Vertaistuen merkityksestä

Minulla on eräs kaveri- tai oikeammin tuttava- josta olen sattuman kautta kuullut, että heilläkin avovaimonsa kanssa on samanlaisia ongelmia kuin meillä. Olemme olleet työkavereita, ja aina sopivan hetken tullen kyselleet toisiltamme kuulumisia, tsempanneet ja eläneet heken aikaa toisen koettelemuksissa. Tänään hän ja avovaimonsa ovat tulossa meille kylään. Aika jännää, vaikka toisaalta mielenkiintoista. Emmehän oikeastaan kunnolla tunnekaan toisiamme, paitsi työn kautta. Jännää on heidän kutsuminen meidän kotiimme. Tähän päädyimme siksi, että kahvilat ovat melko avoimia ja julkisia paikkoja näinkin herkkien asioiden käsittelemiseen. Jotenkin meille kutsuminen on nykyään tuntunut kovin luontevalta ja mukavalta. (Olen itseasiassa aika iloinen ja ylpeä kodistamme, vaikka se onkin nyt myynnissä.)
Minä ja tuttavani olemme siis ainoat toisemme tuntevat, kaikki muut ovat vieraita keskenään. Mutta aika kivasti mieheni sanoi eilen: "On mukava tutustua uusiin ihmisiin." Niin, sitähän se varmasti myös on, ei pelkästään heti istumaan päästyämme: "No mites teidän lapsettomuuhoidot ovat sujuneet??"

Olen lueskellut ja hieman osallistunutkin Facebookin vertaistukiryhmien keskusteluihin. Niissä on erikoinen lohdullinen puoli, joka tekee olosta helpomman kuin esimerkiksi vuosi sitten. Silloin koin olevani niin yksin näiden asioiden kanssa. Tai ainut. En todellakaan ole, vaan asioista voi puhua toisten samoja kokemuksia läpikäyvien kanssa.

Tosin ei aina. Toisella osastolla, jossa käyn töissä, on eräs ikäiseni työkaveri, joka on ollut aina hyvin tuulella käyvä. Pääasiassa hän töksäyttelee ikävästi, ja tuntuu, että oikein mahdollisimman kurjan hetken valiten. Sitten taas toisessa hetkessä hän kyselee asunnon myynnistä, lomasuunnittelmista ja juttelee niitä näitä mukavia. Hyvin vaikea pysyä selvillä, että mitä hän oikein touhuaa. Eilisiltana sattui pieni, mutta tosi ikävän fiiliksen jättänyt juttu. Tästä puhisimme toisen työkaverin kanssa keskenämme, mutta myöhemmin eräs vanhempi kollega tuli meidän molempien kanssa juttelemaan ja kannustamaan eteenpäin. Hän sanoi, että tuollaisella käytöksellä tulisi olla nollatoleranssi, ja jos mitta alkaa täyttyä, niin esimiehen juttusille kannattaa astella. Vihjaili jotain myös "visioista", joita hänellä on liittyen edellä mainitun työkaverin elämään liittyen. Visiot on minullakin ollut. Näin lapsettomuussurua itsekin läpikäyvänä on tosi kurjaa lähteä spekuloimaan toisten hedelmällisyyksistä, mutta minulla on epäilyni. Itseasiassa annoin mielessäni hänelle myötätuntopisteitä nähtyäni hänet eräässä FB-vertaistukiryhmässä. Ja nyt olen katsellut, kuin jotain olisi alkanut tapahtumaan... Hienoa hänelle, mutta toisaalta koko sen vuoden, jonka olen hänet tuntenut (tultuani tuolle osastolle), hän on ollut samanlainen kettuilija. Olivat asiat niin tai näin, niin ilman minkäänlaista selitystä en vain ihan ymmärrä tällaista. No, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.

Mutta niin. Vertaistuen merkitys on valjennut minulle joulukuusta lähtien enemmän kuin koskaan. Tai se on ennemminkin laajentunut. Jotain erittäin lohdullista on ollut niissä työkaverini (siis ensin mainitun tuttavan) kanssa käydyissä keskusteluissa ja myötäelämisessä. Jotain hämmentävän kiinnostavaa ja "laastaroivaa" luettavaa on ollut Simpukka-lehdissä (milloin vuoden ensimmäinen numero tulee?). Kuullessani hoidettavan lapsen saaneen alkunsa IVF- tai ICSI- hoidoista olen vieläkin enemmän täynnä myötätuntoa vanhempia kohtaan. Liikutun kuullessani heidän kertomuksiaan. Muiden samankaltaisia kokemuksia kuullessa rakentuu jollain lailla itsekin. Pelkästään omien ajatusmöykkyjen pyörittely omassa kulmikkaassa mielessä ei aina riitä, vaan muiden kokemukset voivat toisinaan toimia öljynä tai voimana, joka saa omat ajatusrattaat pyörimään paljon paremmin ja sulavammin. Mieli täyttyy uudenlaisista ajatuksista - ehkä - tai sitten omat jo olemassa olevat voimahetket vahvistuvat.

Olin ajatellut leipoa täksi illaksi, mutta en tiedä, jaksanko tuplavuoron jälkeen. Pitäisi siivotakin. Rakas mies oli jo eilen korjannut suurimman osan joulua jo pois. Ehkä limsa, Domino-keksit ja viinirypäleet (rakas mies!!) riittävät. Eniten toivon, että juttu luistaa illalla niin hyvin, että saamme juteltua ja vertaistukea toisistamme.