Tämä se on elämää!

Kokeiltuani torstaina ensimmäistä kertaa sitten sairaslomalta palattuani tuplavuoroa totesin kykeneväni siihen. Olo oli heti aamusta varsin hyvä, ja melkoinen "voittajafiilis". Tunsin luita ja ytimiäni myöten, että tästä tulee hyvä päivä. Kävi pian selville, että hoidokkini olikin todella sairas ja tarvitsi monenlaista lääkecocktailia, pohtimista, seurantaa ja aivonystyröiden vaivaamista. Ja minä hehkuin. Vau vau vau!! Tästä minä tykkään, tässä minä pärjään, minä osaan ja kykenen! Miten paljon myös syvennettävää! Olin suorastaan elementissäni, ja pitkästä (oikeastaan hyvin pitkästä aikaa) nautin työstäni ja olostani töissä. (Heh, nauroin tosin, että päivän haasteellisin osio oli keskustella vanhempien kanssa, kun yhteistä kieltä ei ole, he ovat luku- ja kirjoitustaidottomia, tulkkia en saanut ja google kääntäjä käänsi mitä sattui.)
Sitten tuli ilta ja tilanne rauhoittui. Minäkin olin aivan valmis, ihan rättipoikkipuhkivalmis nukkumaan klo 19. Iski aivan tajuton väsymys, ja kellon lopulta madeltua klo 21:30 pohdin, että kuinka jaksaisin ajaa vielä kotiin.
Seuraava päivä oli onneksi vapaa, mutta voi sentään, kuinka tokkurassa olin.
Ehkä tuplavuorot ovatkin nykyään astetta raskaampia minulle.

Mutta tokkura onneksi väistyi, sillä olin jo aamulla päättänyt ulos katsottuani, että tänään ei sisälle jäätäisi. Minä en ainakaan. Niinpä leivottuani pääsiäisleipomusta ruoan jälkeen pakkasin reppuun kuksan, aurinkolasit, istuinalustan ja keräsin sukset ja sauvat autoon. Tätä tyttöä ei nyt mikään pidättelisi (korrektiuden vuoksi toki varmistin tilanteen mieheltä muutaman kerran. Hän ei ollut innokas lähtemään, mutta ei onneksi vastustanut omaa tarmoani)!

Aurinko paistoi pilvettömältä, niin kauniin siniseltä taivaalta. Ilma oli tyyni, vain pieni tuulenvire puhalsi silloin tällöin. Heitin lapsuudenaikaisella uimarannallani repun selkään ja kiinnitin monot suksiin. Ihanaa!!!
Mikään hoppu minulla ei todellakaan ollut, sillä halusin vain nauttia tästä ihanasta pääsiäissäästä, hiihtämisestä, loputtomasta tilasta järven jäällä. Hiihtelin menemään hymy korvissa. Alkuvaiheessa hieman häiritsi "ihmispaljous", sillä noin kymmenen pilkkijää marssi eteenpäin kairat olallaan ja pulkat perässään. Olin nimittäin tullut viettämään aikaa itsekseni, joten ihmettelin jopa kymmentä ihmistä. Sittemmin ketään ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Ah.

Jäällä hiihtämisessä on jotain upeaa, jotain vapauttavaa. En kaipaa tällaisina päivinä minnekään kaupungin kupeeseen, jossa 500 muuta ihmistä on ihastelemassa kevättalven aurinkoa. Tällaisina hetkinä kaipaan omaan rauhaani, luontoon itsekseni. Mietin kiitollisena, kuinka ajoittaisesta kritiikistä huolimatta, olen saanut tärkeän perinnön vanhemmiltani: luonto on ihmeellinen paikka, ja sinne on aina helppo mennä. Pysähdyin lopulta eräälle saarelle kahvitauolle ja pystytin sukseni hankeen. Jostain muistojeni sopukoista tuli mieleen, että olin saattanut joskus tällä samaisella saarella juoda isän kanssa kaakaota hiihtoretken keskellä. Aurinko paistoi silloinkin kirkkaalta taivaalta ja olo oli autuas.
Mietin, että ennen kuin Itu oppii edes kävelemään, hän on jo patikoimassa (😃) ja hiihtämässä. Aion opettaa hänelle luonnossa retkeilyn. Toivottavasti hän oppii nauttimaan siitä.

Päivä teki todella hyvää. Mieleni on ollut sykkyröitä täynnä, ja ajatusten tunnustaminen edes miehelle on ollut kiven takana. Jotenkin poden suurta syyllisyyttä niistä (eräs ystäväni oli kysynyt varovasti kuultuaan vain murto-osan niistä, että olenko kuitenkin onnellinen... Eihän kyse todellakaan ollut siitä, ettenkö olisi!! Kyse on vain sopeutumisesta ja ajatuksien selvittämisestä.), ja hyvä, että olen edes uskaltanut myöntää niitä aluksi itsellenikään. Näin ollen tällainen "tavallisten asioiden tekeminen" teki ihan todella hyvää. Mielessä siintää jo uusi reissu.

Kohta lähdemme vanhempieni luo pääsiäisaterialle. Seurassa on myös isänisäni, mutta emme vielä ole valmiita saattamaan "karjalaisen tietotoimiston" kautta raskausuutista koko suvun ja puolikkaan valtakunnan tietoon. Vaikka 88-vuotias isänisä ei itsepäisyyksissään suostu käyttämään kuulolaitteitaan, niin yllättävän valikoiva tuo kuulo kuitenkin on. Tällainen uutinen olisi iltaan mennessä levinnyt, ja tiedän, että hän olisi siitä todella onnellinen. Mutta ei ihan vielä. 😉
Iloista ja aurinkoista Pääsiäistä! 💛💛💛