Olen ollut kaksi päivää imetysohjaajakoulutuksessa. Todella mielenkiintoinen aihe, ja olen varma, että tuosta on oikein paljon hyötyä työhöni. Etukäteen olin miettinyt, että siellä käytäisi paljonkin läpi omia imetyskokemuksia, mutta onneksi tätä ei oikeastaan ollut. Onhan meitä sekä lapsellisia että lapsettomia. Jokainen kuitenkin ammattilainen, jonka takia koulutus on järjestetty. Siellä sitten paineltiin ja puristeltiin virkattuja ja neuloja rintoja, kokeiltiin imetysasentoja nukkien kanssa ja kuivaharjoiteltiin käsin lypsämistä.Suurimmaksi osaksi päivät sisälsivät teoriaa ja käytännön vinkkejä. Olin jo innoissani suunnittelemassa kansiota kaikelle keskolan hoitotyöhön liittyvälle. Mutta päästyäni autoon pitkän työputken päätteeksi iski väsähdys. No, ehkä soittelen tänään vähän pianoa, käyn juoksulenkillä ja katson asiaa uudelleen huomenna. Ehkä. Tai sitten vietän vain suosiolla vapaan viikonlopun.
Olo on ollut melko rauhallinen. Ainakin tosi onnellinen, kuten viimeksi kirjoitin. Viime päivinä olen kuitenkin ollut aika väsynyt ja oikeastaan aika kiukkuinen. Hävettää, kuinka olen tiuskahdellut miehelle ihan pikkujuttuja ja pitänyt suurin piirtein maailman loppuna sitä, jos roskat eivät ole menneet energia- ja sekajätelaatikoihin oikein. En tiedä, onko tiistaisilla alaselän kivuilla ja eilisellä alavatsan oikean puoleisessa tylpällä vihlaisulla mitään tekemistä tämän hetkisen olon kanssa. Ainakin pää alkaa heti täyttyä kaikenlaisista ajatuksista... "Mikä tuo tunne oli? Olisiko se...? Kp 17, mitähän pian tapahtuu? Ja milloin? Miten tässä käy? Miten kauan vielä, että päästään aloittamaan seuraava OI? Vai päästäänkö? Alkaako taas kierto itsestään??" Pois ovat lähes puhtaasti onnelliset ajatukset kaksistaan olemisesta ja kaikesta, mitä yksin pystyy tekemään. Ei, nyt pääni on täynnä tietoisuutta, mikä kierronpäivä nyt on. Tai sitten on vain haikea olo.
Ou jea, tervetuloa taas päivien kyttäys...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti