Lapsettomuus kyllästyttää

En tiedä, olenko ainoa maailmassa (todennäköisesti en), jota aika ajoin kyllästyttää aivan suunnattomasti koko lapsettomuustouhu. Elämässä on sinänsä asiat todella hyvin, mutta sitten tuollainen pikkuinen epävarmuus väijyy koko ajan ilmassa. Yksi syy hoitojen jatkamisellamme olikin, että saisimme edes jonkinlaisen selvyyden tälle asialle.

Pitkiin aikoihin en ole jaksanut kunnolla paneutua lapsettomuusaiheisiin kirjoituksiin, viesteihin ja juttuihin, vaikka toki kaikkia vertaisia ajattelenkin lämmöllä ja haluan heille kaikkea hyvää. Jotenkin kaikki vain tuntuu niin etäiseltä. Elämäni on tällä hetkellä niin paljon väriä ja raikkaita tuulia, että jotenkin tuollainen on tuntuu hyvin kaukaiselta.
Ja oikeastaan näin on hyvä.
Sitten, kun (/jos) tulee aika, jolloin lopulliseen lapsettomuuteen täytyy alka asennoitumaan, niin tiedän, että moni asia elämässäni ottaa turvallista, hyvää, lempeää koppia. Jännä, kuinka klisee "aika parantaa" pitää niin paikkansa.
Sisäinen rauhani ei ole ollut tällaista aiemmin näiden viiden vuoden aikana. Niin tosiaan, siitähän tulee pian tuon verran, kun kaikki muuttui. Mutta olisinko voinut silloin kuvitella olevani näin onnellinen ja eläväni näin monipuolista elämää siitä huolimatta, ettei meillä edelleenkään ole lapsia? En todellakaan.
Silloin tuntui maailmanlopulta koko ajatus lapsettomuudesta.

Ja nyt?
Nyt fiilistelen vegeruokaa, lähden kohta talven taikamaailmaan hiihtämään ja iloitsen edelleen siitä buustauksesta, jonka koin töissä muutama päivä sitten. Suunnittelen myös tulevia ystävieni kyläilyjä.
En jaksa miettiä lapsettomuutta.
En missään tapauksessa tarkoita, että aihe olisi vähäpätöinen, vaan että aika on auttanut. Olen sopeutunut ja selviytymässä.