Tuntuu hyvin hämmentävältä, että se, äitiysloma, on todella vain nurkan takana. Vastahan tässä ihmeteltiin neuvolakäytäntöjä ja milloin mihinkin pitää mennä. Nyt moni asia alkaa olla jo "vähään aikaan viimeinen". Kuten eräs teatterireissu ystäväni kanssa. Eipä sitä sitten vauvan kanssa lähdetä monen tunnin reissulle noin. Tai hetken mielijohteesta tehty reissu kirppikselle työpäivän ja muutaman sovitun käynnin jälkeen. Mikäs siinä, kun ei ole ketään, kenen takia aikailla. Puhumattakaan työpäivistä. Hyvänen aika.
Tuntuu, että mitä pidemmälle aika kuluu, sen korkeammalle ihmisten kulmakarvat nousevat, kun he ihmettelevät, että vieläkö olen töissä.
"Aiotko todella sinnitellä loppuun asti?", sain tänäänkin kuulla.
No.. joo? Kantti ei itseasiassa kestäisi enää yhtään saikkua, ellei kyse todella olisi vauvan parhaasta. Fyysinen vointini on kuitenkin aika hyvä. Pieniä kolotuksia nyt välillä on, mutta eiköhän se ole ihan normaalia.
Kuulen nykyään yhä enemmän potilaiden omaisilta kommentteja vatsastani, jopa niinkin suoria, kuten:
"Mites pitkä aika sulla on laskettuun aikaan?" tai "Miten olet jaksanut?"
Ei se minua toki ole häirinnyt, sillä tuskinpa oikeasti mikään jalkapallo työpaitani alla olisin kulkenut. Niin selkeä raskauteni on.
Okei, tänäisen kiirepäivän päätteeksi jouduin hetkeksi istahtamaan alas tasaamaan oloa huimausolon vuoksi. Niitä tosin tulee ja menee, kuten kivuttomia supistuksiakin.
Elämme tällä hetkellä aivan sattuman vuoksi vauvan tarvikkeiden hamstraamispäiviä. Mies toi sukulointireissultaan niin pinnasänkyä, vaatteita kuin itkuhälyttimen, kun itse sain ystäväni perheeltä ensisängyn. Tänään kiersin muutaman nettikirppismyyjän kotona katsomassa joitakin vaatteita, sekä imetysvaatteita että vauvan vaatteita, ja sain pienen nyssäkän mukaani. Päivän kruununa pakkasin vihdoin autoon vauvan vaunut. Kyllä siinä oli koiralla ihmettelemistä, kun näki ne.
Olen tuumannut pitkin raskautta lukemattomia kertoja, että tämä on ollut välillä varsinaista itseopiskelua ja asioiden selvittämistä. Tänäänkin sain neuvolan vihdoin kiinni kysyäkseni perhevalmennuksista. Niistä ollaan oltu tosi vaitonaisia, ja jossain vaiheessa tuli tieto, että ajankohta olisi syyskuussa. Vieläkään ei ole tullut kutsua, joten olihan asiasta jo kysyttävä. Sain tänään selville, että ne kaksi kertaa ovat lokakuun puolivälissä ja lopussa. Herää kysymys, että ehdimmekö niihin lainkaan...
Sinänsä en ole aivan huolissani; olisi ollut vain kiva saada käytyä ohjaustilanteissa ja sellaisissa jutuissa, jotka toisivat vauvan tuloa todemmaksi (tosin tunne on onneksi vahvistunut muistakin asioista). Jos vaikka niistä tulisi jotain kätevää lisätietoa.
Oma onneni on se, että työni puolesta voin sanoa tietäväni melko paljon vauvan perushoidosta. Mutta on se silti eri asia olla ammattilainen kuin äiti! Elää vauvan kanssa 24/7, huolehtia ihan kaikesta. Muun muassa miettiä, mitä vauvalle laitetaan päälle vaikka marraskuussa. Mutta eiköhän kaikki suju.💗
Hei hei!! Enää 4 työpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti