Sydämen ilo

Joskus asiat vain tapahtuvat ajallaan. Tai sanotaan, että asiat tapahtuessaan tapahtuvat aina ajallaan, mutta useimpaan asiaan ei voi vaikuttaa. Ne tilanteet, jolloin asiat eivät ole tapahtuneet silloin, kun olisi pitänyt, ovat olleet väkisin yrittämistä, ajattelemista, että nyt on toimittava, harkitsemattomia.
Uskon johdatukseen, ja siihen, että emme ole täällä yksin. Uskon siihen, että Jumala auttaa meitä elämän poluillamme, ja voimme kysyä aina neuvoa. Hän tietää aina parhaiten. Sen verran itsepäistä laatua kuitenkin olen, että joskus pyrin kiirehtimään asioissa, toimimaan ennen kuin olisi aika. Innostun helposti, ja annan sen virran viedä. Useimmiten jossain vaiheessa ilmenee jonkinlainen takku, hidaste, epävarmuus tai "nihkeä" olo, josta hiljalleen alkaa tietää ajan tai asian olevan väärä.

Kuvat Pinterestistä

On toki aikoja, joskus jopa todella pitkiä, jolloin jokainen suunta tuntuu yhtä sumuiselta, yhtä hankalalta ja vaivalloiselta. Jokaisesta suunnasta tuntuu tulevan vastoinkäymisiä, joka päivälle omansa, edellisten lisäksi. Joinakin hetkinä on kovin vaikea iloita siitä, että on Joku, jolta pyytää viisautta ja johdatusta. Hmm. Suoraan sanottuna, huomaan useimmiten miettiväni asioita vain omalla järjelläni, kiukuttelevani, surevani, mitä sitten tuleekin olossa vastaan. Toki Jumala on antanut meille myös järjen käyttöön, joten en ajattele, että meidän tulisi vain istua paikoillaan odottelemassa valmiita vastauksia ja suuntaviivoja. On mielestäni aivan oikein pyrkiä selvittämään vaihtoehtoja, ottamaan selvää ja kokeilemaan eri ovia. Tällaiset ovat usein niitä vastauksia; jos ovi ei aukea, niin suunta (tai ajankohta) vaikuttaa olevan väärä. Aina asioiden sujuminenkaan ei toki tarkoita yksiselitteisesti sitä, että nyt tärppäsi. Koen, että myös tällaisista tilanteista, joissa on onnistunut, mutta jossain vaiheessa matkaa on joutunut perääntymään, perumaan ja lopettamaan on ollut jotain opin antia. (Tiedän! Aina ei vain voi ymmärtää, miksi hyvin sujuneet asiat menevätkin sitten mönkään... Tarkemmin sanottuna... ei todellakaan.)

Mutta tänään olen onnellinen. Oi sentään.
Ja tiedän kyllä, että helppo on hymyillä, kun asiat sujuvat. Toisaalta tänään tuntuu pitkästä aikaa kevyemmältä, valoisammalta ja sydänjuuria myöten kiitollisemmalta kuin hyvin pitkään aikaan. Toisaalta olen vain yksinkertaisesti onnellinen, ja myös silloin on mielestäni paikallaan antaa kiitollisuuden näkyä. Kolmanneksi, olen parhaillaan suunnittelemassa pienimuotoista hartaushetkeä illan tilaisuuteen, ja vaikka unihiekkaa jäikin silmäkulmiin, yö oli ollut katkonainen ja omituinen pitäen sisällään myös unissakävelyä ja lattialle tuupertelua, niin sydämeni pulppuaa iloa.

Aluksi en oikein tahtonut saada ajatuksen tyngästä kiinni, joten tein niin kuin useimmiten tällaisissa tilanteissa: tartuin Raamattuun. Kyllä sieltä löytyisi varmasti jae jos toinenkin. Ja kuinka ollakaan: yksi lempikohdastani tarttui silmään ja sai jälleen uusia sävyjä, uusia kokemuksia:
"Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa."
Fil. 4:4-7

Myönnän, tulin aluksi pyöritelleeksi jakeita mielessäni epäröiden. Tämähän on aika usein luettu. Onko tämä liian yleinen? Mitä edes tarkoittaa iloitkaa Herrassa? Olenko minä iloinnut Herrassa? Olenko tehnyt sen oikein? Luin kohtaa uudestaan ja uudestaan. Ja taas uudestaan ja uudestaan. Hiljalleen huomasin kohdan puhuttelevan minua vieläkin syvemmin. Ymmärsin, että se, että olen huokaillut väsyneitä pyyntöjäni Jumalalle, toisinaan epäuskonkin saattelemana, se, että en ole jaksanut kuin olla, ja se, että koko eilispäivän ja viime yön, kiitin sydämessäni Jumalaa onnen kyynelten lomassa tarkoittaa sitä, että olen iloinnut Herrassa. Joku toinen kerta tai jollain toisella se on erilaista. Mutta tarvitaanko iloon sääntöjä ja oppeja? EI.

Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen. Olen kiitollinen. Olen siunattu. Pikku Hipsuttelija jumppailee kohdussani, tiedän hänellä olevan kaikki hyvin. Tuolla rukousten lapsella. Tiedän niin monien rukoilleen puolestamme jo vuosikausia, silloinkin, kun me emme ole jaksaneet. Kun me olemme olleet erämaassa, silloinkin meitä on kannettu. Ilo sydämessäni laajenee. Kuinka kiitollinen voikaan olla siitä, että ihmiset ovat muistaneet meitä. Kuinka tärkeitä asioita! Ja kaiken yllä: kiitollinen siitä, mitä Jumala on tehnyt meidän eteemme. Ei tämä tie ole ollut mitenkään helppo, ja toissailtaiset riidat ovat olleet valitettavan arkisia vuosien varrella. Mutta silti: kun eilen kävimme nukkumaan, käperryin mieheeni kiinni, kuuntelin hänen hengitystään, tunsin hänen lämpönsä ja kosketuksensa. Olimme vain. Tunsin tuon läsnäolon ja tunsin Hipsuttelijan liikkeet. Meidän perhe on tässä ja kaikki on hyvin.