Ilmalentoja ja tartuntatautiepäilyjä

Jopa on kulunut 36 tuntia sisältänyt paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Päivän sentään vietin leppoisasti metsässä koiran kanssa patikoidessa, ja vauhtia ei todellakaan siihen menoon kovalla tahdollakaan meinannut saada. Hyvä aikomus oli mennä eräälle laavulle, mutta muutaman sadan polven syvyisessä hangessa (ai miten niin tähän aikaan vuodesta??) tarpominen ja lunta täynnä olevat kengät saivat suunnan kääntymään. Jonkinlaiselle patikkaretkelle pääsimme, sillä metsässä riittää onneksi teitä ja reittejä.

Onnekseni sain nukuttua parisen tuntia ennen yövuoroon menoa, ja ne pari tuntia osoittautuivat kullan arvoisiksi. Jos hereillä ja tolkuissa pysyminen olivat aiemmin epäilyttäneet, niin tässä yövuorossa niistä ei ollut huolta. Yö nimittäin osoittautui sen verran hektiseksi, ettei tuoleja juuri kulutettu. Kyse oli itseasiassa hätätapauksesta, ja vaikka tilanteesta ja siihen liittyvistä olosuhteista, käänteistä ja lopputuloksista olemme saaneet onneksi jo saaneet keskustella ja tulemme varmasti jonkinlaisen laajemman debriefingin muodossa keskustelemaan, niin huolimatta turhautumisesta joitakin asioita kohtaan, olen erittäin hyvilläni päästyäni tuollaiseen tilanteeseen. Kuinka opettavaista! Oli myös kiva huomata pystyvänsä toimimaan entistä rauhallisemmin ja kylmähermoisemmin, vaikka olinkin toki vain yksi tekijä. Osa asioista oli sellaisia, joita en ollut aiemmin tehnyt, mutta hei, ohjeethan ovat sitä varten!
Aikanaan potilas pääsi siirtymään matkantekoon kohti jatkohoitopaikkaa ja minä totesin voivani vähän huonosti. Pakkohan siinä oli jo sanoa, ettei vakava tilanne aiheuttanut sitä, vaan ihan puhtaasti... no..että meille tulee vauva.
"Vau! Yön piristys!", totesi pari kollegaa ja halasi.
Vaikka pyrkimykseni onkin ollut tankata jotain parin tunnin välein, niin eihän siinä arteriasettejä ja intubaatiolääkkeitä valmistellessä ihan tule mieleen, että nytpä pidetään tauko. Että käyn syömässä.

Onneksi olo helpottui ajan myötä, tilanne rauhoittui ja oli aika vetää henkeä. Lähdin aikanaan palauttamaan tavaroita paikoilleen, myös kärryä, joka oli naapuriosastolta (entisellä osastollani💜), siellä, missä kaikki tapahtui. Työnsin rauhallisin askelin kärryä oikealle paikalleen, kun sen pyörät yhtäkkkä tarrasivat jonkinlaiseen teräksiseen "kynnykseen", ja hetken aikaa vedin tangoa kahden pyörän varassa yrittäen pysyä pystyssä ja kääntäessä kärryä takaisin aloilleen. Tajusin kuitenkin, että nyt lennettäisiin.
Komea ilmalentohan siitä koitti, pitkin täyttä pituutta. Jokin vaisto sai minut ottamaan vastaan polvilla ja kämmenillä ja makasin lattialla hetken aikaa ihan vain säikähdyksestä toipumassa. Kaikki kollegani ryntäsivät saman tien paikalle pelästyneenä. Totta kai he luulivat, että olin saanut iskun vatsaani. Yritin vakuutella maassa maatessani olevani kunnossa, ja pääseväni ylös kohta. Työkaverini koppasivat minut varovasti ylös ja kyselevät kovasti, ettenhän varmasti saanut iskua mahaani.
"Kaikki hyvin, kaikki hyvin," ihmettelin ja lähdin nilkuttamaan takaisin osastolleni.

Olihan sitä kuitenkin lähdettävä näytille päivystykseen työvuoron päätyttyä ihan vain työtapaturman vakuutusasioiden vuoksi. Notkuin odotusaulassa Kauniita ja Rohkeita horteessa vilkuillen, miehelleni tilannetta päivitellen, vettä välillä hörppien. Alkoi tässä jo nälkäkin tulla. Lopulta aikani koitti, lääkäri pyöritteli mustelmaisia raajojani, totesi, ettei mitään ollut rikki ja sanoi, että jos olisin saanut tällin vatsaan, niin sille ei oikeastaan voisi nyt mitään. Jos oireita alkaa tulla, niin sitten näytille.
Kävin vielä osastolla kääntymässä, ja apulaisosastonhoitaja oli kauhuissaan kellonajasta. Hän työnsi minut saman tien kahvihuoneeseen ja keitti minulle puuron, jotta jaksaisin ajaa vielä kotimatkan. Oli jo aikeissa lähteä viemään minua, mutta sille pistin stopin. Kyllä minä pärjäisin. Lopulta sain laitettua pään tyynyyn joskus klo 11:30 tienoilla. Että vähän pidempi yövuoro.

Lisämausteena yön vauhdikkaisiin tapahtumiin tuo saamani tieto, että omapotilaaltani on otettu näyte, joka tutkii tiettyä tautia. Sellaista tautia, jota kantavaa eivät raskaana olevat saa hoitaa, sillä mahdollisesta tartunnasta voisi olla vaaraa sikiölle. Olen melko hyvin onnistunut pitämään tunteeni aisoissa tämän lisäjännityksen tiimoilta, ja lohduttautua sillä, että olen ollut tarkka käsihygieniasta, ja vaikka en nyt ole aivan pussaillutkaan tätä lasta, niin hmm... ei kai se nyt niin vain hyppää minuun. Tulos testistä tulee kuitenkin vasta maanantaina, ja sitten on mahdollisten lisäselvitysten aika.

Nukuttuani muutaman hassun tunnin kömmin tokkuraisena ylös, otin termospullosta miehen aamulla keittämää kahvia (öh.. nam?) ja tein itselleni välipalaa. Otinpa pienen palan suklaajäätelöä. Suklaa auttaa aina. Olivatko yön tapahtumat totta? Ilmalennot ja kaikki? Laaja, kukertava mustelma oikeassa polven syrjässä ainakin todistaa, että jotain tavallisuudesta poikkeavaa tapahtui.