Enpä olisi uskonut

Ensimmäistä kirjoitusta viedään. En olisi uskonut alkavani kirjoittaa blogia käsitelläkseni lapsettomuutta. Tai sanovani sen jo heti toisessa lauseessa. Lähtökohtaisesti en olisi uskonut koko aiheen edes koskettavani itseäni. Mutta tässä ollaan, enkä muuta voi.

Tein toisen blogin aiemman tilalle, sillä koin aiheen olevan sen verran herkkä, etten ehkä halua omia kasvojani vielä esille sen koommin. Ei tämä toki salainen asia ole, joten jos tunnet minut, niin tervetuloa vain lukemaan ja vaikka ihan juttelemaankin. :)
Kirjoittamisen tarve on vain suuri, ja perinteinen päiväkirja on vain melko hidas kapistus tällaiselle, jonka ajatukset vilistävät jo kaksi sivua edellä, mitä kynällä pystyy kirjoittamaan... Siksi siis blogi.

Mutta mistä on siis kyse?
Olemme kolmeakymppiä (hui!) lähestyvä aviopari. Olemme olleet naimisissa ja saman katon alla 3,5 vuotta, jonka aikana tervetulomatto vauvalle on ollut aseteltuna jokaisen kotimme ovelle. Vaan kun tulijoita ei ole ollut... Meillä asustaa myös 4-vuotias Hippu-koira, joka pitää vauhtia yllä.
Tiedossa oli, että vauvan tulo saattaa olla hitaampaa sairastamani (ja toipumani) syömishäiriön vuoksi, mutta mitään, siis yhtään mitään, ei alkanut tapahtua. Oma tunne naiseudestani oli koetuksella, kun edes kuukautisia ei tullut. Ensimmäinen käynti tutkimuksiin oli tammikuussa 2013, jolloin sain karun tuomion: "Tyhmä tyttö, oma vikasi. Et saa koskaan lapsia."
Papereista luin ja sittemin netistä selvittelin diagnoosin: PCO (polykystiset, eli monirakkulaiset munasarjat). Tästä saimme lähetteen julkiselle lapsettomuuspolille, jossa keväällä 2013 diagnoosi vahvistettiin ja tehtiin hieman lisätutkimuksia munatorvien aukiolotutkimuksesta alkukierron labroihin. Lääkäri oli ihana ja sydämellinen. Valoi meihin toivoa.
Jäimme tuolloin vielä miettimään hoitojen aloittamista, toiveena raskauden alkaminen luomusti.

Toiveena se on edelleenkin, mutta nyt oli myönnettävä totuus: me tarvitsemme apua. Pitkä polku taas kunnallisen terveyskeskuslääkärin lähetteen kautta vihdoin maaliskuussa 2016, siis EILEN, lapsettomuuspolille ensikäynnille. Lääkäri oli empaattinen ja realistinen. Löi faktat pöytään, kertoi, mistä voidaan lähteä liikkeelle ja mikä ei minulla tule toimimaan. Lähdimme siltä seisomalta lähimpään apteekkiin hakemaan lääkettä, joka voisi vaikuttaa ovulaation aikaan saamiseen.
Mutta tulihan siinä päivän aikana tirautettua useampi kyynel. Ei se mennytkään, niin kuin olimme suunnitelleet. Tästä se sitten alkaa. Tiemme lapsettomuushoidoissa.