Irtiotto

Päätös.
Allekirjoitus.
Kättelyt.
Jäljellä nippu asiakirjoja.

Ajatus on kypsynyt mielissämme jo pitkään, käytännössä koko tämän 4,5 vuoden ajan. Muuttaminen.
Asuntomme oli jo marras-huhtikuussa myynnissä, mutta ei mennyt silloin kaupaksi. "No mutta, onhan tässä ihan hyvä asua," pyrimme ajattelemaan. Kunnes taas.
Ja tätä on tapahtunut oikeastaan koko ajan.

Muutimme nykyiseen asuntoomme suurin haavein.
Meillä oli kesällä hankittu lapsiperheelle soveltuva auto. Asunnossa oli kaksi makuuhuonetta, joista toista pidettiin ajatustasolla lastenhuoneena. Sellaisena sitä esiteltiinkin. Kunnes huoneen nimike vakiintui "lastenhuone-työhuone-pyykinkuivaushuone-ompeluhuone-vierashuoneeksi".
4,5 vuoden aikana lapsiperheautossa on kuskattu koiraa, pyöriä, milloin mitäkin. Mutta ei yhtäkään lasta.
Asuntomme toista makuuhuonetta ei koskaan päästy sisustamaan lastenhuoneeksi.
Näihin vuosiin on mahtunut niin paljon surua ja murhetta, että välillä on tuntunut jo niidenkin vuoksi aivan turhalta asua nykyisessä asunnossamme. Vaikka tottahan se on, mitä moni kyseleekin: tämähän on niin kiva ja hienolla paikalla. Miten tätä raaskii myydä?

On tehnyt melko tiukkaa myöntää itselle ja toiselle, että oikeastaan haaveet maaseudulle omakotitaloon muuttamisesta ei ehkä olekaan se, mitä todella haluaa. Jostain syystä olin - ihan toisesta ammatista huolimatta - aina ajatellut tulevani elämään maatilan emännän lailla: iso omakotitalo, piha, pirtinpöytä ja sen ympärillä monta suuta ruokittavana. Pihalla kissoja, kasvimaa ja kaunista luontoa. Mutta vaikka ajatukset olisivat käytännössä olleet lapsuudenkotiini muuton suunnilla, niin jo isäni tiesi pari vuotta aiemmin: ei meidän kannata sinne muuttaa. Hän kannusti kovasti meitä muuttamaan kaupunkiin, lähemmäs töitä, harrastuksia ja ystäviä. Tuntui pahalta. Vänkäsin vastaan. Mutta minähän olen maaseudun tyttöjä!

Ajan myötä on pitänyt vain tulla sen asian eteen, että ensinnäkin: asunto ei ole meille toimiva. Ennemminkin olemme jämähtäneet pysyttelemään pois kotoa, järjestämään mukavia asioita muualla. Asunto muistuttaa vain kaikesta murheesta ja ahdistuksesta. Hetkittäin täällä on ollut hyvä olla, mutta silti tuntuu, että jotain täytyisi saada ravistettua pois päältä.
Toiseksi: elämämme on itseasiassa muodostunut lähikaupunkiin, joten nykyisessä asuinkunnassamme ei meillä ole käytännössä mitään muuta kuin asunto, lenkkipolut ja itselleni lapsuudesta tutut kulmat.
Kolmanneksi: vuodet ovat kasvattaneet meitä monella lailla, olemme löytäneet omaa itseämme, oppineet itsestämme

Moni asia on puoltanut koko ajan sitä ajatusta, että tekisimme jotain itsemme ja suhteemme hyväksi. Jotta emme jämähtäisi, vaan pyrkisimme eteenpäin. Ja pitkän aikaa on asia asian perään ajanut meitä lähikaupunkiin. Ja se on pitkään ollut toivomme. Sitä kohti olemme katsoneet.

Tänään allekirjoitimme sopimuksen.
Asuntomme menee myyntiin.
Haluamme aloittaa alusta. Uusi, raikas alku. Eletty elämä on jättänyt meihin jälkemme, mutta me selviämme tästä. Joskus pitää vain rohkaistua ja uskaltaa. Uusi alku, täältä tullaan (toivottavasti).
Tuntuu helpottavalta.