tiistai 5. kesäkuuta 2018

Kyllä minäkin voin oppia

Olen päättänyt olla kompastumatta sellaiseen lauseeseen, että en kuitenkaan osaa tai opi.
Nuorena on varmaan jokainen ollut paljon ennakkoluulottomampi, ja niin minäkin. Silloin toki oli enemmän aikaakin unohtua koko illaksi koulupäivän jälkeen puuhailemaan ja näpertelemään mitä mieleen juolahti. Ei ollut ruoanlaitto-, siivous-, työ- ja muita vastuuasioita mielessä samoin, kuin nyt aikuisena. Toki nykyisin järkikin kolkuttaa ehkä enemmän päässä; ei kannata valvoa hyvänkään kirjan kanssa aamuyöhön ennen aikaista herätystä.

Myönnän, että helposti tulee tehtyä tuttuja ja kivoja juttuja, eikä ehkä jaksa arjen kiireiden ja kuormitusten lisäksi paneutua vaativampiin tai enemmän ajatustyötä vaativiin asioihin. Sen olen kuitenkin huomannut, että tietoa, ohjeistusta, neuvoja ja vinkkejä löytyy sekä ympäriltä olevilta ihmisiltä että netistä pilvin pimein, joten ainakaan niiden puutteeseen ei kannata vedota. Viime vuosien aikana olen pyrkinyt siis ryhdistäytymään uuden opettelussa ja haaveiden toteuttamisessa. Kerrottakoon, että omat jumini ovat varmaan liittyneet suurimmalta osin rutiineissa pysymiseen ja siihen, ettei esimerkiksi päivän lenkin jälkeen ehkä jää riittävästi aikaa paneutua johonkin uuteen. Olen tieten tahtoen halunnutkin ravistella itseäni irti rutiineista, tehdä jotain uudella tavalla, mennä epämukavuusalueelle.

Mitä sitten haluaisin opetella?
Ainakin vauvan tuloon liittyen haluaisin perehtyä toki tarvittaviin tarvikkeisiin, mutta myös kantamiseen esimerkiksi kantoliinalla. Haluaisin oppia toimimaan vauvan kanssa niin luontevasti, että hänet voi hyvin ottaa luontoretkille ja muihin puuhiin sen sijaan, että jäisi vain kodin turvakuplaan.
Haluaisin kehittyä ruoanlaittajana ja leipojana. Tässä olen onneksi huomannut edistystä, kun olen vain rohkeasti ryhtynyt kokeilemaan.
Haluaisin kasvimaani kukoistavan, ja että voisin hakea meille sieltä salaattia ja yrttejä, kenties kukkiakin maljakkoon. Ehkä jonain päivänä osaan laittaa pihaa hieman paremmin; tällä hetkellä keskityn hyötykasveihin.
Retkeilystä ja patikoinnista innostuneena haluaisin siitä luontevampaa. Kuinka pakata järkevästi? Mitä kaikkea tarvitsee päivän, parin päivän ja viikon vaellukselle? Millainen on hyvää ruokaa? Miten sitä voisi tehdä itse? Pyrin saamaan trangian käyttöä sujuvammaksi, jotta se ei jäisi nurkkaan pölyttymään.
Nurkista haluaisin myös kaivaa ompelukoneen esille useammin kuin kerran vuodessa. Nuorena tulin ommelleeksi yhtä sun toista, usein itseni suunnittelemaa. Sellaista haluaisin tehdä nykyäänkin. Toki saumurin puuttuminen rajoittaa tai ainakin hidastaa jonkin verran, mutta nämä ovat vain järjestelykysymyksiä. Haluaisin ommella vauvallemme ainakin perusvaatteita, ja jotta kaiken ei tarvitsisi olla aina kieli keskellä suuta ja kantapään kautta (mikä yhtälö!) opettelua, niin ompelemisesta pitäisi tulla luontevampaa ja sitä pitäisi tehdä useammin.


Tiedän, että pystyn oppimaan, koska muutkin ovat voineet oppia. Ei se ainakaan helpota asiaa, jos tyrmäisin kaikki ajatukset sillä, että "en kuitenkaan osaa", ilman että edes kokeilisin! Kantapäätä riittää vielä, ja olen sinnikäs vaikka kymmenen kertaa purkamaan ja tekemään. Saattaa olla, että eilen ompelemani puolipotkuhousut eivät olleet aivan mallisuoritus, mutta toisaalta... jostain on lähdettävä liikkeelle. (Puolustukseksi kerrottakoon, että löysin 70-80cm kaavat ilman ohjeita, kangasta aivan liian vähän ja näppäränä yritin pienentää summassa osia. Ei hyvä.) Pidän lipun korkealla ja mielessäni itselleni tekemäni vaatteet. Kyllä joku aina onnistuu!
Lisäksi kävin eilen retkellä työkavereideni kanssa, ja niin tuli taas verestettyä muistoja trangian käytön suhteen. Kaikkea ei tarvitse itse opetella tekemään väärin, vaan onneksi saa ohjeistusta oikein toimimiseen. Lisäksi lounas oli kiva päättää raparperitoscaan jäätelöllä. Nam. Kaikkea sitä oppiikin! Ei aina tarvitse evästellä pelkillä lämmin kuppi -kiisseleillä.

Niinpä viime aikojen nettiselailuni ovat sisältäneet trangiaruokien reseptejä, kankaita, vauvan vaatteiden kaavoja ja ohjeita. Katsotaan, miten tässä vielä kehittyy. 💜💜



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti