Olo on melko väsynyt ja murheellinenkin, jossain määrin. Painiskelen sen ajatuksen kanssa, että olenko tekemässä suurta virhettä palatessani... ei kun aloittaessani puolikkaalla työajalla määräaikaisesti. Yritän kääntää ajatusta mielessäni, että keikkailen ennalta tiedossa olevia vuoroja. En palaa töihin.
Vauva on minussa todella kiinni, ja sen sain kokea melko sydäntä särkevästi eilen. Olin ensimmäistä kertaa iltamenolla lähes vuoteen ollen pois kotoa kello 18-21. Olin eräässä äitien saunaillassa, ja kylläpä vain teki hyvää!
Lopulta pääsin kotiin, tunti myöhässä (puolustuksekseni voin sanoa, että saunapaikan kello oli puoli tuntia väärässä ajassa.), ja jo kotiovelle kuulin sydäntä särkevän itkun. Vauva ei todellakaan ollut nukkumassa. Minä olen siis hoitanut kaikki iltanukutukset, eikä vauva ole rauhoittunut mieheni rauhoitteluihin, yrityksistä huolimatta. Ja kun vauva näki minut... voi että. Hyvä, ettei itku tullut itsellekin. Hän käpertyi minuun tiukasti kiinni, lopulta nukahti rinnalle väsyneenä. Voi pieni kultarakas... ja viikon päästä pitäisi olla jo iltavuorossa...
Tänäisessä perhekerhossakaan tilanne ei ollut yhtään hyvä, kun vauva oli aivan itkuinen ohjaajien parissa, kun olin hetken aikaa muualla.
No, sikäli turha tätä on murehtia ja vatvoa, kun ei se muuksi muutu. Olen sopinut meneväni töihin, ja pidän kiinni sopimuksesta. Ja työ on tämän hetken (ja monen vuoden ajan jo ollut) unelmatyöni.
Toisaalta ihan hyvä, että ajatuksen peloista, ahdistuksesta, erossa olon riipivyydestä, surusta, omien arvojen vastaan toimimisesta (onko se sitä?) voi myöntää itselle, niin niiden vastustelemiseen menee kenties vähemmän energiaa. Aina ei tarvitse olla yltiöpositiivinen, vaan saa myös todeta, että tuntuu pahalta. Ihan sama, vaikka olisi itse ollut se ensimmäinen innostuja, kun töitä alun perin tarjottiin.
Väsymys toki sävyttää asioita omalla tavallaan. Yöt on olleet vaihtelevia, mutta väsyttäviä. Milloin ollaan herätty 3:lta, milloin 5:ltä (siis uuteen päivään), mutta opettelua tämä silti edelleen on. Nyt otin projektiksi syöttää vauvan eri huoneessa kuin makuuhuoneessa ja nukuttaa hänet vasta makuuhuoneessa. Tänään se tosin ei ehkä mennyt, kuten olin ajatellut, sillä vauvalla on taas kuumetta ja flunssa. Jos edellinenkään oli mennyt ohi. Vai hampaastako se johtui. No, kipeä hän on joka tapauksessa, oli syy mikä vain.
Huomaan olon myös sikäli väsyneemmäksi, kun mieli on täynnä suuria tunteita.
Nyt haluan painottaa kaikille tätä lukeville ystävilleni, että olen oikeasti tosi onnellinen raskaus- ja vauvauutisista. Oikeasti. Ja olen oikeasti kiinnostunut kaikesta, missä mennään ja miten voitte ja mitä vauvoille kuuluu. 💕
Mutta kuin hiipien mielen ylle on taas tullut jonkinlainen varjo, jonka viimeisin kiinnike taisi olla tänään kuullut vauvauutiset (nämäkin aavistin. Olen tosi monesta saanut "etiäisiä" juuri ennen uutisten kertomista). On se vaan kummallista, että vaikka oma vauvani on vasta (vielä hetken aikaa) vauva, niin kyllä tuo kaihertaa, siis omalle kohdalle. En kenenkään vauvauutisia haluaisi pois, enkä haluaisi, että minulle jätettäisi kertomatta tai ylipäänsä välteltäisi aiheita. Minua oikeasti kiinnostaa ja välitän. Iloitsen ja olen onnellinen ihan aidosti.
No, ehkä tässä on vain niin monta prosessia päällekkäin. Töiden aloittaminen, vauvavuoden päätös, kaikki raskausuutiset (etenkin ne "puolivahingot", vaikka iloisia ovatkin olleet), unikoulu, väsymys ja jatkuvat sairastelut. No, tämä on se lapsettomuuden kipu, joka aina välillä jomottelee enemmän. Ihan hirveä haikeus, kaiho ja suru. Ja vauvakuume.
Hehkutin aiemmin Jennika Salmelan BalanceCoaching -instagramtiliä (tai kenties hehkutin Kierron verran toivoa -podcastia, josta tästä kuulin). Olen parhaillaan käymässä hänen pitämäänsä Avautuminen naiseudellesi -verkkovalmennusta, ja muun muassa siinäkin tuodaan usein esille ajatusta, että miten olet itse itsellesi. Tähänkin teemaan tuo ajatus sopii. Olenkin yrittänyt surun ja murheen sijaan vaalia ajatusta: "ihanaa, että minunkin kehoni voisi jonain päivänä toimia luonnostaan. Ihanaa, että minäkin voisin tulla joskus raskaaksi ilman lapsettomuushoitoja!"
Haluaisin uskoa ja luottaa, että sekin on mahdollista.
Nyt pätkii ajatus.
Parempi lopetella.
torstai 16. helmikuuta 2023
lauantai 11. helmikuuta 2023
Isojen muutosten kynnyksellä
Täällä on meneillään isoja asioita.
Viikko sitten nousi sisältäni sellainen uho ja sisu, että nyt noille öille on tehtävä jotain. Olimme miehen kanssa jutelleet, että "jossain vaiheessa" ennen töihin paluutani hän pitäisi vauvalle unikoulun. Mutta muutaman kerran asiaa kyseltyäni ei asiaan tuntunut löytyvän järkevää ajankohtaa, enkä toki tietenkään vaatisi häntä valvomaan kesken työputken. Ja olihan tässä näitä sairasteluja riittänyt. Sitten viime kirjoittelunkin ollaan jo kaikki oltu kipeinä useamman tovin...
Niinpä päätin, että minä pidän unikoulun vaikka päälläni seisten. Ja oikeastaan olen tuskin huomannutkaan koko "unikoulua". Toki ekat illat ja yöt oli mietittävä, että ei vain nappaa poikaa tissille, vaan toimin toisin. Otin ehkä kerralla liian monta uutta juttua, mutta toisaalta en ole huomannut, että se olisi ollut huonokaan. Ehkä aika oli vain kypsä meille molemmille. Aiempi tilanne oli, että vauva havahtui illan aikana kuusikin kertaa ja rauhoittui vasta rinnalla. Yön aikana herätyksiä ja syömisiä (tai "syömisiä") oli 3-6, joten kieltämättä olo alkoi olla jo tässä vaiheessa melko väsynyt. No, jo ekasta illasta ja yöstä tilanne alkoi helpottumaan! En suinkaan jättänyt vauvaa itsekseen itkeskelemään, vaan rauhoittelin eri keinoin ja hän rauhoittui! Nyt tilanne on se, että yösyötöt ovat loppuneet ja ehkä yhdellä heräämisellä hän nukkuu 22/23-6. Ihan kiva. :)
Vauva ei kohta enää ole vauva! Hän täyttää aivan pian 1 vuotta, joka on nyt jo enemmän sellainen luonnollinen siirtymä vauvasta taaperoksi, vaikka toki sisältääkin myös haikeuden säikeitä. Toisaalta huomaan, että toimin ehkä nyt jo hiukan "suorittaen", sillä lähestyvät työt ovat tempaisseet minut jonkinlaiseen stressitilaan. Olen siis vauvaan liittyvät tunteet onnistunut joko työstämään tai laittamaan sivummalle. Veikkaan silti ensimmäistä. Kuten viimeksi kirjoitin, kaikki uuden oppiminen ja vauvan persoonan esiintulo, etenkin kommunikointi, ovat ihania juttuja ja siksi on kivaa kaikki tuleva.:)
Synttärit ja juhlat ovat pian täällä ja olen leiponut pakastimeen jo lähes kaiken valmiiksi. Sisko päätti teemankin ja aikaa sitten.
Työrintamalla sitten onkin jännittävää ja kutkuttavaa! Se vasta tempaisikin minut stressitilaan, ja on ollut vaikea olla miettimättä asiaa. Työpaikalle nimittäin tuli toimi hakuun, ja tiesinkin jo asiasta etukäteen. Niinpä siinä vaiheessa, kun paikka oikeasti tuli hakuun, olin tehnyt muistiinpanoja jo valmiiksi. Hakemusta tuli sitten pyöriteltyä, viilattua, korjattua, lisättyä ja ylipäänsä muokattua useampi päivä, kuten totesin, että nyt riittää, ANTAA MENNÄ. En voisi vatvoa sen kanssa kahta viikkoa, vaan pakko vaan laittaa menemään ja luottaa asioiden menevän parhain päin. Sikäli minulla ei ole mitään hätää, ja olen miettinyt jo erilaisia skenaarioita asioiden kulusta.
Olo on ollut ihan hyvä, lukuun ottamatta jälleen alkanutta flunssaa (en edes liioittele, kun sanon, että olemme koko ajan kipeinä. Ennätys on 2 viikkoa, ettei kenelläkään perheestämme ole mitään sairastelua). Ajatukset pyörivät siis monissa eri asioissa, ja eilenkin olo oli kyllä melkoisen sekava, kun pohdin tosi erilaisia kuvioita tulevien parin-kolmen kuukauden ajalta. Ja sitten muka yritän olla sellainen "hetkeen keskittyjä". Haha. No, oikeasti nautin kyllä hetkestä ja lapsistani. Ai että, he ovat ihania.
Vauva kävelee nykyään tosi hienosti ja varmemmin, monta monta metriä. Vauvan puhetta tulee myös jatkuvalla syötöllä, ja periaatteessa hän taitaa sanoa myös "äiti", joskin eri variaatioilla.
Omaan oloon yritän keskittyä enemmän, antaa aikaa itselleni, ajatuksilleni, voinnilleni. Rauhoittuakin välillä, ilman suorittamista. Katsotaan, miten hyvä alku jatkuu töiden alettua. Eilen pääsin aloittamaan "3 viikon lukkarin", kun saimme myös mieheni työvuorot. Jo nyt on aika jännittynyt olo, mutta toisaalta pelkkiä töitä ajatellen olo on innostunut. Käydessäni viikko sitten töissä moikkaamassa työkavereita ja juttelemassa työasioista, tuli tosi tervetullut olo. Ihana kuulla, että olen odotettu.
Monta juttua siis meneillään. Isoja muutoksia.
Viikko sitten nousi sisältäni sellainen uho ja sisu, että nyt noille öille on tehtävä jotain. Olimme miehen kanssa jutelleet, että "jossain vaiheessa" ennen töihin paluutani hän pitäisi vauvalle unikoulun. Mutta muutaman kerran asiaa kyseltyäni ei asiaan tuntunut löytyvän järkevää ajankohtaa, enkä toki tietenkään vaatisi häntä valvomaan kesken työputken. Ja olihan tässä näitä sairasteluja riittänyt. Sitten viime kirjoittelunkin ollaan jo kaikki oltu kipeinä useamman tovin...
Niinpä päätin, että minä pidän unikoulun vaikka päälläni seisten. Ja oikeastaan olen tuskin huomannutkaan koko "unikoulua". Toki ekat illat ja yöt oli mietittävä, että ei vain nappaa poikaa tissille, vaan toimin toisin. Otin ehkä kerralla liian monta uutta juttua, mutta toisaalta en ole huomannut, että se olisi ollut huonokaan. Ehkä aika oli vain kypsä meille molemmille. Aiempi tilanne oli, että vauva havahtui illan aikana kuusikin kertaa ja rauhoittui vasta rinnalla. Yön aikana herätyksiä ja syömisiä (tai "syömisiä") oli 3-6, joten kieltämättä olo alkoi olla jo tässä vaiheessa melko väsynyt. No, jo ekasta illasta ja yöstä tilanne alkoi helpottumaan! En suinkaan jättänyt vauvaa itsekseen itkeskelemään, vaan rauhoittelin eri keinoin ja hän rauhoittui! Nyt tilanne on se, että yösyötöt ovat loppuneet ja ehkä yhdellä heräämisellä hän nukkuu 22/23-6. Ihan kiva. :)
Vauva ei kohta enää ole vauva! Hän täyttää aivan pian 1 vuotta, joka on nyt jo enemmän sellainen luonnollinen siirtymä vauvasta taaperoksi, vaikka toki sisältääkin myös haikeuden säikeitä. Toisaalta huomaan, että toimin ehkä nyt jo hiukan "suorittaen", sillä lähestyvät työt ovat tempaisseet minut jonkinlaiseen stressitilaan. Olen siis vauvaan liittyvät tunteet onnistunut joko työstämään tai laittamaan sivummalle. Veikkaan silti ensimmäistä. Kuten viimeksi kirjoitin, kaikki uuden oppiminen ja vauvan persoonan esiintulo, etenkin kommunikointi, ovat ihania juttuja ja siksi on kivaa kaikki tuleva.:)
Synttärit ja juhlat ovat pian täällä ja olen leiponut pakastimeen jo lähes kaiken valmiiksi. Sisko päätti teemankin ja aikaa sitten.
Työrintamalla sitten onkin jännittävää ja kutkuttavaa! Se vasta tempaisikin minut stressitilaan, ja on ollut vaikea olla miettimättä asiaa. Työpaikalle nimittäin tuli toimi hakuun, ja tiesinkin jo asiasta etukäteen. Niinpä siinä vaiheessa, kun paikka oikeasti tuli hakuun, olin tehnyt muistiinpanoja jo valmiiksi. Hakemusta tuli sitten pyöriteltyä, viilattua, korjattua, lisättyä ja ylipäänsä muokattua useampi päivä, kuten totesin, että nyt riittää, ANTAA MENNÄ. En voisi vatvoa sen kanssa kahta viikkoa, vaan pakko vaan laittaa menemään ja luottaa asioiden menevän parhain päin. Sikäli minulla ei ole mitään hätää, ja olen miettinyt jo erilaisia skenaarioita asioiden kulusta.
Olo on ollut ihan hyvä, lukuun ottamatta jälleen alkanutta flunssaa (en edes liioittele, kun sanon, että olemme koko ajan kipeinä. Ennätys on 2 viikkoa, ettei kenelläkään perheestämme ole mitään sairastelua). Ajatukset pyörivät siis monissa eri asioissa, ja eilenkin olo oli kyllä melkoisen sekava, kun pohdin tosi erilaisia kuvioita tulevien parin-kolmen kuukauden ajalta. Ja sitten muka yritän olla sellainen "hetkeen keskittyjä". Haha. No, oikeasti nautin kyllä hetkestä ja lapsistani. Ai että, he ovat ihania.
Vauva kävelee nykyään tosi hienosti ja varmemmin, monta monta metriä. Vauvan puhetta tulee myös jatkuvalla syötöllä, ja periaatteessa hän taitaa sanoa myös "äiti", joskin eri variaatioilla.
Omaan oloon yritän keskittyä enemmän, antaa aikaa itselleni, ajatuksilleni, voinnilleni. Rauhoittuakin välillä, ilman suorittamista. Katsotaan, miten hyvä alku jatkuu töiden alettua. Eilen pääsin aloittamaan "3 viikon lukkarin", kun saimme myös mieheni työvuorot. Jo nyt on aika jännittynyt olo, mutta toisaalta pelkkiä töitä ajatellen olo on innostunut. Käydessäni viikko sitten töissä moikkaamassa työkavereita ja juttelemassa työasioista, tuli tosi tervetullut olo. Ihana kuulla, että olen odotettu.
Monta juttua siis meneillään. Isoja muutoksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)