Täysyllätetty ja niin liikuttunut

Tänään olen ollut hiukan enemmän "äitiyslomatunnelmissa", sillä innostuin käymään läpi vauvanvaatevalikoimaamme sekä pyykkäämään niitä. Kuinka suloiselta tuntuikaan ripustella värikkäitä, kuviollisia, herkkiä, kauniita, pieniä, vähän pienempiä ja isompia vaatteita pyykinkuivaustelineelle. Pikkuruisia sukkiakin oli niin jännää asetella telineelle niin, etteivät ne aivan tippuisi. Silmäilin joitakin housuja ja bodyja, mietin kotiinlähtövaatteita.
Mutta uskalsinpas pyykätä! Vauvan tulo sai jälleen hieman enemmän konkretisoitumista.

Lähdin iltapäivällä kaupungille aikomuksenani kipaista vielä kirpputorilla ennen kuin treffaisin mieheni kanssa ja suuntaisimme yhdessä kylään ystäväpariskunnan luo. Pyörähdin erään kirppiksen kautta, ja kyllähän koriin taas kertyi niin lakanaa kuin vaatettakin. Kenties voisin kokeilla kestovaippojakin, joiden käytöstä olin ollut nuorempana ehdottoman varma, mutta joiden olemassaolon olin lähes unohtanut töissä käyttämieni kertisvaippojen myötä. Toppahaalaria ei vieläkään löytynyt, mutta olisihan tässä vielä aikaa. Sitten hurautin vielä entiselle työpaikalleni viemään parkkikorttia eräälle kollegalleni. Hän oli ilmoittanut voivansa lainata korttia siihen asti, kun taas palaan töihin. Oli hauskaa jälleen käydä tuolla osastolla ja tavata ihania kollegoitani (huom. Tämä siis osasto, jonne kaipaan). Jälleen kerran tapahtumakuvio meni näin:
"Ai moi maha ja xx!"
Ja sitten sitä mahaa ihasteltiin, vointia kyseltiin. En tietenkään pistä sitä pahakseni; laitan talteen jokaisen huomioinnin, otan ne myöhemmin ajatuksissani esille ja iloitsen niistä. Ne kaikki ovat tehneet ajan myötä raskautta todemmaksi.

Aikaa ei ollut enää käydä toisella kirppiksellä, joten lähdin kipaisemaan kaupassa tuliaisia hakemassa ennen mieheni tapaamista. Kukat olisivat kauniit, kahvi varmaan aina maistuisi. Sitten suunta mieheni luo sovittuun tapaamispaikkaan. Juuri hänet tavattuani sain viestin ystävältäni. Hän oli todella pahoillaan ja kysyi, jos voisimme tuoda maitoa. Mikäs tuossa, totta kai!
Jostain syystä - ja tämä oli sitten ainoa ihmettelyn aiheeni - mies halusi yhdellä autolla tehdyn kauppareissun jälkeen jatkaa matkaa kylään kahdella autolla. Tuon kaupan pihassa ei kuulemma voisi pitää autoa iltamyöhään (, josta en nähnyt kyllä mitään kylttiä). Joten niin sitten ajelimme ystäviemme talon luo kahdella autolla.

Astelimme ovelle, soitin ovikelloa ja ystäväni tuli avaamaan. Ojentelimme mieheni kanssa vuorollamme tuliaisia: kukkia, kahvia, riisinuudeleita ja käsidesiä (kaksi jälkimmäistä siis mieheni hankkimia. Hän harrastaa hiukan erilaisempia tuliaisia) ja astuimme sisään. Siinä samassa olin lukuisten ystävieni ympäröimänä "YLLÄTYS!!!" -huudahduksen saattelemana.
"Apua!!", onnistuin sopertamaan, tärisytti, ihastutti, säikähdytti, sykähdytti, itketti ja liikututti. Mitä ihmettä!!
"Tervetuloa sun vauvakutsuille!", minulle ilmoitettiin ja jokainen paikalla ollut ystäväni tuli vuoronperään halaamaan minua.
(Maitojuttu oli ollut vain tapa saada varmasti paikalle kaikki ilman, että ehtisin näkemään heitä.)
Mieheni jatkoi pian hymyillen matkaansa kotiin toivottaen hauskaa iltaa. Ei se sitten haitannutkaan, että olin unohtanut nostaa kotoa lähtiessäni tekemäni pinaatikeiton jääkaappiin.

Ja mikä ilta tuo olikaan! Upeita ja maistuvia herkkuja, ihania ohjelmanumeroita, rentoa ja samalla niin lämmintä yhdessä oloa, sydäntä lämmittäviä hemmotteluhetkiä mutta ennen kaikkea sitä, että sain viettää aikaa niin rakkaiden ystävien kanssa. Olo oli syvän kiitollinen jokaisesta paikalla olleesta, heistä, jotka eivät päässeet paikalle sekä miehestäni, joka oli niin taidokkaasti ollut juonessa mukana.

Sain aivan aluksi arvuutella vauvakuvista ystäviäni herkuttelun lomassa, jonka jälkeen he kertoivat, kuinka olivat tutustuneet minuun ja joitain kauniita sanoja (voi liikutus! Taas sitä itkettiin!). Sittemmin otimme yhteiskuvia ja saimme jokainen tehtäväksemme kirjoittaa "vauvakortit" arvuutellen tulevan vauvan ominaisuuksia. Ystäväni kirjoittivat myös isolle arkille "Mistä on pienet vauvat tehty" - runon tyyppisesti ajatuksia meidän vauvastamme. Eräs ystäväni piti pienen tietokilpailun eläinvauvoista. Tulipahan opittua tärkeitä nippelitietoja niin mangusteista kuin apinoistakin! Seuraavaksi eteeni kannettiin vaippakakku ja lahjoja. Liikutuin monista korteista ja ihastelin niin bodyja, pieniä vauvajuttuja ja minuakin varten huomioituja asioita. Hämmentävää olla kaiken keskipisteenä ja availla lahjoja! Sain lisäksi yhden videoviestin ystävältäni, joka ei pitkän matkan vuoksi päässyt paikalle, mutta kuinka kaunista ja herkistävää kuultavaa hänen laulunsa olikaan! Toinen kaukana asuva ystäväni oli lähettänyt kortin, joka sekin kosketti. Sittemmin sain nauttia sekä jalka- että käsihieronnasta. Voin vain kuvitella, kuinka esimerkiksi jalkahieronta voisi rentouttaa synnytyksessä, sillä molemmista tuntui säteilevän rentouttavia "aaltoja" pidemmälle vartaloon. Sitten minulle taiteiltiin kaunis letti päähän. Lopuksi sama taitava letintekijä, hänen sanojaan lainaten,  "uskalsi" ehdottaa rukoilemista. Miten koskettava hetki tuokin oli, olla siinä ystävieni ympäröimänä! Tämä vauva on todellakin rukousten lapsi.

Lopulta oli aika kiittää ja sanoa heipat. Vaikka en varsinaisesti enää tärissyt, niin jonkin verran tuli kotimatkalla leijailtua ja niiskutettua. Mitä tänään oikein tapahtui? Oliko tuo kaikki totta? Ja ennen kaikkea: miten olinkaan saanut niin ihania ystäviä elämääni! Lopulta oli pakko vetää auto kaupan parkkipaikalle ja alkaa lähettelemään puheviestejä ystävilleni. Tämä oli totisesti ollut melkoinen ilta, eikä vain siksi, että juhlistimme tulevaa vauvaa. Koin vahvasti illan olleen myös ystävyyden, lämmön, aitouden,  välittämisen ja yhdessäolon ilta.