Ja sitten muistin jälleen...

Uni ei taas ottanut tullakseen. Ajatus toisensa perään juoksi mielessä. Tavallaan väsytti, tavallaan ei. Myös tulevan yön haasteet jännittivät. Sitten se tuli mieleen, pitkästä aikaa. Tai ehkä vain uudella tavalla.
Alkoi itkettämään. Yritin olla huomaamaton, mutta herkkäuninen mies kääntyi puoleeni ja kysyi:
"Onko kaikki hyvin?"
Mutisin kaiken olevan hyvin. Niiskaisin.

"Se vaan, että... muistin vain, millaisen polun olemme kulkeneet... ja nyt olemme tässä. Meille tulee VAUVA!"

Kuvat Pintetestistä

Kuinka pitkä ja lähes musta olikaan kahden lauseen välinen aika.
"Tyhmä tyttö, oma vikasi. Et ikinä saa lapsia."
"Hcg on 614. Olet raskaana, onneksi olkoon!"

Haaveen murskautumista, oman minuuden ja naiseuden rankkaa kyseenalaistamista. Alakuloisuutta, itsesyytöksiä. Parisuhteen ongelmia. Surumielisyyttä, ahdistusta. Synkkyyttä. Epätoivoa, toivoa.Itseni löytämistä, omien juttujen tekemistä. Mielialojen vaihtelua. Päiviä, viikkoja, vuosia. Odottelua, odottelua, odottelua. Paljon myös iloa, muiden haaveiden toteuttamista. Onnellisuutta. Ystäviä. Meidän löytymistä.
Tabletteja, pistoksia, testejä, ultria, kierronpäiviä, tutkimuksia, puhelinsoittoja, suunnitelmia. Aikatauluja.
Kipua, fyysistä ja henkistä.
Ja sitten:
"Tuolla se syke on! Onnea, teille tulee vauva!!"

"On. Kaikki on hyvin. Nyt."

 P.S. Ja kaiken kukkuraksi tunsin tänään voimakkaan tömäyksen kohdussani. Sitten näin ja tunsin sen kädelläni.
Meidän vauva.