Jaksaa jaksaa!

Olen höyrynnyt tälläkin viikolla kuin mikäkin tuulispää. Toisaalta strategiani on selvitä tästä tulevasta viidestä viikosta ennen lomaa sillä metodilla. Ei parane pysähtyä liikaa analysoimaan tunteita, vaan annettava mennä. Huolehtia siitä, että työt tulee hoidettua hyvin, pakkauspuuhat etenevät, muutto hoituu ja kiva olisi myös ehtiä telemään välillä mukavia asioita. Kohta entinen koti on jo aika lailla siivottu sellaisilta osin, mitä olen voinut tehdä, banaanilaatikot alkaneet täyttyä ja mieskin sai jonkun kohtauksen höyryistäni ja ruuvasi pari hyllyä irti hänkin.

Harmillisesti (oikeastaan kiukuttavasti) asiat töissä eivät ole edenneet vakuutteluista ja yrityksistä huolimatta, joten pyrin vain selviytymään näistä jäljellä olevista viikoista. Vähän päällä seisten -meininkiä, mutta ihan sama.
Lisäksi oikea ranteeni on alkanut kipuilemaan jännetuppitulehduksen lailla, joka sekin ärsyttää. En viitsi lähteä näyttämään sitä yhtään mihinkään; se saa nyt luvan kulkea mukana. Nukkumiset ovat taas menneet huonosta onnettomaan, eikä viime yön ankarat suonenvedot ainakaan helpottaneet asiaa. Myönnetään: välilä tunnen harjoitussupistuksiakin. Mutta nyt ei ole aikaa potea ranteita ja nukkumisia.

Jep, muutto lähestyy ja onneksemme meillä on vihdoin uusi osoitekin tiedossa. Niin ne asiat vain järjestyvät, kuten luotimme. Sitten oli taas vähän edistettävä asioita ja höyryttävä. Ehkä siitä tämän aamuinen pakkaushetki; omista voimavaroista ja kunnosta kun ei tiedä parin-kolmen viikon päähän, niin pakkaan ja järjestelen hiljalleen jo nyt.

Mieleeni valuu välillä kauhukuvia raskausmyrkytyksestä, jatkuvista supistuksista, sairaalassa vietettävästä vuodelevosta ja totaalikiellosta tehdä yhtään mitään. "Mutta ei sellaiseen ole aikaa!!!" , ajattelen kiukkuisesti.
Sitten tiedän erään tapauksen, joka syntyi raskausviikolla 23+5, ja minua kylmää. Se olisi sama, jos meidän lapsi syntyisi ensi viikon lauantaina.😨 "Pysy siellä, missä olet, äläkä liiku! Eikun liiku joo, mutta sopivasti!"

Vauva potkii jo aika kovasti. Vedin illalla miehen käden vatsalleni, ja hän hämmästyi liikkeen voimakkuutta.
"Miten se noin vahvasti tuntuu!", hän ihmetteli naureskellen.
Sen oikein näkee, kuinka vatsalla näkyy pieni tumpsahdus, kuin kohdussa olisi meneillään melkoinen potkuharjoittelu. Yritä siinä sitten nukkua.
"Onko sulla kivaa siellä?", mies kyseli ja lauleskeli perään:
"Kamelit säästävät bensarahat..."
Jep. Näin siis meillä tämä musiikkikasvatuksen laita. Allekirjoittanut soittelee pianoa ja toinen laulaa Gommi ja pommi -lauluja. Ihan kiva...