Olen jotenkin päässyt sopuun viime aikojen ärsytysten kanssa, ja yritän mieluummin ajatella tätä tilannetta. Muutamia varovaisia uteluita on edelleen tullut, ja minusta on ollut vain ihanaa jakaa tällainen uutinen. Se tavallaan tekee sen todemmaksi, ja tuo itsellenikin sellaista hyvää oloa ja mieltä.
Mies ei vielä halua kertoa omalle perheelleen, ennen kuin varhaisultrassa reilun kahden viikon päästä on todettu kaiken olevan sillä hetkellä hyvin. Minun avoimuuteni on kuulemma täysin ok. Kyllä minäkin tosin aika valikoiden kerron. Olen palaamassa lauantaina takaisin töihin, ja siellä en voisi kuvitellakaan kertovani. Muutenkin jo stressaa juuri siihen työpaikkaan meneminen, niin en todellakaan aio paljastaa tätä niin pitkään, kuin ei ole pakko.
Olen voinut melko hyvin. Tänään mennään silti vasta rv 5+2, mutta onhan se nyt jännää ajatella, että eilen Idun sydän alkoi lyömään. Ja mitä kaikkea muuta tällä viikolla alkaakaan tapahtua! 💗
Kovin isoja oireita en koe vielä saaneeni, mitä nyt aamuisin edelleen huimaa aika tavalla tai on huono olo. Syötävää on saatava hieman tiheämmin, tai heikotus alkaa uudelleen. Olen ollut myös helpommin ärtyneempi, mistä kannan murhetta. Ruisleipä, appelsiini, banaani, karkit, etenkin salmiakki, ja pasta houkuttaisivat, mutta ei vielä niin, että lähtisin vaikka keskellä yötä ajamaan 30 kilometrin päähän saadakseni varta vasten salmiakkia. Sen sijaan suurlempparini omenat eivät kerta kaikkiaan maistu. Ei myöskään jugurtti. Jätän myös mausteiset ruoat syömättä. Ei näistä sen suurempia pahoinvointeja ole seurannut, mutta sen verran epämiellyttävää oloa, että en ole kokenut tarpeelliseksi syödä niitä vain vanhan tavan vuoksi. Kahvin kulutus on myös onneksi pienentynyt, ja tähän olin onneksi ehtinyt kiinnittämään huomiota jo hoitojen alussa.
Joitakin kipuja, kolotuksia ja kasvukipuja on ollut vähän väliä, ja nauroinkin eilisiltana, että tämähän voisi olla mukavaa, jos tällainen kokomuutos jäisi pysyväksi. Näin pienirintaisena tuo tuntuu aika hauskalta, vaikka ei aina tuntemusten vuoksi (ei saa koskea!!!!!).
Ai niin, ja väsymys. Iltapäivällä, illansuussa, milloin vain. Nukahtelen hassuissa paikoissa ja aikoina, ja mies jo nauroikin eräänä iltana aikoessamme katsoa elokuvaa, että pitääkin sitten aloittaa jo klo 18, jotta en nukahda kesken. Näin nimittäin on käynyt muutaman kerran. Nukun 8-9h yössä, pahaan oloon usein heräten, mutta silti rutkasti enemmän, kuin normaalisti.
Enpä uskonut, että tulisin luettelemaan tänne oireitani... raskausoireitani.Kai sekin on vain tilanteen tekemistä todellisemmaksi.
Lauantaina tosiaan palaan takaisin töihin, ja aloitan 4 yövuoron putken. Jännittää jo nyt. Ihan muutenkin, mutta uutena jännityksenä on myös oloni. Miten ihmeessä jaksan hereillä, tolpillani tai suht hyvävointisena? Iltapäivällä on todellakin yritettävä nukkua, ja hankin töihin kenties jotain pientä, nopeaa välipalaa... Ruisnappeja, mandariinia tai muuta sellaista. Vesipullo saisi kulkea mukana. Toivottavasti kaikki vain menisi hyvin, enkä joutuisi herättämään huomiota olollani.
Klexanet, jotka siis tulevatkin jatkumaan ensimmäisen kolmanneksen ajan, voin onneksi pistää kotona.
Muistankohan kunnolla asioita? Mitä, jos minusta onkin tullut hajamielisempi? Sen näkee sitten...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti