Tänään on kiehuttanut niin, että jos olisin ollut mummini retrokuvioinen puurokattila, niin kyllä olisi kuumaa soppaa syntynyt. Popistiin siinä sitten hetki miehen kanssa yhdessä, toinen toisessa päässä sohvaa, toinen toisessa. Kuin peruna ja porkkana. Tai itseasiassa kaksi porkkanaa, sillä olimme molemmat samoilla linjoilla.
Sitten Herra Porkkana jatkoi seikkailujaan ja Rouva Porkkana raastoi vielä hetken. Kunnes alkoi uusi hämmennys ja soppa, mutta nyt parempi.
Kun muita asioita (kuten kutsujen järjestäminen!) alkoi saamaan kohdilleen ja pakkauslistaa melonta- ja vaellusreissuille suunniteltua alkoi olokin jo helpottaa. Hainpa vielä naapurilta hänen lupaamiaan raparperejä, niin olin jo melkein onnellinen.
Ensimmäinen lomaviikko on puolivälissä, ja olen jo hieman huolissani. Toivottavasti ehdin päästä lomamoodiin! Kivoja suunnitelmia on meneillään, ja niitä varten olin tänäänkin ostoksilla. Annan vihjeen: oi, kuksa!
Mutta sitten taas tasan kolmen viikon päästä klo 10:30 otamme taas askelen eteenpäin: meille on varattu ivf-suunnittelukäynti. Se jännittää ja häärii alitajunnassa.
Ivf on sellainen, joka ahdistaa ja helpottaa. Kyllä me varmasti käännämme tuonkin kiven, vaikka välillä tuntuu kurjalta. Se suurin toive oman puolison jälkeen voisi mahdollisesti toteutua syksyllä. Mutta sitten. Ensinnäkin hoitojen rankkuus; miten käy oman jaksamisen ja oman elämän? Onko ajatusten taas oltava piikitysten, lääkkeiden, uä-kuvien ja munarakkuloiden ympärillä? Onko pakko? Eikö tämä olisi voinut tapahtua luonnollisesti?
Toiseksi tuntuu, että toisaalta olisi vielä niin paljon koettavaa ja opeteltavaa, ihan itsekseni mutta myös yhdessä. Onko vielä ivf:n aika? Pystymmekö me siihen?
.....
Aurinko paistaa lämpimästi. Tuuli hyväilee käsivarsien paljasta ihoa. Parvekkeella voi istua juomassa kahvia.
On vain tämä hetki.
Nyt paistaa aurinko, siitä on nautittava. Huominen pitää huolen itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti