Nukkumisen suuri vaikutus

Mikä ero olossa ja mielialassa voikaan olla, kun saa nukuttua edes hiukan paremmin! Hurrailin itsekseni herättyäni ensimmäisen kerran, että olo oli levännyt. Tilannetta ehkä vähän haittasi se, että kello oli vasta neljä, eikä uni tahtonut tulla enää. Nukkumisen ja heräilyn vaihtelu jatkui seitsemään, jolloin totesin olevan inhimillinen aika nousta. Jospa tänä aamuna pääsisi jo parvekkeelle!

Ja pääsihän sinne! Kiikutin innoissani puurokulhon ja kahvikupin parvekkeen pöydälle ja nautin aamun konsertista. Tätä olin kaivannut! Myönnettäköön, että melko pian kaivoin takin päälleni, mutta sain kuin sainkin aloittaa päiväni ulkona.

Aamukahvikippis
kesälle ja parvekeaamupalalle!

Kauppareissun jälkeen aloitin leipomisurakan. Olin tekemässä seuraavan päivän tapahtumaan sekä välipalaa että illan nyyttäreihin tarjottavaa. Jotenkin päättelin, että parinkymmenen hengen välipalalle ei yksinkertainen pullataikina riitä, joten tein vähän enemmän. Lopputuloksena meillä oli sitten tasot, lautaset ja pellit täynnä korvapuusteja - 95 kappaletta! Olisiko siinä riittävästi ristiäisiinkin?😁
Oli hauska leipoa, vaikka kyllähän tuo määrä nauratti. Onneksi pakastimeen mahtui, sain viedä lämpimäisiä myös naapureille ja myöhemmin ottaa evääksi pyöräretkelle. Tuskin ne ehtivät vanhenemaan.

Illalla lähdin vanhempieni kanssa pyöräilemään. Olikin ihmettä, että isä painoi aika kovaakin vauhtia, vaikka muistutteli välillä hymyssä suin, että pitää välillä hiljentää, sillä joukossa on odottava äiti. Sain nähdä uusia kivoja paikkoja, aurinko paistoi lämpimästi ja talviteloilta kaivettu pyörä kulki mallikkaasti. Oli hauska viettää kahvihetkeä niemen nokassa katsellen kimmeltävää järveä. Juttu luisti niin vauvasta väsymykseeni, vanhempien harrastuksista sukulaisiimme. Tuntui, että he halusivat todella kuulla, miten voimme ja voin. Mukava tunne.
Pyöräily teki kaikin puolin hyvää. Nyt tottumaton kankku vain ihmettelee tuota pyörän satulalla istumista 35 kilometrin jälkeen.
Jännä myös huomata isän ottamista kuvista, että kyllähän se vauvamaha alkaa sieltä jo näkyä!😍

Oloa on myös helpottanut vauvasta, tulevista haaveista ja tekemisistä puhuminen. Myös se, että isä puhui koko ajan meitä olevan neljä ja liittävän vauvan aina mukaan puuhiimme, tuntui mukavalta. Lähtiessämme eri teille vanhempani halasivat minua ja toivottivat hauskaa päivää huomiselle.
"Ota huomenna vähän rauhallisemmin. Jos jättäisit sen norsupallon väliin," äiti huolehti.
"Nyt on niin kallis ja arvokas kyytiläinen matkassa."

Mieli on onnellinen ja olo raukea. Tuntuu enemmän omalta itseltä kuin aikoihin. Väsymyksen sumuverho ei hämärrä oloa samalla tavoin, kuin yleensä. Mielialakin on minun, enkä ole vähän väliä tiuskaisemassa jostain pienestä. Tätä lisää.