Voin kertoa, että paljon! Pitkä tie on tultu tähän pisteeseen monella tavalla, ja sitä suuremmalla syyllä iloitsen tällaisista asioista.Vaikka kyse ei edes olisi mistään "sen suuremmasta", kuin nyt tässä tapauksessa Nosh-vaatekutsujen emännöimisestä, niin minä totta vieköön nautin. On myös kovin hauskaa kutsua ihmisiä matalalla kynnyksellä kylään. Ystäviä, naapureita, työkavereita, tuttuja seurakunnasta... ketä vain. Suurimmat ongelmat kutsujen järjestämisessä ovat oikeastaan olleet pari seikkaa. Ensinnäkin kukaan ei ole oikein ollut pääsemässä. Vuorotyöläisillä nyt vain sattuu olemaan useimmat sunnuntait töitä, sen ymmärrän. Ja menoja on aina viikonloppuisin. Ymmärrän kaikki menot, mutta toisaalta oma kynnykseni laajentaa kutsuja on madaltunut. Toinen ongelma on liittynyt sitten leipomiseen. Hyvänen aika, olisin voinut leipoa vaikka mitä! Valinnan vaikeus oli melkoinen, sillä niin paljon houkuttelevia, mielenkiintoisia ja inspiroivia leivonnaisia löysin netin ihmeellisestä maailmasta. Kauas olen tullut siitä, että ensin täytyisi testata ja todeta ohje hyväksi, ennen kuin sitä voi ajatella tekevänsä muille. Hurraa. Ja voin kertoa, että vaikka olinkin tehnyt päätökset leipomisista, niin taisin tekaista vielä kaksi ylimääräistä leipomusta. Oli vaan niin hauskaa kerrankin saada leipoa ajan ja syyn kanssa. Liittyy leipomis- ja kylään kutsumisintoiluihin muutakin, kuten hieman tuossa jo viittasin. Minusta on yhä edelleen vain niin mahtavaa ja upeaa, että lähellämme on niin paljon ihmisiä, joita voi kutsua kylään! Jos olen ennenkin, niin kyllä edelleenkin ihmettelen kiitollisin mielin tuota.
Suurta iloa tuottaa myös kesän sadon korjaaminen. Marjoja on tullut kerättyä pakastimeen talven varalle, ja erityisen onnellinen (kyllä. Onnellinen.) olen mustaherukoista. Oi nam. Olen marjojen suurkuluttaja, vaikka mies oli alkuvuosina hieman muistutellut, että talteen kerätyt marjat tulee sitten pystyä käyttämäänkin. Ei huolta. Mutta marjastus on ristiriitainen juttu. Toisaalta nautin siitä todella paljon; marjojen kerääminen, metsässä oleminen, luonnon läheisyys, vain se hetki ilman muuta järjesteltävää. Silti otin hieman stressiä lomallekin, että ehdinkö nyt varmasti ja riittävästi. Loppukesälle tulee usein marjarutistus, mutta olen oppinut, että kyllä ne siitä pakastimeen päätyvät, vaikka olisikin paljon töitä ja menoja. Ja siellä ne nyt ovat, puolukoita ja mahdollisia karhunvatukoita vaille. On mansikkaa, mustikkaa, mustaherukkaa, punaherukkaa, raparperia ja vadelmaa. Nyt kelpaa, kun on vielä muutama rasiallinen edellisvuotisia.
 |
| Tästä lähtöspurtti leivontaan. :D |
Jännitysvivahdetta syksyyn tuo työkuvioni. Eräälle kiertämälleni osastolle oli tullut kaksi toimea hakuun, ja minäpä näpyttelin työhakemuksen lomalta palattuani. Kauan en ehtinyt hakemustani pohtia, kun se oli jo lähetettävä. "Tulipahan kokeiltua", ajattelin. Tosiasiassa tykkään työstäni ihan älyttömästi tuolla nimenomaisella osastolla, vaikka se onkin ajoittain rankkaa. Olin jo kesällä päättänyt hakea toimia, vaikka ajattelen huippuhyvien sijaisten olevan etusijalla. Huolimatta siis siitä, että kyse oli nyt aluksi yhtymän sisäinen haku. Ja mitä ihmettä! Pari päivää sitten osastonhoitaja tuli kysymään minulta sopivaa aikaa työhaastatteluun! Jos ei muuta, niin jo tuosta olen ihan todella otettu.
Päästiin tässä päivänä muuanna käymään myös eläinlääkärissä. Pikkukoiramme oli ottanut sitten matsia mäyrän kanssa oltuaan mustikkaretkellä isän seurana. Näytille oli lähdettävä, kun verta tiputtelevat haavat korvan tyvessä ja leuan alla näyttivät sen verran pahoilta ja repsottavilta. Antibioottikuuri ja haavan säännöllinen putsaus kuitenkin riittivät. Ja tänä päivänä koira ei varmaan edes muista koko tapahtumaa, vaan olisi valmiina uusiin mittelöihin. Mutta vaikka tuo onkin metsästyskoira ja varmaan elementissään tuollaisissa kahinoissa, niin kyllä tuosta oli itsellekin muistutusta koiran tärkeydestä. En suoraan sanottuna aina muistakaan tuollaisia, sillä niin olen välillä tympääntynyt joihinkin asioihin koirassa tai epäileväinen koiran hankinnasta. Vaikka en sikäli ole sitä mieltä, että koira olisi rinnastettavissa ihmiseen, niin kyllä se silti on tärkeä. Meillä on onneksi samankaltaiset periaatteet koirankin suhteen, miten toimitaan, jos koira sairastuu jne. Meidän koiramme on hyötyeläin, vaikka itselleni ennen kaikkea lenkkikaveri ja seuralainen kotona. Onneksi nyt päästiin silti aika vähällä. Hoivaa ja syliä, niitä koira on nyt saanut!
No niin, viimeistelyt vielä ja ystäviä kylään odottelemaan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti