Naistenpäivän viettoa

Kummallista, kuinka erityiseltä minusta tuntui eilen, Naistenpäivänä. Olin jotenkin juhlatuulella. Tuntui siltä, että hei, tähän joukkoon minäkin kuulun! Raskaus - vaikka se on edelleenkin jossain utopian takana - on vaikuttanut hyvin nopeasti siihen, että yhtäkkiä minusta on tuntunut olevani nainen. Pitkään hain itseäni, en siinä mielessä, ettenkö olisi ollut varma sukupuoli-identiteetistäni, vaan siksi, etten oikein kokenut olevani riittävän nainen. En tosin enää tyttökään, sillä olin kuitenkin selvästi aikuinen. Huolehdin arjesta sujuvasti, olin (ja olen) naimisissa, meillä on asuntolaina ja koira, käyn töissä, tykkään naisellisista asioista ja nauran paljon. Mutta pari asiaa on tehnyt minut epävarmaksi omasta naiseudestani. Hormonitoiminnan häiriöt ja se, etten ole voinut saada lapsia. Olen tämän johdosta puhunut itselleni ja vartalolleni melko rumastikin, sillä minua on niin harmittanut, ettei se ole kyennyt edes toimimaan normaalisti. Ja kun sitten joskus harvan kerran (muutaman vuoden välein) minulla on ollut menkat, olen ollut melkoisen iloinen. Ajatella.
Olen kokenut vuosia, etten tule koskaan saavuttamaan "todellisen naisen" mittapuuta, joten olen pyrkinyt rakentamaan naiseuden identiteettiäni muiden asioiden varaan. Olen leiponut ja laittanut ruokaa muille, lenkkeillyt ja ulkoillut, harrastanut musiikkia. Olen joskus jopa tietoisesti yrittänyt sulkea pois mielestäni äitiyteen (joka siis mielessäni on ollut suora johdanto naiseudesta) liittyvät asiat.

Mutta eilinen oli erityinen. Vietettiin kansainvälistä naistenpäivää, ja minusta se oli jotenkin erityisen erityistä. Harvemmin toivottelen eri juhlapäivinä toivotuksia Facebookissa, mutta nyt tuntui siltä, että niin oli tehtävä. Onniteltava meitä kaikkia upeita naisia täällä ja maailmalla. Kirjoitin ensin tuon ilman maailman naisia, mutta mielessäni pyöri vahvasti naiset oloissa, joissa naiseus on enemmänkin häpeä ja taakka. Mitä siitä, jos me voimme täällä Suomessa iloita naiseudesta ja siitä, miten voimme elää, kun niin monissa muissa maissa naiset ovat vain menoerä, murheenkryyni ja harmitus. Siinä mielessä olemme erittäin etuoikeutettuja saadessamme asua tällaisessa maassa kuin Suomi.

Olin tuonut meille edellisenä päivänä pari kimppua tulppaaneita, ja ne olivatkin jo ihanasti hieman raottuneet. Tuntui, että nekin haluavat osansa tuosta hienosta päivästä. Kovin paljoa edes miettimättä tunsin oloni naiseksi. Minun vartaloni on kerrankin toiminut niin, kuin sen pitääkin. Kykenen ravitsemaan kehollani sisälläni kasvavaa pientä Itua. Uskomatonta. Jonain päivänä saan olla äiti (jos kaikki menee hyvin). Hyvää naistenpäivää, minä!
Mies kävi aamulla kaupassa ja toi yllätyksenä vaaleanpunaisen kreemimunkin toivottaen hyvää naistenpäivää. Minusta ele oli oikein suloinen, ja olin otettu. Hän oli nimittäin etukäteen ollut hieman vähättelevän oloinen päivän suhteen (ei minun), ja todennut voivamme viettää seuraavana päivänä Tosinaistenpäivää. Pöh. Sitä pitää viettää oikeana päivänä. Jaoimme munkin kahtia, sillä totesin, että olin koko edellisillan leiponut erilaisia herkkuja illan kutsuille, joten saisin muuten makeaa mahan täydeltä, jos nyt vetäisin munkin kokonaan. Ja onhan jaettu herkku aina parempi herkku.

Onni on leipoa oikeasta
 reseptikirjasta netin sijaan!

Päivä muutenkin oli oikean juhlapäivä. Tunsin oloni pitkästä aikaa lähes normaaliksi, ja se se vasta olikin juhlaa. Ei etovaa oloa! Niinpä leivoin, siivosin, huushollasin ja kävin lenkillä sydämeni kyllyydestä. Toki syömisestä oli huolehdittava tiheästi, sillä olo kyllä ilmoitteli muutoksista, jos väli tuppasi käymään pidemmäksi. Tällä hetkellä Saarioisten vaaleat riisipiirakat ovat pop. Ei ruisleipä.

Ja mikä voisikaan olla parempi tapa viettää Naistenpäivää, kuin upeiden naisten seurassa. Olin nimittäin sopinut Nosh-vaatekutsut jo monta viikkoa aiemmin, ja vasta hetkeä myöhemmin huomannut oivallisen ajankohdan. Niinpä päivä tuntui vieläkin juhlavammalta. Olin päässyt kuin päässytkin ihanaan leipomismoodiin, ja mikäs siinä, kun tupa täyttyi mukavista ihmisistä. Oli hauskaa, että porukkaa eri yhteyksistä oli päässyt paikalle; niin töistä kuin harrastuksista. Meitä oli paikalla lopulta 10 aikuista ja 3 lasta, ja oli sentään mukavaa. Esittelijä kävi aina välillä muistuttamassa, että katsoisin minäkin jossain vaiheessa vaaterekkejä, mutta suoraan sanottuna en ollut yhtään orientoitunut tilaamaan vaatteita! Olin ollut vain innoissani kutsumassa ihmisiä kylään ja leipomassa heille! Koska en oikeastaan tarvinnut itse mitään (oi että! Pisteet minulle!), rohkenin emännän lahjakortin turvin tehdä ensimmäiset hankinnat Idulle. Tilasin kaksi bodya, "ystävän lapselle". Hui.

Illalla pakkailin herkkuja rasioihin ja pakkauksiin. Viivyttelyn nukkumaan menoa. Jäin vielä pitkään valvoskelemaan miettien päivän tapahtumia ja ajatuksia. Kenties pieni ja nopeasti ohitettu päivä, mutta jotain suurta siinä kuitenkin oli. Minulle.