No, kerrottakoon, että päivä alkoi jo kello 2, kun päivää (tiimillä järjestämäni tapahtuman koordinointia ja puuhailua) olisi ollut vielä 20 tuntia edessä, olo alkoi olla taas aika tuskainen. Toisaalta taas yölliset valvoskelut ja mietiskelyt ("kolisteliko yläkerrassa hiiri? Miksi mies taas kuorsaa? Miksi minä en nuku? Äh, on huono olo ja nälkä...") huvittivat, sillä toisaalta parempi nauraa kuin marmattaa. Saatuani pikkupuheeni aivot narikassa suunniteltua ja pakattua viimeiset kamppeet tajusin, etten ollut uhrannut ajatuksen muruakaan vaatteille - siis sinne +26 asteen keliin! Tulinpa vain todenneeksi, että hädin tuskin vaatekaappini uumenista löytyi edes päälle mahtuvaa ja laitettavaa.
Päivä itsessään oli tosi mukava. Norsupallon jouduin keskeyttämään melko nopeasti, sillä juokseminen ei tuntunut kovin hyvältä. Myöskään himmailu ei ollut minulle vaihtoehtona. Mutta paljon aurinkoa, ihania ihmisiä, puhuttelevia hetkiä, mainioita keskusteluja, hauskoja ulkopelejä, hyviä syötäviä, vahvistumista ja toisaalta myös hengähtämistä monen kuukauden suunnitteluprojektin hyvästä päätöksestä. Me teimme sen taas!
Koitti äitienpäivä. Mies oli jo viikkoja aiemmin puhellut haluavansa viettää äitienpäivää. Niinpä odotin mielenkiinnolla, mitä päivä tulisi sisältämään. Mies toi minulle ihastuttavan kukkakimpun ja vei minut ruoan jälkeen jäätelölle. Olimme kartoittaneet paikallisia äitienpäivälounaita, mutta hintojen hulppeus lähinnä huvitti. Emme todellakaan menisi maksamaan niin paljon yhdestä lounaasta!
Kävin päivällä hiukan pyöräilemässä ennen vanhempieni tuloa kylään. Olimme halunneet kutsua heidät luoksemme, jotta äidin ei tarvitsisi tehdä mitään. Mutta kuinka ollakaan, hän se tahtoi leipoa kakun minulle. Olihan se melkoista! Hauskaa kahvitella parvekkeella; olin leiponut suolaisen piiraan ja äitini suussa sulavan kakun. Ja totta kai heti alkuun he päivittelivät, että vatsani on jälleen kasvanut. En tiedä, voiko kasvua todella tapahtua parissa päivässä, vai tekivätkö vaatteet tuon vaikutelman.
Ei se minua haittaa, että mahaani kommentoidaan. Minusta se alkaa jo valokuvien perusteella todella näyttämään enemmän vauvamahalta kuin joltain herkuttelumahalta, joten mieluummin näin.
Seuraava yö jännitti. Kuinka osaisin syödä riittävästi klo 20:15 alkavaa paastoa varten? Olimmehan kuitenkin kahvitelleet klo 18, ja tiesin, ettei pelkällä kakulla ja suolaisella piirakalla jakseta klo 8:15 asti. Ei auttanut, kuin varmuuden vuoksi vetää vielä iltapalaa, sillä niin paljon "pelkäsin" yöllistä valvomista ja huonoa oloa. Valvoskelin lopulta kyllä (nyt ihan oikeasti hiirenkin vuoksi), mutta onneksi painajaiset eivät jättäneet huonoa oloa. Olin nimittäin menossa sokerirasitukseen, joka minun tapauksessani jouduttiin tekemään siksi, että lähisuvussani on kakkostyypin diabetesta ja minulla on PCO. Kaikki meni lopulta ihan hyvin. Join 0-näytteidenoton jälkeen litkua, joka maistui siltä, että sprite-limsaan olisi lipsahtanut tuplamäärä sokeria. Sitten kipitin neuvolaan juttelemaan (ja itkemään) terveydenhoitajalle asioitani. Kävin välillä 1-näytteillä, palasin ja jatkoimme juttua. Lopulta sovimme, että menen tällä viikolla kokeilemaan töitä ja tulen uudelleen neuvolaan viikon päästä. Palasin vielä 2-näytteille ja sain lopulta mennä aamupalalle.
Olo on neuvolakäynnin ja oikeastaan myös viikonlopun tapahtumien jälkeen paljon parempi kuin aiemmin. Toki nukkuminen vaikuttaa merkittävästi, mutta huomaan liukuvani vihdoin takaisin vauvakuplaan. Olo on helpottunut, vaikka toki paljon täytyy vielä työstää. Mutta ainakin olen päässyt hyvään vauhtiin ja vauvakin se siellä kovasti pyöri ja hyöri. Ainakin sen perusteella, kuinka hankala oli taas löytää sydänäänet neuvolan dopplerilla.
Lisäksi olen päässyt nettikirppisten maailmaan, ja jos vielä eilen tuskailin vaatepulmaa ja mistä voisin saada maltillisen hintaisia ja vielä kivoja vaatteita, niin tänäänpä olen pistänyt tuulemaan. Voihan olla, että moni vaatteista ei edes istu minulle, mutta sitä ei voi tietää ennen kokeilemista. Innostuin myös liittymään erilaisiin nettiryhmiin eri aihepiireistä liittyen vauvoihin ja raskauteen, synnytykseen ja kantovälineisiin. Mieluummin näin, kuin se, että olen vain alakuloinen ja surullinen. Haluan intoilla raskaudesta! Oli surullista kuulla, kuinka terveydenhoitaja toisti minun harmini. Hän oli juuri pohtinut, että voisiko sitä hyväksyä, että nautin raskaudesta "riittävästi". Että tällä kertaa raskaus oli tällaista, kuin se minulla on.
Sanoin surullisena, että kun olisin halunnut nauttia raskaudesta. Ei kyse ollut siitä, että raskaudesta pitäisi nauttia, vaan haluamisesta ja toiveesta.
Ja mitä ihmettä? Vain muutama tunti myöhemmin viikkotolkulla vaivanneet solmut tuntuvat selviävän. Tai ehkä se oli tuo auringonpaahde, joka sulatti aivoni. Jee.
Kai se sama paahde vaikutti siihenkin, että olin koko ajan elänyt niin, että tänäisen iltavuoron jälkeen olin menossa huomenna toiseen iltaan. Kotona vasta kuulen mieheni kertomana, että minulla onkin aamuvuoro. Parempi tosin kuulla se tässä vaiheessa, eikä vasta aamulla...
Mutta ei tuon väliä; I´m back in the bubble!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti