Rautaa naamaan ja aikaistettu joulu

Eilen oli jälleen neuvola. Joka kerta sitä kuitenkin odottaa, vaikka takana on monta pettymystä. Onneksi nyt odotus palkittiin, sillä käynti oli aika mukava. Ei mitään ihmeempää, vaan ihan mukava. Arvot olivat hyvät, mutta verenpaine vieläkin matalampi ja hemoglobiini keikkuu edelleen matalalla.
"Syöthän rautalisää?", terveydenhoitaja varmisti. No en syö, kun joskus sanottiin, ettei vielä tarvitse.
Tuon kerran jälkeen lompsin apteekin kautta kotiin. Jospa rautalitku poistaisi sumun ja toisi tolkkua pahentuneeseen väsymykseen. Kippis.
Juteltiin niin työjutuistani, voinnistani ja perhevalmennukseen menemisen halukkuudesta. Kuunneltiin vauvan sykettä (väkkärä pyöri taas minkä ehti) ja mitattiin sf-mitta. Ilmeisesti maha on melko pieni, vaikka ihan viitearvoissa. Samoin sain ensi kertaa kommenttia painostani. Sitä on siis tullut, mutta ei mitenkään hurjasti. Kuitenkin riittävästi, kun varmistin.
Terveydenhoitaja kyseli myös hiukan edellisviikon käynnistäni synnytysosastolla supistelujen vuoksi. Hän ihmetteli, että enkö saanut mitään kontrolliaikaa. Tämä jäi itseäni mietityttämään. Olisiko minun pitänyt saada uusi aika, vaikka kaikki oli hyvin?
Hyvin menneen neuvolakäynnin kunniaksi Pieni innostui pitämään oikein kunnon jumppatuokion sekä iltamyöhällä että varhain aamulla. Ihan kuin olisi yrittänyt tulla läpi molemmista kyljistä. Kiva.

Kippis ja kulaus!

Tänään huseerasin sitten oikein olan takaa (sen jälkeen kun minut oli herättänyt kaksikko Team Hippu ja Hipsuttelija. Toinen ravasi ympäri asuntoa haukkuen jotain ja toinen kiirehti jumppaamaan niin, että hiki lensi. Ei liene vaikea arvata, kumpi hoiti kumman puuhan. Oli lopulta noustava ylös, vaikka kello oli vasta 6. Tällaistahan se tulisi olemaan vauvankin kanssa, tuumin keitellessäni puuroa. Päivä olisi täynnä ohjelmaa, joten parempihan se oli päästä varhain liikkeelle.

Kasasin salikamat, ajoin liikuntahallille ja matkalla minua ilostutti koulutielle suuntaavien matkaa turvaamaan tulleet vapaaehtoiset, jotka valvoivat liikennettä ja pienten tien ylitystä suojateiden ja koulujen läheisyydessä. Miten hienoa toimintaa! Toivottavasti koulutie turvataan vielä seitsemän vuoden päästä. (Hui kauhistus; meidän pieni menee jo kohta kouluun!)
Salilla oli mukava puuhastella taas pitkästä aikaa. Kävin siellä jo pari päivää aiemmin heinäkuun hiljaiselon jälkeen. Kuumilla säillä teki mieli vain liikkua ulkona, pyöräillä, uida ja muuttokin vei toki oman aikansa. Nyt sai huhkia tovin salilla, ensin spinning-pyörällä rullaten, sitten erilaisia lihaskuntoharjoituksia tehden (fysioterapeutin ohjeiden mukaan vältellen epäsopivia liikkeitä). Kiva tunne saada vähän vahvistusta käsiin ja yläkroppaan!

Kotiin palattuani pistin tuulemaan. Vaikka epäilys olikin suuri tuota vanhaa hellaa ja uunia kohtaan, niin nyt ei itku auttanut markkinoilla, jos olin aikeissa leipoa pariin tapaamiseen. Pyöräytin feta-kasvispiirakan sekä löytämälläni ohjeella mustikka-mururahkapiirakan. Tuntui ikävältä todeta, että uuni todellakin on parhaimmat päivänsä nähnyt; suolainen piiras näytti päältä tosi tummalta, ollen sisältä kuitenkin vajaasti kypsynyt. Mustikkapiirakka oli nippanappa hiukan liian tumma ("asiaan kuuluvine" peltien kääntelyineen). Huoh. Mutta ei voinut mitään. Koppasin suolaisen piirakan myöhemmin reissuun mukaan ja lähdin erikoiseen tapaamiseen. Olen sellaisessa whatsapp-ryhmässä, johon on kerääntynyt porukkaa Facebookin ryhmästä, ja me kaikki olemme tältä alueelta, laskettu aika lokakuussa. Ryhmässä olemme voineet keskustella niin raskauteen kuin muuhunkin elämään liittyvistä asioista. Olisi siis oikein kiva tavata ja saada kasvot nimille!
Niinpä ajelin kaupunkiin, nappasin yhden ryhmäläisen kyytiin ja navigoimme itsemme kyläpaikkaan. Muita isomahaisia saapui ripottain paikalle, ja koska emäntä ei aivan tarkkaa lukumäärää tiennyt, oli hän kutsumassa jo nuoria Jehovan todistaja -naisiakin sisälle. Pian hän tosin tajusi mahoja katsottuaan, että nyt olikin vähän muu juttu mielessä.
Oli ihan mainio tavata samassa elämäntilanteessa olevia, vaikka toisaalta koin, että olimme kaikki melko erilaisia.

Kotimatkalla poikkesin hakemassa erään paketin.
Raahasin sen kotiin, vedin kiireesti ruoan ja kahvit naamaan, ravistin töistä väsyneenä torkkuvan miehen ylös ja hihkuin:
"Tule intoilemaan mun kanssa!"
Mies lösähti sängylle katselemaan kun minä nostelin tavaroita äitiyspakkauksesta kommentoiden, ihastellen, ihmetellen ja asetellen niitä vieri viereen.
Hauskaa! Vaikka paketti ei kokonaisuudessaan (väri- ja kuviomaailmaltaan) ollut niin kiva, kuin esimerkiksi edellisvuoden pakkaus, niin kyllähän tuo kaikkine kynsisaksineen, haalareineen sun muineen tuo vauvan tuloa konkreettisemmaksi. Hänhän on pian täällä!

Jotta tekststä tulisi vieläkin pidempi, kokoan muutamia suosikkejamme ja ihmettelyn aiheitamme seuraavaan.
Ihmettelyt:
1. Yösiteet
Tämä siis minun mielestäni vähän "turha", sillä (anteeksi paljastuksista) käytin kestositeitä. Mies tosin lisäsi tähän sarjaan kondomit.
2. Farkkukankainen olohaalari
Tästä emme kumpikaan oikein pitäneet. Tyyli ei ole aivan mieleisemme.
3. Unipussi
Ehkä tätä oppii joskus käyttämään.
4. Huopatossut
Toivottavasti nämäkin tulevat käyttöön.
Ihastelut:
1. Lammaskuvioinen makuupussi
Söpö kuosi ja varmasti kätevä pussi.
2. Kissakuvioinen body
No se kuosi.
3.Viltti
No heii... visuaalisuus ja käsituntuma ennen kaikkea!
4. Sydänkuvioiset housut
Ja se prinsessavaihe... Visioin housujen pariksi jo jonkun hempeän bodyn...
Toki pakkauksesta löytyi paljon hienoa ja hyvää, ja luultavasti jo huomenna ihastelen jo joitain eri tavaroita. Kenties kuumemittaria, lakanoita, haalaria, värikkäitä bodeja, ensikirjaa tai villapipoa. Tai vain herkistelen sitä, että tuleeko meille todellakin vauva!