Puuhasteluja ja pohdintoja

Olipa kerran tunne, joka ei suinkaan tullut siitä, että aamun aloittaa tempaisemalla aamukahvit pitkin pöytiä ja lattiaa (ilman vauvan osallisuutta asiaan). Se tunne tuli siitä, kun saa aikaiseksi jotain "omaa". Olen pitkään jo mielessäni puuhaillut kirppispöytää, siirrellyt Huldan pieneksi jääneitä vaatteita "poismenevien" pussiin, sinne samaan, jossa ovat myös muutamat nettikirppisten hutiostokset. Samalle kirppispöydälle kaavailen asettelevani myös astiaston osia, joita olen saanut lahjaksi 13-vuotiaana. Haluaisin jo jotain uutta astiastoa, joskin ymmärrän, että se ei välttämättä ole prioriteettilistan kärjessä. Mutta kai sitä voi ainakin hiukan edistää yrittämällä myydä nykyisen astiaston osia, jotka ovat jääneet käyttämättä. (Minulta siis kysyttiin ollessani 13-vuotias mitä astiastoa haluaisin alkaa keräämään. Ja koska en tiennyt mitään muuta, kuin mummolassa olleen Kultakeramiikan Sinisen, niin sitä olen sitten vuosien varrella tullut saaneeksi... Ja paljon. Makumieltymykseni ja astiastoista tietämiseni ovat ehkä hieman muuttuneet.) Kirppisteemalla jatkettiin ja kyhäsin vielä nettikirppikselle kansion myytävistä vaatteista. (Joka hetkeä myöhemmin poistettiin, koska en ollut osannut tehdä kansiota sääntöjen mukaan. Enkä ihan käsitä, miksi muut sitten saivat tehdä noin.)

Tai entäs tämä! Kokeilin eilen vegaanista artisokkapizzaa Chochilin ohjeella. Ihan hauskan makuista siitä kyllä tuli, joskin pizza oli himpun verran liian kauan uunissa. Oli ainakin rapea pohja. Innoissani olin eilen myös haalinut kaupasta muutamia tarvikkeita tulevaan vegaaniseen kokeiluun, mutta koska pizzaa tulikin sen verran paljon, niin kokkausintoa on maltettava hillitä ainakin huomiseen. Tai sitä seuraavaan päivään.

Aika tosi kiva tunne tuli myös siitä, kun saimme eilen katsottua mieheni kanssa elokuvaa. En edes muista, milloin olisin katsonut kokonaisen leffan ja vielä pysynyt juonesta kärryillä. Edellinen oli joskus kuukausia sitten, ja silloin koko filmi meni jumppapallolla pomppiessa, kämppää kiertäessä, Huldan itkeskellessä sylissäni. Yritin hiukan napostella dippivihanneksia, mutta totesin sen aika turhaksi, jos meinaan kovastikin pomppia pallolla. Tuolloin oli pakko pyytää miestä vielä kertaamaan juoni. Mutta tällä kertaa, vaikka Hulda veikin osan huomiosta, tällä kertaa ihan vain imetyksen ja seurustelun myötä, pysyin juonesta selvillä ja ehdin tajuamaankin asioita. Aika hauska pieni arjen juttu.

Tänään voisi lähteä taas, kuten lähes tulkoon joka päivä, vaunulenkille. Taivaalla ei näy pilven hattaraakaan ja lämpö on noussutt aamun aikana -8 asteesta jo klo 9 mennessä -2 asteeseen. Kunhan tästä vielä päästään liikkeelle, niin oi että. Kiva olisi käydä paikallisella kirppiksellä, joka tosin tuntuu olevan kovin kasarihenkinen, mutta tuo karvakaveri haittaa hiukan sisätiloihin poikkeamisia.
Suunnitteilla on myös empiirinen tutkimusretki, jonka toteuttaisin Huldan kanssa "tässä jonain päivänä". Ajatus on lähteä suuntaamaan kaupunkiin ja kirppiskierrokselle vain julkisia ja jalkoja käyttäen. Olen aika vahvassa käsityksessä, että meiltä ei oikein pääse kaupunkiin kovin fiksusti (ellei fiksuksi lasketa sitä, kun menin kerran yövuoroon pikavuorolla, juoksemalla ja kaupunkilinjalla yhteensä 1,5 tuntia, kun normaalisti matkaa töihin tekee omalla autolla noin 35 minuuttia). Luullakseni vaunutkin voisi ottaa linja-autoon, miksi ei voisi? Kenties Hulda menisi hyvin sylissäni. Haluaisin selvittää myös sykemittaria avuksi käyttäen, mitä tarvitaan ajallisesti ja kävelykilometrillisesti siihen, että kävisi vauvan kanssa linja-autolla kaupungissa, 1-2 kirppiksellä, kenties syömässä. Syy tähän on hyvinkin ajankohtainen: ilmasto-asiat. Miten mielelläni suosisin julkisia, mutta haluan ensin ottaa selvää käytännön tasolla, onko se oikeasti niin huono täällä, kuin missä käsityksessä olen. Junallahan pääsee pääkaupunkiin varsin näppärästi, mutta junalle pääseminen taas vaatii oman auton. Tai sitten linja-auton, mikäli sen käyttö onnistuu. (Selvennän, että emme asu missään pikkupikkukylässä, josta kulkee linja-auto kerran päivässä. Täältä menee lyhyellä tarkistamisella 10 vuoroa päivässä kaupunkiin,tosin rajatulla aikavälillä.)

Toisaalta odotan mielenkiinnolla sunnuntaisia eduskuntavaaleja. Hämmentää. Olen jotenkin erikoisen kiinnostunut näistä vaaleista, mutta hyvä vain. Suunnitelmissani on käydä äänestämässä, juoda sitten vaalikahvit ja pitää illalla vaalivalvojaiset. Toivon kovasti, että tulevalla kaudella päästään edistämään itselleni tärkeitä arvoja.

Sain eilen uusimman Simpukka-lehden. Jotenkin tuo lehden näkeminen toi ensin olon, että haluanko enää edes lukea sitä. Jokin etäinen kiputunne pisteli olossa. Sitten lehti jälleen imaisi mukaansa mielenkiintoisilla ja koskettavilla jutuillaan. Myös jäsenmaksut tälle vuodelle ovat ajankohtaisia, ja jäin niitäkin pohtimaan. Olisiko minun tarvetta enää kuulua Simpukka-yhdistykseen? Toisaalta nuo aiheet eivät varmasti koskaan jätä taakseen ja toisaalta vertaistuella ja tuollaisella yhdistystoiminnalla on todella paljon voimaa! Jos olen itsekin saanut Simpukalta tukea ja apua, niin todellakin haluaisin muidenkin saavan sitä jatkossa. Ja mistä sitä tietää, vaikka teema tulisi vielä koskettamaan meitä myöhemminkin... Toivottavasti ei.