Onko sukupuolella väliä?

Oli vauva sitten kumpi tahansa, niin hän on aivan täydellinen meille. Mutta luultavasti kaikilla on jonkinlaisia odotuksia ja ajatuksia siitä, kumpi olisi mukavampi saada. Minulle tuo toive oli tyttö. Jostain syystä olin aina ajatellut, että olisi ihanaa, jos ensimmäinen lapseni olisi tyttö. Ehkä ajatus on johtunut siitä, että olen itse perheestä, jossa meitä on ollut kaksi, minä ja pikkuveljeni. Mies haikaili myös tytön perään. Sukupuolella ei kuitenkaan ollut niin suurta merkitystä siinä vaiheessa, kun vain toivoimme lasta. Kun Vauvanitu oli sitten kyydissä ja tarttunut kiinni sydän vinhasti sykkien alkoivat myös meidän ajatuksissamme raksuttaa. Toivottavasti kaikki on hyvin! Kumpikohan hän on?
Vaaleanpunaisin ajatuksin ajattelin vauvaa, vaikka jostain syystä aloin kokemaan yhä voimakkaammin, että vauva on poika. Lisäksi kasvavan mahani perusteella häntä veikattiin pojaksi. Kiertelin jo hieman katselemassa vaatteita, ja jotenkin eksyin aina poikien puolelle.

Sitten koitti rakenneultra. Odotin vain kuulevani, että kaikki on vauvalla kunnossa. Siitä huolimatta olin edelleen hiukan epäuskoinen. Kaikki on siis hyvin? Onhan? Sitten kätilö hihkaisi:
"No nyt hän pyllistää!", jonka jälkeen hän hihkaisi meille vauvan sukupuolen. Loppuajasta en sitten muuta pystynytkään ajattelemaan. Pieni suloinen...
Niin, tänne en ole kertonutkaan sitä, mutta tuosta hetkestä lähtien puin ylleni vaaleanpunaiset lasit. Tyttö! Hän on tyttö!

Monenlaiset ajatukset ovat risteilleet tuon päivän jälkeen päässä. On ollut ilo saada miettiä vauvaa konkreettisesti; nimivaihtoehtoja, ulkonäköä, vaatteita, vauvanhuoneen sisustamista ja sen sellaisia juttuja. Olen käynyt myös eräänlaisen ristivedon sen kanssa, millaisiin vaatteisiin aikoisin pukea vauvaani. "Ei sitten mitään pinkkiä päästä varpaisiin! Ei Hello Kittyä! Ei pelkkää pitsiä ja hörhelöä, söpistelyä ja ja... pinkkiä!", pohdin väri- ja tyylimaailmaani. Ihastuin auringonkeltaisen, vihreän, liilan ja punertavan sävyisiin vaatteisiin. Meille molemmille oli kuitenkin tärkeää, että tyttö saisi olla tyttö, eikä kenenkään tarvitsisi arvailla hänen sukupuoltaan vaatteiden neutraalin värimaailman perusteella. Mutta että pelkkää pinkkiä, vaaleanpunaista ja prinsessaa... Jotenkin... ei. Ehkä joku vuosi sitten, mutta nyt ei. Nyt jotenkin vain ajattelin vieväni häntä retkille luontoon, ja sinne ei liian hienosti voinut pukeutua. (Jes, mikä ajatus.)

Kävin eilen kiertelemässä kirpputoreja ja tavallisiakin kauppoja. Tein joitakin löytöjä, kuten muutamia bodeja, sukkia ja sen sellaisia. Ostinpa niinkin ajankohtaisia asioita kuten tuttipulloja, tutteja ja vaippoja. Kyllä. Ja eilen alkoi vasta viimeinen kolmannes. Olin iloinen löydöistäni, viikkailin niitä illalla moneen kertaan ja tapaan kaappiin, jonne olen koonnut vauvan tavaroita. Hypistelin jo aiemmin tekemiäni hankintoja, mietiskelin sitä ihmettä, jonka saisin pukea noihin vaatteisiin. Hymyilin ajatukselle, että äitiyspakkauskin saapuisi varmasti melko pian.
Ja sitten se iski..

Haluan prinsessan! Minun pienen prinsessani, tyttöni! Haluan vaaleanpunaista, sydämiä, hempeyttä, söpöä! Haluan pastellinsävyisiä helmiä tuttinauhaan, rimpsuja tytön ylle ja pieniä sydämiä sukkiin!
Haluan myös ne kirkkaat värit, joita niissä muutamissa vaatteissa jo on, mutta meidän pieni prinsessamme saa olla söpö.Ja niin urhoollinen mieheni jaksoi suoriutua tästä päivästä kanssani. Päivästä, jolloin kävimme tekemässä tilauksen vaunuista (pakettihintaan monenlaisen vermeen kanssa), kiertelimme kaupoissa, hypistelin vaatteita kirpputorilla ja hihkuin erilaisten vauvanjuttujen vuoksi. Toisaalta saimme molemmat hyvää käsitystä siitä, mitä emme tulisi tarvitsemaan, mistä emme pitäneet, mikä voisi toimia ja mistä molemmat pidimme. Ja olipa ihanaa sekin, kun mieheni tarttui erääseen vaaleanpunaiseen pupukuvioiseen bodyyn.
"Tämä olisi kiva," hän sanoi. Tytölle vaaleanpunaista ja hempeää.

Mutta ihan kuin tässä olisikaan mihinkään kiire. Tänään on rv 28+1 ja vauva se pyörii ja hyörii. Itse alan väsymään nopeammin kuin aiemmin, eikä tänään kummastakaan meistä ollut enää mökkireissulle ankaran (?!) vauvantarvikeshoppailun (=kiertelyn ja katselun) jälkeen. Kävin aamulla pitkästä aikaa salillakin, mikä oli sinänsä aika kivaa, mutta eri tavoinhan siinä on huomioitava energiantarve suhteessa tulevaan kaupunkipäivään. Tietynlainen huono olo on myös tehnyt pienen paluun; kenties juuri energiantarve on alkanut suurentumaan, sillä iltaisin saattaa iskeä huono olo huolimatta "ihan hyvän kokoisesta" iltapalasta. No, kai nyt kilon painoon ehtinyt tyttö tarvitseekin paljon energiaa, jotta voi kasvaa ja kehittyä.

Tulisikohan huomenna postista helmiä? Tuttinauhoja voisi alkaa väkertämään...