Listantekijä

Pidän listoista. Aika kovastikin. Olen jo lapsena oppinut listaamaan äitini esimerkin mukaisesti päivän askareita ylös paperille (säästäväisenä saapuneen postin kirjekuoren tekstittömälle puolelle). Sepä vasta oli ilo, kun tehdyn askareen sai ruksia tai vetää viivalla yli!
Ihan kivoja olivat toki muunlaisetkin listat, kuten lasten- ja nuortenlehdissä listatut in- ja out-listat tai muut vastaavat.
Mutta jostain syystä en pitänyt ranskalaisin viivoin tehdyistä koevastauksista. Ei - koulu ja opiskelut olivat erikseen, ja silloin sai kirjoittaa!

Käytän listoja edelleen. Ne toimivat apunani töissäkin. Olen itseasiassa kehitellyt jopa taulukon, johon merkitsen hoidokkini vitaaliarvot, lämmön, verensokerin, saadun lääkityksen ja mikä milloinkin on seurattavaa. Listaan myös ylös työvuoron aikana hoidettavat asiat, kuten painon punnitukset (suluissa edellisen päivän arvo) ja vaikkapa ohjattavat asiat. Vaikka en ihan dementikkona pidäkään itseäni, niin lappunen säästää minulla ainakin sitä muistelutyötä, joka jatkuva mielessä pitäminen tai muistista kaivaminen aiheuttaisi.

Pitämääni raskauspäiväkirjaankin on jo kertynyt erinäisiä listoja. On listaa puheissa pyörineitä nimiehdotuksia, vauvalle hankittavia tavaroita ja sairaalakassin sisältöä.

Tämän hetkiset oman arkeni listat täyttyvät jo nopeaa tahtia. Sisäistettyäni, että olemme todella muuttamassa aloitin ensin meta-, sitten lista- ja lopulta käytännön työskentelyn. Nyt jo pukkaa jonkinlaista suunnitelmaa työn lomassa tehtävistä muuttovalmisteluista, joihin olen ryhtynyt. Kasa niin tuttuja banaanilaatikoitakin on jo haettu kaupasta. Olkoonkin, että viralliseen muuttoon on vielä kuukausi, eikä uusi osoitekaan ole aivan varma. Mutta ajattelen olevan parempi puuhata nyt, kun olen ainakin jokseenkin pirteä ja täynnä intoa. Ovien ja ikkunoiden pesemiset tuskin ovat päällimäisenä mielessä, kun uuteen kotiin voisi jo päästä.

Vauvankin olemassaolon tunsi eilisiltana ja viime yönä melkoisesti. Hipsuttelut eivät niinkään häirinneet (kenties se, että tuntuuko niitä sittenkään?), mutta harjoitussupistuksiksi olettamani tuntemukset saivat puheen katkeamaan ja oikein kummastelemaan oloni yhtäkkistä muutosta. Muutenkin huono ja katkonainen yö ei varsinaisesti helpottunut sillä, että ensi säntäilen yökkäävän koiran perässä liukastuen pitkin pituuttani ja käytyäni takaisin makuulle supistusten alkaessa jälleen. Onni oli se, että en satuttanut itseäni kaatuessani, eikä koirastakaan tainnut tulla mitään ulos. Vain supistukset saivat tokkuraiset aivot googlettamaan normaalista määrästä ja niiden tavallisuudesta. No, en ole kyllä soittamassa tai lähdössä mihinkään, vaan katson listasta tämän päivän kohdalta ja ryhdyn pesemään keittiön kaappeja ja etsimään pois meneviä tavaroita.
Pian on taas yksi kohta ruksittavana.