Kun Hulina-Hulda taloon tuli

Eräänä iltana sen keksin. Voisiko aika, jota elämme, liittyä nyt niihin hulinoihin?
Olin onnekseni lukenut vain paria viikko aiemmin Imetyksen tuen sivuilta nelikuisen hulinoista, ja jopa vinkannut ystävääni kyseisestä vaiheesta. Ajatellut jopa, että huhheijaa, kun meillä ei onneksi niitä vielä ole. Juuri, kun sai tilanteen jotenkin rauhoittumaan masuvaivoista.
Mitä vielä. 😅

Uusia taitoja

Hulina-Hulda asettui meillekin taloksi. Se tarkoittaakin sitten sitä, että tyttö ei nuku enää kovin pitkiä päiväunia, ja rauhoittuminen levolle on muutenkin hankalaa. Itseasiassa koko syömistouhu... voi hyvänen aika, siis joskus. Toisinaan on aivan sama, missä kulmassa masuun saa murkinaa, mutta annas olla, kun pienen päässä hämmentää. Silloin harmittaa asento, paikka, häly, äidin juttelut, puoli tai ylipäänsä se, että pitäisi syödä. Valitettavasti nälkä helpottuu vain syömällä, ainakin niin minä olen oppinut.
Niinpä päiväni ovat nykyisin olleet melko pitkälti sitä, että joko juttelemme ja höpöttelemme, leikimme ja touhuamme, mutta voin kopata vauvan myös kantoreppuun, jonne hän onneksi melko hyvin saa nukahdettua (oi sitä onnen hetkeä, kun hän rauhoittui pianonsoittooni!!). Mutta ne muut hetket. Tuntikausien pötköttelyt sängyllä, jossa tuntuu tytöllä olevan paras paikka rauhoittua ja syödä. Joka ilta. Ja usein myös päivisin. Vaunuihin vauva tuntuu nukahtavan melko helposti, mutta eräänä iltana sainkin sitten huhkia oikein olan takaa kaiken maailman ylämäet, maat ja mannut, kun nälkä iski pienelle niinkin lähellä tai kaukana kuin 2 kilometriä kotoa. Siinä oli jo otettava juoksuaskelia, jotta hän ei aivan kuvittelisi, että ruokatarjoilua ei enää olisi. Onneksi tyttö ei taida olla kovin pitkävihaista sorttia, vaikka katsoikin minua isän sylistä kyynelsilmin hiukan loukkaantuneena. Oih ja voih. Kerrottakoon, että hän on useimmiten jaksanut lenkit aivan mainiosti ja jatkanut vielä uniaan puolesta tunnista tuntiin kotiin palattuamme. Nyt saa olla tyytyväinen, jos tyttö nukkuu edes tuntia yhteen soittoon. Tämä pätee myös yöelämään.

Äidin sydän sulaa, kun vauva nukahtaa syliin soiton aikana

Yöllä sitten hutkitaan, vatkataan, vispataan, häärätään, kääntyillään, halutaan syödä, ei haluta syödä, halutaan sittenkin, kiukustutaan, halutaan toinen puoli, ei sittenkään, nukahdetaan, sätkitään, kääntyillään ja vääntyillään. Ou jee. Olen taas hetkeksi luopunut siitä, että tyttö nukkuisi omassa sängyssään (, joka on tätä nykyä isojen vauvojen pinnasänky! Se toimii "sivuvaununa" sänkymme vieressä.), sillä muuten jäisin joka tapauksessa kuulostelemaan, että täytyykö hänet nostaa takaisin vierelle. Ja oikeastaan ajattelen myös niin, että jos näillä hulinavaiheilla on taustalla se, että 4-7 kuukauden iässä tapahtuu niin suuria kehitysharppauksia, niin varmasti pieni pää on jo aivan hämmennyksissä. Uskon läheisyyden tuovan turvaa ja tukea uuteen vaiheeseen. Ja voiko tuollaista pientä kättä omaa rintakehää vasten niin vain raaskia irrottamaan. Pienen raap... silittäessä minua hymisten itsekseen syödessään... 💗

Meillä on jo iso tyttö!

Uuteen sänkyyn tutustumassa

Oikeasti tämä hulinavaihe on vain mielenkiintoista, ja väsymystä tuovat vain muut seikat ja olot. Harmillista on nimittäinen, että baihe ajoittui nyt näille viikoille. Tällä viikolla on nimittäin se kauan odotettu isyysloma, mutta sen pääosia näyttelevät nyt yksi kuumeinen (mies), yksi alilämpöinen (minä) ja tuo edellä mainittu Hulina-Hulda. Tällä hetkellä olen joutunut vain pyyhkimään mielen kalenteristani kaikenlaisia haaveita ja suunnitelmia, joita olin itsekseni toivonut tälle viikolle. Ehkä me vielä joskus pääsemme vauvauintiin, laavuretkelle, kyläilemään, saamme toisen mummon kylään ja sitä rataa. Ehkä mekin vielä pääsemme joskus viettämään kahden keskistä aikaa. Eilinenkin oli aika ihana, kun Hulda malttoi ensin syödä ensimmäistä osaa iltapalastaan olohuoneessa, sitten leikimme melko pitkän tovin. Sekin oli minulle jotain: viettää iltaa perheenä, höpötellä niitä näitä, kuunnella tytön kiherryksiä ja nähdä naurun riemastuttaneita kasvoja, silmäillä hiukan tv:täkin (sivuseikka. En ole vain aikoihin nähnyt oikeastaan mitään, vaikka eipä tuo kovin suuri menetys ole ollut.). Sitten vetäydyimme makuuhuoneeseen nukutuspuuhiin. Joskin klo 23:30 tuumin, että mitenköhän tässä sitten kävi... kumpi taisi nukahtaa.

Muista juoda paljon

Perusfiilis: aika kiva ja positiivinen. Vauva on kyllä niin rakas ja ihana. Tykkään elämästäni, ja vastapainoksi vauvan hoitoon on niin kiva pohdiskella ja jakaa aatoksia ystävien kanssa vaikka sitten viestien välityksellä. Tai selvitellä itse monen eri teemaisia asioita. Hiukan välillä väsyttää, kun vauva on nyt tosi kiinni minussa, mutta onneksi senkin saa sanoa ääneen. Sitten taas jaksaa. Ilo irti omista kauppareissuista, tai että sain järjesteltyä pari hyllyä. Pienet ilot on pop. Ja opin paikka jälleen kerran: kaikkea ei tarvitse eikä täydy.

Oloa uhmaten kävin metsässä lenkillä!
Se olikin sitten enemmän mielen kuin kropan
hyvinvointiin.