Kyllä - piinapäiviksihän nämä päivät ovat sitten siirtyneet. Muka niin rauhallisena odottelin ja melkein hyrisin onnellisista asioista. Sen sijaan tämä viikko on ollut jo aika vastakohta edelliselle. Päästyäni reissusta kotiin testasin jo heti sunnuntai-iltana negan. Siitä tosin jäin miettimään, että onko testissä sittenkin haamujen haamu tai vain viivanpaikka. Ja siitäpä ne testaukset sitten lähtivät. Lähes joka päivä, aina uudestaan toivon nostaessa päätään ja aina uudestaan epätoivo ja murhe vetivät alakuloon. Tänään kai olisi ollut se varsinainen testipäivä, kaksi viikkoa ovulaatiosta. Toivo oli jo oikeastaan enää pieni hiipuva hiillos, ei enää sen kummempaa. Olin jo eilen lueskellut Lapsettomuushoidot-lehtistä ja perehtynyt seuraavaan hoitoaskeleeseen, ivf-hoitoon. Tuskin se vielä tulisi kyseeseen, mutta onpahan jo vähän valmistauduttu siihen.
Huomaan tänään olevani jo hieman reippaammalla mielellä. Aiemmin tällä viikolla olen aloittanut päiväni musertavassa surun ja epätoivon aallokossa. On ollut harmaata. Kurkku ona kuristanut. Mitään ei oikein jaksaisi, eikä huvittaisi. Pinnallisesti olen iloinnut joulukuusta (olen oikeasti oikein ihastunut joulukuuhun), tapahtumista, asioista, tekemisistä, mutta todellisuudessa mikään ei ole oikein tuntunut kiinnostavan. "Viikon liikuntasuoritukset" ovat tuntuneet vain suorituksilta, enkä ole jaksanut mennä jumppiinkaan. Paleleminen ja väsymys ovat syöneet energiaa. Ja koko ajan voimistuva tieto, ettei meille tulekaan vielä lasta.
Olin eilen jo hyvin lähellä laittaa viestiä lapsettomuuspolille. Mutta mitäpä se olisi hyödyttänyt, olisivat kuitenkin vain kehottaneet testaamaan lisää. Veisin turhaan heidän työaikaansa. Maanantaina sitten. Jospa päästäisiin jo suoraan seuraavassa kierrossa jatkamaan hoitoja, kuten vähän lupailivat.
Mutta aika hauskoja valopilkkuja on tähänkin kiertoon mahtunut. Tulin kerran jutelleeni erään uuden työkaverini kanssa, ja hänen kysyttyä lapsihaaveista kerroin asiasta suoraan. Onkin ollut jännä, kuinka olemme tästä eteenpäin lähentyneet jollain lailla. Ystävystyneet? Hän on jo kovasti tsempannut näissä jutuissa ja kysellyt testien tuloksia. Mieltä on lämmittänyt kovasti, kun joku on noin halunnut myötäelää vierellä.
Ilmoittaudun tänään Simpukan jäseneksi. Olin pitkään miettinyt, ettei yhdistys ole minua varten - tämähän on vain ohimenevä vaihe. Nyt asia on tullut jotenkin lähemmäksi. Ehkä esimerkiksi Simpukka-lehdestä olisi jotain iloa synkkään tilanteeseen.
Hassua, että vain reilu viikko sitten hehkutimme miehen kanssa, että nyt tuntuu, että kaikki tapahtuu rytinällä ja samaan aikaan! Jos asunto meneekin kaupaksi, löydämme uuden kodin ja saamme lapsen! No, tällä hetkellä tuntuu, että asunto saattaakin mennä kaupaksi, mutta sitten onkin edessä vuokra-asunnn etsiminen... Ei siis ihan niin, kuin olimme ajatelleet...
P.S. Nyt alkoi loma! Ensi viikolla tosin saan varmaan juhlia itsekseni uutta kiertoa kuukautisten merkeissä, äh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti