Vauvanidun hakureissulla

Täällä sitä nyt ollaan, kaupungissa, jossa suuntaan kohta sairaalaan hakemaan vauvanituja.  Hyppäsin aamulla linja-autoon muistaen sillä samaisella sekunnilla mokanneeni tänään aloitettavan lääkityksen suhteen. Unohdin sen siis totaalisesti. Eihän sille enää mitään voinut, joten tyydyin vain kuuntelemaan musiikkia Spotifysta ja matkaamaan horroksessa. Jotenkin vain tuppasi unettamaan, ja viime öiset omituiset unet sheivausta vaativista lääkäreistä bakteeriviljelyn ohjaamisestani saivat jatkoa. Matka taittui, vilkuilin välistä kelloa, tajusin paahtuvani takkiini, posket helottivat. Ajoittaiset tärähtelyt muistuttivat vatsastani ja sen oudoista tuntemuksista.

Bussi tuli aikanaan päätepysäkille, ja lähdin taapertamaan jonnekin välipalalle. Valitettavasti valitsemani vegaaniwrap oli kyllä pettymys, mutta syötävähän se oli.

Menneet päivät ovat kuluneet hassujen ajatusten sekalaisessa rykelmässä, hitaissa liikkeissä, sukan neulomisessa, purkamisessa ja neulomisessa, kovasti turvonneen vatsani kanssa olemisessa sekä tukalassa olossa. Eilen tapasin ystävääni, ja jaksoin taas ihmetellä, kuinka olin aiemmin suunnitellut meidän menevän kahteen jumppaan ja uimaan. Huh, ei tällä olollani. Vaikka punktio itsessään meni aika hyvin, ja päällimäisenä mieleeni jäi vain esilääketokkuraisuuteni, niin jo heti samana iltana olo antoi ymmärtää, että tehtiin tässä muutakin. Liikkuminen, istuminen ja jopa vessassa käyminen olivat vaivalloisia. Vatsaa turvotti ja koski. Otin muutamana päivänä punktion jälkeen kipulääkettä ja pysyttelin mieluummin mukavaksi löytämissäni asennoissa. Jossain vaiheessa aloin epäilemään lääkärin sohaisseen johonkin muuallekin, kun vessassa käyminen tuntui niin ikävältä. Tyydyin lopulta vain järkeilemään ja juomaan vettä. Ja juomaan. Ja juomaan. Ärsytti oma kykenemättömyyteni, paikallaan oleminen, herkillä oleminen. Tiistaina (siis punktion jälkeisenä päivänä) tosin olin jo kypsä paikallaan olemiseen, että perustelin itselleni voivani mennä "voinnin mukaan" rauhalliselle kävelylle. Mutta koirahan ei ollut yhtään samaa mieltä kävelyn rauhallisuudesta! Niinpä sain kyllä potea kärsimättömyyden seurauksia illalla, kun olin puhkunut joka askeleen tuomia tärähdyksiä ja tukalia oloja koiran kiskoessa joka ilmansuuntaan. Ja "voinnin mukaan"-ajatusta taitaa olla aika vaikea toteuttaa, sillä lenkkiä ei voinut lyhentää metriäkään... Joten lopputuloksena keräilin itseäni kotiin päästyäni ja irvistelin nousuissa ja askelissa. Seuraavana yönä näin painajaisia, että olin aiheuttanut itselleni hyperstimulaation, ja vietin seuraavan tunnin googlettamalla voiko näin oikeasti tapahtua.

Pää on surrannut omituisia ajatuksia. Jotenkin sinne on edelleen hyvin vaikea mahtua sellaista tosiasiaa, että tästä voisi ihan oikeasti tulla jotain. Ilahdun kyllä ihmisten toiveikkaista tsempeistä, mutta välillä huomaan ajatuksen raskautumisesta jopa pelottavan. Tuntuu niin mitättömältä ja osaamattomalta äidiksi. Kuinka osaan pukea lapsen talvipakkasiin? Miten osaan huolehtia kaikista hänen tarpeistaan talkkipurkista ja soseruokien aloittamisesta rattaiden valintaan ja kantoliinan käyttöön? Mitä, jos lapsi ei pidäkään minusta?

Osaanko olla sekä äiti, vaimo, ystävä, työntekijä, minä itse?

Miten huolehdin koko paletista niin, etten tuskastu lenkittömiin kausiin? Entä, jos minusta tulee kamala? Entä, jos en osaa käyttäytyä kuin vastuullinen aikuinen?

Mitä jos tämä onkin suuri virhe? Jos näin ei pidäkään mennä?

Noh, ei auta, kuin luottaa vauvan ituun. Se kiinnittyy, jos on aikomus.

---

Ja nyt istun jo takaisin päin menevässä linja-autossa. Naurattaa, että käytän 10 minuutin käyntiin 8,5 tuntia päivästäni.

Hieman alkaa mielessä kuplia: ajatella, siellä se nyt on, vauvan itu!😍

Uutiset olivat aika hienoja: kahdeksasta munasolusta 6 oli hedelmöittynyt ja yksi jää vielä jatkoviljelyyn, jos senkin voisi vielä pakastaa. Yhden munasolun siirsivät, ja oikeastaan tylsin olo oli se, että rakko oli ohjeiden mukaan täysi. Toimenpide itsessään oli nopea ja kivuton. Tarkistin vielä lopuksi muutamia käytäntöjä lääkkeisiin liittyen (ohjeistus vs. Pharmaca Fennica), pyysin lisää kynäneuloja, ja ennen kuin huomasinkaan olin jo pähkäilemässä linja-autoyhteyksiä takaisin keskustaan.

Testipäivä aikaistui, joten tulen tekemään raskaustestin "sopivasti" ennen tuplavuoroa. Saan kuulemma herättää miehenkin tuona aamuna.

Nyt vain kotimatkalle, minä ja Itu.

Jospa sitä lähtisi tänään jo lenkille (kävelylle😁).