Sykettä ja kuperkeikkoja

Halusin saada varmistuksen tilanteesta, vaikka järkeilyni myötä en ollut kovin huolissani. Niinpä olin varannut ajan yksityislääkärille. Onneksi vuotoa ei ollut ollut pariin päivään. Suhteellisen luottavaisin mielin ajelimme kaupunkiin ja totesimme käyvämme lääkärin ja ruokailun jälkeen vapputorilla. Yritin omaa mieltäni hieman muistuttaa siitä, että toki mieli voi olla toinenkin, jos...
Aikamme koitti ja ystävällisen näköinen lääkäri kutsui meidät tutkimushuoneeseen.
"No niin, huomaan, että sinulla on siellä vatsassa jotain... Kerrohan huolenne, olen vain korvina," lempeä nainen kehotti.

Kerroin tilanteen ja sen, etten panikoi, mutta ajattelin olevan hyvä selvittää asia. Ja sitten tutkittiin. Heti alussa lääkäri tokaisi:
"Ahaa, tässä taitaa ollakin vastaus," ja jatkoi näyttäen ultrakuvaa. Istukka se siellä majaili kohdunsuun edessä ja onnistui hiukan tihkuttelemaan. Ei mitään huolestuttavaa ja se kyllä liikkuisi ylöspäin kohdun kasvaessa.
"Ja sitten päivän päätähteen," lääkäri myhäili vaihtaen ultraäänilaitteen kapulaa.
Ja kukas se siellä pyöri ja hyöri, heitti kuperkeikkaa ja heilutti kättään?
Itu se siellä!😍
Lääkäri nauroi, että liikkeet olivat oikein mainioita ja jos vauva on tällainen syntymänsä jälkeen, niin meillä tulee olemaan kädet täynnä töitä.
Otettiin joitakin mittoja, niskapoimu näytti hienolta ja sitten lisättiin ääntä.
Oi sentään! Säännöllinen, hieno sydämen syke täytti huoneen ja minua itketti taas.
Voiko hienompaa ääntä tässä vaiheessa ollakaan? Emme olleet aiemmin kuulleet tuota ääntä, ja lääkäriä vain hymyilytti. Hän silitti kättäni ja kehui ja onnitteli kovasti.
"Tällaisia uutisia on aina niin ihana kertoa. Kaikki on oikein hyvin!"
Käytiin vielä hiukan läpi käytännön juttuja; ei hetkeen seksiä tai maratoneja, mutta muuten voi elää tavallista elämää. Sitten hän alkoi miettimään töihin paluutani, ja vaikka se pohjimmiltaan helpotti (en ole nukkunut moneen viikkoon), niin parin viikon sairasloma hämmensi.

Lääkärissä käynti helpotti tavattomasti mieltä. Näimme pikkuruisen rakkaamme väkkäränä, kuulimme kaiken olevan oikein hienosti ja kaiken kaikkiaan: tulimme kohdatuksi lempeällä ammattitaidolla. Tätä juuri tarvitsin.

Kävimme syömässä läheisessä kiinalaisessa ravintolassa. Siellä olisi jotain meille molemmille. Himoitsin raikasta salaattipöytää ja susheja. Onneksi jälkimmäisistä olisi myös kasvisversioita. Olin kuitenkin niin hämmentynyt ja onnellinen tilanteesta, että unohdin tyystin sushit ja yritin suoriutua muista ruoista puikkojen avulla. Harjoituksen tarvetta, kyllä.
Pyörähdimme vapputorin ohi pysähtymättä missään ja ajoimme kotiin. Munkit noudimme läheisestä kahvilasta. Sielläkin olisin varmaan kaivannut keskittymisharjoituksia, sillä nostin pussiin 6 munkkia, kun hintatarjous oli 5 munkkia 6 eurolla. Niistä olisi varmasti iloa vanhemmilleni, jonne menimme simapullon kera.

Miten iloinen ja kevyt vapun alku!