On niin parasta, kun huomaa...
💓 nauttivansa omista vapaista ilman haikeuden tai surun tunteita
💓 olonsa kotoisaksi seurakunnassa ja sieltä saatujen ystävien kanssa
💓 jaksaa kokkailla rauhassa ja huolella ajatellen, että tästä tulee herkkua (vaikka vain itselle)
💓 puhkuu intoa töissä. (Tänään olin mukana sektiossa! Vuhuu!)
💓 nauttivansa joka askeleesta juoksulenkillä. Eikä tarvitse edes "purkaa murheita".
💓 voivansa käydä monta eri keskustelua ystävien kanssa tarvitsematta miettiä, että pitäisikö kertoa tilannepäivitystä lapsettomuusprosessissa
💓 että minut otetaan tasavertaisena ihmisenä, vaikka en olekaan äiti-ihminen. En ole sen heikompi, huonompi, alikehittyneempi, elämästä tietämättömämpi, vaikka minulla ei ole lapsia.
💓 nauttivansa esimerkiksi pianonsoitosta ihan vain pelkän soittamisen ilosta
💓 suunnittelevansa ihan oikeasti tulevaa vuotta. Siis muutenkin kuin potentiaalisen raskauden merkeissä.
💓 nauttivansa aamukahvista ihan omissa oloissa.
💓 voivansa antaa aikaansa esimerkiksi ystäville, seurakunnalle, pianotunneille, liikunnalle, työlle ja tietenkin parisuhteelle.
💓 elävänsä täyttä elämää
P.S. Kerron kuitenkin tilannepäivitystä. Olen kanniskellut koko työpäivän puhelintani työpaidan taskussa. Polilta ei ole kuitenkaan soitettu. Jos ovulaation induktio tehtäisi tähän kiertoon, niin ultra pitäisi tehdä joko huomenna tai keskiviikkona. Ups, tiukkaa tekee. Tai sitten se taas siirtyy. Sama se, puhisin jo itsekseni. Elämä on paljon kivempaa ilman sitä ainaista päivien kyttäystä ja lääkkeiden sivuvaikukutsen riepottelua. Vaikka silti toivoisin oikein kovasti, että hoidot voisivat jo jatkua. Ei auta siis kuin odotella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti