Voihan itku

Liekö sitten työväsymyksen ja pistämieni hormoneiden ihastuttava kombo, niin tänään olen yrittänyt pidätellä kyyneleitä tämän tästä. Aika inhottavaa.
Onneksi minulla on maailman parhaat ex-kollegat, jotka välittävät ja joiden kanssa höpötellä.
Mutta nyt on vasta kolmas Menopur-päivä. Meno yltyy varmaan hurjemmaksi tätä vauhtia.
En todellakaan haluaisi olla mikään hormonihirmu, vaan ihan rauhakseltaan elellä ja yrittää selvittää nyt edes työpäivän kerrallaan.
Onneksi voi välillä käydä vaikka jumpalla. Siis siitäkin huolimatta, että totesin tänään olevan autuaan rapakunnossa (aiempaan verrattuna). No, kestävyydessä olen sitkeä, mutta pikkulihakset ovat piiloutuneet jonnekin... Treeniä siis vain!
Toisaalta mieli on välillä kovin jännä; jos askaroi kovastikin jonkin pulman ja murheen parissa tai jokin painaa mieltä, niin askel tai painot ovat taatusti paljon raskaampia!
Huomenna on päivä uus.