"Tosi monelle on käynyt niin, että kun relaa, niin sitten tuleekin raskaaksi..."

Kävin työterveyshuollossa tällä viikolla. Torstaina hoitaja olisi passittanut minut kotiin jo saman tien. En suostunut. En todellakaan voisi lähteä. Tulevat työvuorot, sovitut suunnittelutunnit, hurja kiire osastolla ja sitä rataa. En.
"No, tule sitten käymään huomenna uudestaan," hoitaja sanoi.
Olen ollut niin kiukkuinen ja itkuinen. On ollut paha olla. Olen huomannut myös, että olen saanut ihmeellisiä kolotuksiakin. Melkein alkoi jo naurattaa, että tätäkö se jo teettää, kun 30-ikävuoden rajapyykki lähenee. Mutta totta puhuakseni en jaksa. En avaa töihin liittyvää tilannetta tänne sen enempää kuin että on ollut raskasta. Olen saanut hienosti tukea ja tsemppiä, ja olin ajatellutkin jaksavani "vaikka päällä seisten" nämä loput työvuorot ennen ensi viikolla alkavaa lomaa. Mutta sitten tuli päivä, jolloin raja tuli vastaan. Itketti ja kiukutti vain. Enkä edes ole sellainen, että päästäisin suustani inhottavia asioita!
Kävin eilen, perjantaina, uudelleen työterveyshoitajalla, joka melkein heti nakkasi käteeni sairaslomatodistuksen.
"Olen huolissani jaksamisestasi. Ei lomakaan saa mennä siihen, että yrittää toipua uupumuksesta."
Sitten hän vielä tarkisti, että meillähän oli lapsettomuushoidot meneillään.
"Nekin ovat todella rankkoja. Mutta olen vuosien varrella kuullut, että tosi monelle on käynyt niin, että kun relaa, niin sitten tuleekin raskaaksi."
Just. Kiitti.

Mutta nuo asiat eivät oikeastaan ole sen ihmeemmin olleet mielessä lukuunottamatta eilisiä ivf-hoitoja varten käytyjä labroja. "Tuloksissa kestää sitten viikko," minulle kerrottiin. "Ettet ihmettele." No, minähän saan tietää niistä vasta syyskuun infokäynnillä, joten sama tuo.
Ehkä asioita on myös tietoisesti pyrkinyt pitämään pois mielessä, tai ainakin asennoitumaan siihen, että onni ei ainakaan lapsen lailla potkaise. Että elämä jatkuu kahdestaankin, ja hyvänä se jatkuukin. Pakko.

Toisaalta ehkä tuo töihin liittyvä väsymys ja tiiviit työpäivät ovat auttaneet siinä, ettei aikaa ole jäänyt liiaksi jännittämään ja miettimään ensi viikon lähtöä. Sen verran kyllä ehdin jo alkaa huolehtimaan, että jos nappaankin töistä jonkun taudin! Se olisi ihan hirveää! Jo matkalla olo itsessään, mutta siinä tapauksessa en todellakaan voisi mennä tapaamaan perhettä tai ainakaan syöpäsairasta äitiä.
Mutta sovitaan, että taudit pysyvät nyt loitolla.

Ystäväni lähettämä matkan toivotus -kortti.