Varjopuolia

"Älä nyt niiden juttuja mieti," tokaisi mieheni eilen kerrottuani joistakin saamista mahakommenteista.
Tai oikeastaan yhdestä. Yksihän se oikeasti vain oli, eikä pitäisi merkitä yhtään mitään.
Kätilöksi opiskeleva kollegani tokaisi eilen aamulla (huom. minulla oli takana huonosti nukutun yö ja edessä tuplavuoro):
"Onpa sun maha jo tosi iso! Siis viikkoihin nähden! Niin iso!"
Öh. Anteeksi nyt vain. Kyse on on kuitenkin minun mahastani, ja toivon ehkä hiukan korrektiutta sen hmm.. kommentoinnissa ja käsittelyssä (hieman ehkä herätti outoa oloa, kun siihen käytiin edellisenä päivänä käsiksi).
Ei kai se nyt niiiiiiiiin iso voinut olla. Moni myös on sanonut, että maha näkyy jo lisäten siihen pienen (??) kokoni, jonka vuoksi asia on niin.

Huomaan myös ajatusteni vääristyneen sen suhteen, mitä kaikkea synnytyksessä ja vauvan terveydessä tapahtua. Tarvitsisin luultavasti tilastoja silmäiltäväksi, jotta näkisin, kuinka moni synnytys todellisuudessa menee hyvin ja kuinka pieni osa vastasyntyneistä lopulta joutuu keskolaan. Ammattini puolesta mieleni taustalla saattaa pyöriä ajatus siitä, että monella lapsella on tai tulee olemaan jotain neurologista, aineenvaihdunnallista, rakenteellista, hematologista, sydän- tai keuhkoperäistä tai muuten vain jotain suurta ongelmaa. Järki sanoo, että näin ei todellakaan ole.
Eilen menin vahingossa hankaloittamaan oloani lueskelemalla Kevyt-yhdistyksen lehtisiä, joissa kerrottiin pikkukeskosten hyvinkin rankoista aluista. Havahduin laskeskelemaan viikkoja siihen, että vauvamme voisi selvitä, jos päättäisi ottaa osaa kesään. 2 kuukauden päästä. Kahden kuukauden päästä vauvalla olisi teoreettiset mahdollisuudet pärjätä, jos vain yhtään osoittaisi hengitysyrityksiä. Mieleeni humahtavat hengityslaitteet, cpapit, korkeavirtaushappiviikset, nenämahaletkut, iv-nutritiot, -antibiootit, keskoskaapit, ekg-lätkät, kenguruhoidot sekä se pieni punainen kissanpennun kokoinen punainen ihmislapsi. Niin täydellinen, mutta vielä niin raakile.

Liikaa ei kannata miettiä. Ja en nyt oikeasti stressaa tuollaisia asioita, mutta tottahan ne näyttävät ja kuulostavat suuremmilta, kun ne puhuu tai kirjoittaa auki. Ehkä hellin vain ajatusta siitä pienestä voimakkaasta jumpparista, joka pyörii kohdussani. Voisin kipaista hakemassa postiin tulleita paketteja, joissa on nettikirppiksiltä ostamiani äitiysvaatteita. Oi jee.

P.S. Vuonna 2017 Suomessa syntyi 50 321 lasta. Jos yritän hahmottaa määrää alueemme sairaalaan (ja siitä minulla on jonkinlainen ajatus) ja edelleen lisähoitoa tarvitsevien määrää, niin kyse on oikeasti aika pienestä luvusta. Noin niin kuin suunnilleen.