Mutta kyllähän tässä nyt alkaa jo vähän mietityttämään. Vaikka minulle hämmästeltiin, että en ole muuttunut pätkääkään kymmenessä vuodessa, niin kyllähän minä noita ryppyjä ja juovia löydän jo kasvoistani. Välillä huomaan tarkkailevani kovinkin kriittisesti myös Facebookiin laittamiani kuvia. Ovatko silmäpussit liian isot? Entä nuo rypyt silmien kulmissa? Jos niitä vain ajattelisi naururypyiksi? Minulla on aina ollut vaikeuksia saada ihmiset uskomaan ikäni, sillä tiedän näyttäväni nuoremmalta. Ja oikeastaan jo vertailukuva lähtömainingeista syksyllä 2005 parin viikon takaiseen lentokenttäkuvaan näytti: aika nuorelta sitä edelleen näytetään. Mutta silti. Tulkaa katsomaan vaikka. Kyllä täällä on jo ryppyjä.
Melko usein ikä on ollut hengästymistä aiheuttava asia, kun olen miettinyt lasten saantia. Ajattelin aina, että lapset ovat tervetulleita heti, siis häiden jälkeen, mieluiten nuorena. Ollessani 24-vuotias viettäessämme juhannushäitä ajattelin, että ei kai tämäkään vielä mikään paha ikä ole. Ja niinhän meille tolkutettiin vielä jonkin aikaa. Vuosien varrella itsellenikin tuli jo huolestunut olo, että tässähän ollaan kohta riskisynnyttäjiä, liian vanhoja, kun lapset menevät kouluun, enkä jaksa enää touhuta! En halunnut sellaiseksi ylivarovaiseksi +40-vuotiaaksi ensisynnyttäjäksi, joihin olen joskus törmännyt (anteeksi tällainen vertaus, se on tosi huono. Otetaan se vain liioitteluna.). Mies on muutaman kerran sanonut, että hänestä tuntuu, että me saamme ensimmäisen lapsemme, kun olen 32-vuotias. 32!! Ja siihen oli silloin vielä 4 vuotta aikaa. Nyt se on...kahden vuoden päästä! Iän lisääntymistä ja huolta lasten saamisesta tai lapsettomuudesta ei helpottanut myöskään se, kun välillä hän totesi, että hänen oma takarajansa on 32-vuotta. Ja se on vieläkin aiemmin. Ainakin vuoden.
Yhteiskunta tekee asiasta vieläkin "helpomman" toitottamalla jatkuvalla syötöllä syyllistämissävytteisiä uutisia syntyvyyden vähenemisestä ja ensisynnyttäjien keski-iän nousemisesta. Samaan syssyyn heitetään myös muistutuksia korkeammalla iällä synnyttämisen riskeistä. Kuules, yhteiskunta! Minä olisin jo moninkertainen äiti, jos se olisi riippunut tahdostani!
En minä tosiasiassa pode kovin suurta ikäkriisiä. On vain hassua, että samanvuotiset ystäväni täyttävät pyöreitä tänä vuonna. Toiset juhlat ovat jo nurkan takana. Se tarkoittaa siis sitä, että minäkin saan "kohta" alkaa suunnittelemaan kekkereitä (siis joulukuussa). Mutta ajattelen silti, että aina on aihetta juhlaan!:)
Toisaalta minussa ja terveystiedoissani tapahtuu paljon sellaistakin, josta en ole ollut tietoinen tai jota en ole huomannut. Sain soiton lapsettomuuspolilta muutama päivä sitten. Minusta otetuissa verinäytteissä kilpirauhasarvo TSH oli yllättäen ollut korkea, 8,45, viitearvojen ollessa 0,4-4,0. Nyt sitä halutaan vielä kontrolloida yhdessä muiden kilpirauhasarvojen kanssa. Se voi viitata siis kilpirauhasen vajaatoimintaan (joka edelleen vaikuttaa myös raskautumiseen). Toisaalta en ole tästä uutisesta yllättynyt, sillä äidilläni on taustaa sekä kilpirauhasen liika- että vajaatoiminnasta. Mutta en vain ollut odottanut sitä näin pian.
Lisäksi sain eilen postia. Kutsun kohdunkaulansyövän seulontatutkimukseen. Siis näitä ikäjuttuja!! Tästäkö se nyt alkaa!
Tuli ihan sellainen olo, että kun vuosi vaihtuu siksi vuodeksi, jolloin täytän 30 alkaa kaikki ikääntymiseen liittyvät asiat tapahtua rytinällä.
En ajattele tästä alkavan "alamäki", vaan ennemminkin haluaisin ajatella elämän vain siirtyvän uusille ulottuvuuksille. Tulevasta vuosikymmenestä voi tulla vaikka miten hieno. Ainakin olen kuullut, että silloin kaikki turha parikymppisen epävarmuus jää pois, ja saa ihan rauhassa olla oma itsensä. Kuulostaa ihanalta. <3
Mitä ajatuksia Sinulle on herännyt iän lisääntymisestä? Entä parikymppisestä kolmekymppiseksi siirtymisestä? :)
Työvuoromuutosten johdosta teenkin nyt pari yövuoroa. Viime yö sujui ongelmitta, sillä tuntuu, että olen edelleen aika lailla Kanadan ajoissa. :) Vapun tuloa en ole oikein vielä ymmärtänyt, sillä pääsiäinenkin meni tavallaan ohi. Onneksi bongasin erään vapputapahtuman maanantailta, niin pääsemme syömään munkkia ja juomaan simaa. Vuosi sitten paistoin ihka ensimmäiset munkit itse (ilman äidin apua), ja ai että. Mutta nyt en yövuorojen myötä taida kyetä. Tai mistä sitä tietää, vaikka innostuisikin. Kyllähän minä olen vielä nuori ja jaksavainen! ;)
 |
| Vuoden takaisia iloja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti