"Kuuntele omaa oloasi" ja muita pulmallisia ohjeita

Kiire on jälleen loppunut, ainakin hetkeksi.
Palasin eilen töihin, mutta melkoisen yön jäljiltä. Ensin mekastin unissani yhtä sun toista muutaman tunnin ja sitten heräsin kello 1 saamatta sen koommin enää unta. Aluksi joku toinen mekasti niin, että vatsani tuntui hypähtelevän puolelta toiselle. Mutta olossa oli jotain muutakin. Supisteli aluksi kivuttomasti, mutta hiljalleen olo alkoi muuttua kipeämmäksi. Selkää poltti ja aaltomaiset kivut saivat jäykistymään ja miettimään aamun suunnitelmia. Sitten olo taas helpottui hetkeksi ja ajattelin pystyväni töihin varsin hyvin. Kello tuli 2:45, eikä tilanne kyllä naurattanut yhtään. Tulossa olisi työputki aamu-tupla-aamu-ilta sekä lähes joka päivälle omat menonsa, joten uni saattaisi tulla tarpeeseen. Sitten tuli taas kipuaalto.
Unettomuus sinänsä ei ollut minulle vierasta, mutta yleensä olen saanut torkahdettua valveilla olojen välissä. Nyt katselin aivan pirteänä päivän valostumista, yritin olla kuulostelematta oloani liian tarkkaan. Sitten kello tuli 4:40. Aika nousta ylös uuteen päivään.
Olo ei ollut tavallinen. Selkää korvensi ja kärvisti. Tällainen olo olisi normaalia, jos kuukautiset olisivat alkamassa, enkä tähän tunteeseen ottaisi muutenkaan kipulääkettä. Joten liikkelle vain.. vai?
Koska olin kuullut, että kuukautiskipumaiset olot eivät kuulu näille viikoille, ajattelin kysyä asiaa viisaammiltani.
"Soitin kysyäkseni mikä suunta kannattaisi ottaa", kysäisin synnytysosastolta.
Kätilö sanoi ykskantaan, että eivät nuo tuollaiset kivut kyllä hyvältä kuulosta, että lepoa vaan. Neuvolaan tulisi ottaa yhteyttä. Entä töihin meno?
"Kuuntele omaa oloasi," tuli ykskantainen neuvo. "Sinä tiedät parhaiten, mikä tuntuu pahalta ja mikä voisi olla tilannetta huonontava kipu."
En kuule tiedä.

Hyppäsin autoon ja lähdin töihin.
Päivän touhujen aikana olo pysyi outona aika ajoin, ja välillä teki vain mieli hieroa lämpimällä alaselkää. Neuvolan terveydenhoitajan kanssa olin muusta asiasta yhteydessä ja kysyin samalla tilanteesta.
"Eihän se nyt hyvältä kuulosta," hän totesi huolestuneena.
Asia jäi kuitenkin vielä selvittelyyn ja tuntien päästä san viestiä:
"Jos supistukset jatkuvat, niin tule huomenna hakemaan sairaslomatodistus."
Soitin vielä perään. Eli ilmoitanko esimielle jotain vai en?
"Kuuntele omaa oloasi."

Lopulta käännyin iltavuorolaisten ja vastaavan puoleen. Mikä olisi järkevintä? Sinänsä olin ihan työkuntoinen; näinhän sitä mentiin silloinkin, kun tuollaiset tuntemukset tulivat muutenkin.
Sain vastaani joukon huolestuneita katseita.
"Sun täytyy mennä synnärille saman tien! Tai olisi pitänyt mennä jo!", minua kehotettiin lempeästi mutta painokkaasti. Jokaisen katseesta huokui välittäminen ja huoli.
"Sut pitää tutkia. Kukaan ei voi tietää sun kohdunkaulan tilanteesta mitään tutkimatta," vastaava ohjeisti.
Kerroin soittaneeni sinne aamulla, ja pohdin, jos tämäkin olisi joku hukkareissu.
"Et soita sinne. Menet vaan ja pyydät tutkimaan. Parempi mennä turhaan kuin katua, jos jotain tapahtuu."

Niinpä astelin synnytysosastolle miettien, miten ihmeessä asettelisin sanani.
Minut otettiin kuitenkin hyvin vastaan ja laitettiin käyrille saman tien. Siinä sitä sitten pötkötettiin työpäivän päätteeksi kuuntelemassa pienen rakkaani sydämensykkeitä. Välillä taas korvensi selkää.
Sittemmin otettiin näytteet, mittaukset ja lopulta myös lääkäri pääsi päivystämiseltään paikalle.
Hän teki tarvittavat tutkimukset ja ultrasi.
"Vauva ainakin liikkuu tosi paljon!", hän naurahti.
Sen olen kyllä huomannut.
Lopulta kaikki oli hyvin sekä minulla että vauvalla.
"Ja mites tuo sairasloma?", lääkäri kysyi.
Mutisin, että jos kaikki on kuitenkin kunnossa, niin onkohan tuolle tarvetta...
"Sulla on kuitenkin tulossa tupla ja aamu," kätilö vieressä muistutti.
"Tehdään niin, että olet ne kaksi sairaslomalla," lääkäri päätti.
Yritin vielä kysyä tämän tarpeellisuudesta, johon kätilö tuumasi hymyillen:
"Näin kätilönä sanoisin nyt, että otat vaan nuo sairaslomapäivät vastaan ja sitten puratte sun tulevat tuplavuorot. Sä et tule kestämään niitä."

Töissä asiasta oltiin hyvillään. Asiat oli saatu järjestymään siellä jo minusta johtuvien vajeiden vuoksi.
"Kaksi päivää?!", sairasloman pituudelle hämmästeltiin epäuskoisena.
"Ja hankit sitten lisää!"
Siitä nyt en tiedä, mutta nyt nämä kaksi päivää saivat eri suunnan.
Ärsyttää, kuinka asiat dramatisoituvat tällaisten juttujen myötä. Mutta toisaalta parempi mennä turhaan ja sietää se olo kuin katua, jos jotain tapahtuukin. Ja mitä tulee tuohon niin neuvokkaaseen ohjeeseen kuunnella omaa oloani. Pyh. Hiukan hämmentävää.

Ja ajatella: tyttö on jo 1697 grammaa! 😍😍😍
(Minun näkökulmastani jo iso tyttö!)