, kun seuraava kierto alkoi vain kaksi päivää negatiivisesta tuloksesta ja  Lugesteronin lopettamisen jälkeen. Huh, se olikin sitten melkoinen kierron aloitus se.😬 Toisaalta mieltä piristi valtavasti myös pienisuuri ajatusprosessi ja vahva päätös siitä, että sitku-elämä saa riittää. Jo tuo on tuonut voimaa, sekä se, että olen ottanut askelia kohti haaveitani. En ole tehnyt vielä mitään radikaaleja ratkaisuja, mutta jo siitä ääneen puhuminen "oikeille ihmisille" voi viedä asiaa jollain tavoin eteenpäin.

Mutta ajatus siitä, että olisin pian menossa hakemaan toista alkiota kyytiin, on aika outo. Olen kuvannut, että on ihan "blah"-olo. En jaksa uskoa, toivoa, luottaa, miettiä, jahkata, testata ja pohtia. Suoritan, suoritan ja suoritan kaikki nämä käänteet ja käynnit, lääkkeet ja systeemit, kuten olen tehnyt vuosia jo tähänkin asti, ja joita tulen tekemään vielä pitkään. Noin se vaan menee. Ja tämäkin käänne on käytävä.

Onneksi tällä hetkellä elämä on niin täynnä monenlaista iloa, puuhaa, tekemistä ja inspiraatiota, että suorastaan ahdistaa miettiä "mitä jos" -kysymyksiä. Haluaisin vain keskittyä perheeseen, kotiin, töihin, kevätpuuhiin, kasvulavojen ja kasvihuoneen laittoon ja mihin kaikkeen. On ihana vain olla ulkona.

Harrastuksensa kullakin

Tässä polilla taas odotellessani tuli mieleen, että olen tavallaan turtunut vain tekemäään näitä juttuja. Käymään polilla, hakemaan ja käyttämään lääkkeitä, laskemaan päiviä ja elämään oudossa vuoristoradassa osaamatta tai uskaltamattakaan miettiä, että tämä voisi joskus päättyä. Ilman, että se olisi lopulta mitään muutakaan. Pelkkiä polikäyntejä, lääkkeitä, ultria, oireita, lapsettomuuspohdintoja ja vertaistukijuttuja.Tätä on kestänyt jo niin kauan.

Haha. "Mitä harrastat?" 

"Lapsettomuushoitoja."

Muistan tosin Huldaa odottaessani havahtuneeni joskus siihen ajatukseen, että nyt se kova työ tuottaa tulosta, meille tulee vauva! Sekin kuvio liittyy lapsettomuushoitoihin, uskon sitä tai en. Tai sitten vain turrutan tunteet ja ajattelen kaikkia käänteitä vain suoritteina. Niin kuin auton tankkaaminen ja lattiakaivojen puhdistaminen. Ne vain täytyy tehdä, jotta jokin voisi mahdollistua.

Sallinet ihmeelliset pohdintani. Olen juuri tehnyt 12 tunnin yövuoron ja istunut polin odotustilassa melkein tunnin. Pieni hupi on paikallaan.

Pp14

 

Pp 12 nega - tämä taisi olla sitten tässä

Malttamattona olen mennyt tekemään raskaustestejä jo useaan otteeseen. Onhan mielikin heittänyt jo omia skenaarioitaan soppaan, sillä olo on ollut toisinaan erittäinkin raskaana oleva. Järki on kuitenkin toppuutellut: lääkkeistä kaikki johtuu.

Alkuviikosta koimme jo ensimmäisen romahduksen, kun ensin pp 9 tullut haamuplussa olikin hävinnut pp 10 -testissä. Tuo oli muutenkin sellaista turnausväsymysaikaa. Kaksi viikkoa on oikeasti aika pitkä aika odottaa vastausta johonkin näin suureen asiaan!
Sain ihania tsemppiviestejä ystäviltä ja kävimme hyviä keskusteluja mieheni kanssa. Sitten eräs ystävä kysyi oleellisen kysymyksen: oliko haamu tullut vasta testiajan jälkeen? Totta! Olihan se, joten silloin testi ei ole edes luotettava. Toivoa siis saattoi sittenkin olla.

Nyt olen ottanut lomaa testauksista. En ole halunnut tehdä niitä ennen töihin menoa, kun muutenkin on ollut rankkaa mennä töihin (muista syistä). Eilisiltana pp12 tosin päätin tehdä vielä viimeisen liuskatestin ennen virallista testipäivää, jolle olin säästänyt viikkonäytöllisen, jonka tuloksesta ei voisi erehtyä. 
Negatiivinen, kuinkas muutenkaan.

Laitoin nyt aamulla viestiä polille, että ei tästä tule nyt mitään. Toki teen vielä testin virallisena päivänä, mutta hoidan ilmoituksen jo pois alta. Muuten olisi pitänyt odottaa pääsiäisen yli. Eihän tämä mikään akuutti asia todellakaan ole, mutta sellainen, mistä haluaisin päästä vain eteenpäin. Jouduin tosin eilen käymään vielä apteekissa 13 tuntisen työpäivän päätteeksi hakemassa paketin Lugesteronia - kahden kapselin vuoksi. Sen verran edellisestä paketista jäi uupumaan, mikäli tulos on negatiivinen. Muutoin lopetan huomisaamuna molemmat lääkkeet saman tien.

Olen siinä käsityksessä, että siirron jälkeen täytyy taas odottaa välikierto, jonka jälkeen pääsemme taas uuteen yritykseen. Karkeasti laskin, että siihen menisi reilu 1,5 kuukautta. Näiden asioiden parissa tuo tuntuu taas niin kamalan pitkältä, kun tuostakin seuraisi vielä epävarmaa odottelua. 

"Sun olisi niin paljon parempi olla jonkun toisen kanssa," totesin taas miehelleni eilen. Itketti kaikki. Pieleen menneet hoidot, hormonit, lääkkeet, epävarmuus, pettymys ja pitkäaikainen työkipuilu. Jälkimmäistä en viitsi hirveästi avata täällä, mutta sanotaan näin, että kyllä tällaiset pettymykset vauhdittavat myös toisenlaisten suurten päätösten tekemistä. 
"Eikä olisi," sanoi mies. "Ei todellakaan."

Nyt siis yritän keskittää energiani seuraavaan kiertoon ja sitä ennen jaksamaan töissä. 
Tai jos ihan ensiksi viimeistelisi pääsiäismenuun, ehkä jossain vaiheessa löydän inspiraation. Mutta juoksemaan menen nyt viikonloppuna! Sitä olen vältellyt varmuuden vuoksi.