Kirjoittamisen kaipuu - 102 päivää jäljellä

Ensimmäinen ajatus aamulla herättyäni oli onnellisuus siitä, että olemme jälleen saaneet yhden päivän lisää - me ja vielä syntymätön vauva.
On jotenkin hurjaa ja outoakin, että jostain syystä alitajuntani syytää usein sellaisia ajatuksia, kuin että "huh, rv 23+5 ylitetty!" tai  "Jes, rv 24+4 takana!". Ihan kuin vauva voisi syntyä minä päivänä hyvänsä. Jännää tässä on silti se, että en varsinaisesti panikoi tai stressaa asiaa, mutta kokemusmaailmassani tuo tuollainen on vain.. hmm.. sellaista, mitä välillä tapahtuu.
Raskauteni on pian edennyt viimeiseen kolmannekseen, mikä tuntuu ajatuksena aivan tolkuttomalta. Missä vaiheessa ollaan tultu näin pitkälle?
Toisaalta kotimme keskellä vallitseva sekasorto, banaanilaatikoiden valloitus ja päässä pyörivät muuttosuunnitelmat ja -organisoinnit puhuvat varmasti puolestaan.
Vauvaa ei ole ehtinyt eikä jaksanut miettiä. Emme kerta kaikkiaan ole voineet valmistella vauvan tuloa. Toisaalta olen vain päättänyt, että vauvan ja sille hankittavien tarvikkeiden aika on vasta muuton jälkeen. Toki joitakin pieniä hetkiä -kuten mökkisaunalla- raskautta on ehtinyt ihmettelemään. Tai iltaisin, jolloin saatan jäädä tuijottelemaan tätä outoa palloa, jota vauvamahaksi kutsutaan, ja hihittää, kun se hytkähtää vauvan potkaistessa tai muksaissessa.
Sitten tulee taas seuraava päivä, ja huomaan hetkittäin jopa unohtavani koko tilanteen.

Vallitsevalla hellejaksolla unohtamisesta ei ole puhettakaan. En ole muutenkaan talven lapsena valtavien helteiden ystävä, mutta nykyään tuntuu, että kuumuus tukahduttaa moninkertaisesti. Olen kuin märkä rätti maatessani sohvalla yrittäen etsiä edes yhtä pientä kohtaa, joka tuntuisi ehkä hiukan viileämmältä. Osin tuntuu, että pokka ei enää kestä riisumaan vielä enemmän vaatteita. Olen kaavaillut kyhääväni teltan uuden kodin takapihalle, jos yöt siellä alkavat tuntua aivan sietämättömiltä.
Ensin pitäisi vain hankkia se teltta.
Vaikuttaa siltä, että sitä mukaa, kun saan kipattua kurkustani alas nesteitä, ne tulevat ulos saman tien hikoiluna (lievä liioittelu lienee paikallaan). Taidan arvata, mistä viime neuvolassa mitattu korkeampi hemoglobiini-arvo oli johtunut. Siitä huolimatta aamupainotteiset ja koko päivän silloin tällöin tulevat huimaukset sekä illan etovat olot eivät ainakaan kerro konkreettisesti hemoglobiinin olevan jotenkin korkeampi. Ei sillä, vapaalla ollessani teen asioita sitä mukaa, kun jaksan, mutta töissä joudun välillä jännittämään, että ehdinkö poistumaan tilanteesta, tai ainakin huolehtimaan, ettei ketään satu, jos vaikka silmissä pimeneekin.

Todennäköisesti ajatukseni viuhtovat (tai tarpovat, mikä lienee tälle sää- ja olotilalle luontevampaa) tuollaisia ratoja vain oudon olon ja väsymyksen vuoksi. Järjen juostessa normaalisti kykenen hahmottamaan lopputilannetta, jossa vauva on syntynyt tähän maailmaan ilman sen suurempia komplikaatioita (minulle tai hänelle), ja jossa raskaus on sujunut loppuun asti hyvin.
Nyt vain tulisi pitää pää kylmänä, antaa muiden kantaa painavat laatikot ja huonekalut ja luottaa siihen, että kaikki tulee menemään hyvin. Niin kuin ne menevätkin. 😉

Ai hei! Kyllä täällä tapahtuukin jotain!
Viime viikolla olen tilannut äitiyspakkauksen sekä tehnyt äitiyspäivärahahakemuksen! Ou jee!
Tänään raskautta on jäljellä 102 päivää - mikäli vauva sattuisi syntymään rv 40+0. Todennäköisesti hän on tullut minuun joko niin, että haluaa olla varmasti ajoissa ja syntyy suunnilleen rv 38 tai vaihtoehtoisesti on unohtunut haaveilemaan jotain ja muistaa pelmahtaa paikalle pienen hoputtelun myötä rv 43.

Siispä nyt rv 25+2.