perjantai 5. lokakuuta 2018

Ajattomassa kuplassa

Monet ovat kyselleet minulta vointiani ja olenko saanut nyt äitiyslomalla levättyä. Minua on huvittanut kysymys siltä osin, että olenhan minä tavallaan levännyt... puuhailemalla. Olen kuitenkin nauttinut todella paljon tästä ajattomassa kuplassa olemisesta, jossa olen voinut määritellä suurimman osan aikatauluistani itse. Ja mikä parasta: minulla on vihdoin ollut aikaa keskittyä vauvan juttuihin. Silti tilanne tuntuu kovin epätodelliselta. Viime yönä herättyäni pohdin (tavanomaisten) ylösnousuun liittyvien vihlaisuiden myötä, että mitä jos vauva tuleekin kohta. Tai pikemminkin: tuleeko vauva todella!

Päivät ovat hujahtaneet vauhdilla.Olen pyykännyt lukemattomia koneellisia pyykkiä, viikannut vaatteita, järjestellyt vauvan tavaroita, tehnyt pikkupuuhasteluja samalla, kun olen laittanut jonkin ohjelman netistä pyörimään. On hymyilyttänyt; ajatella, että tällastakin ehtii tekemään! Olen vielä jaksanut hyvin käydä kävelylenkeillä sekä salilla, jossa olen jo monta kuukautta tainnut pistää silmään. Ei kukaan ole sanonut mitään, mutta joidenkin mummojen ja pappojen (kyseessä on kunnan liikuntahalli, ja minä olen usein salilla varhain aamulla) katse on kertonut paljon. Olen vain iloinnut, että olen kyennyt vielä liikkumaan ongelmitta.
Paljon olen ollut myös menossa tai järjestämässä jotain. Tälläkin viikolla olen ollut lähes päivittäin jossain ja viikon sisään meillä on käynyt vieraita joka päivä. Aika ihanaa!

Tarjoiluja eräältä illalta
Puuhaa on tuntunut olevan, ja olen nauttinut siitä, että kerrankin saan rauhassa huolehtia asioista, purkaa vihdoin loppuja muuttolaatikoita ja ainakin teoriassa yrittää levätä. Yöheräilyt ovat pysyneet pitkään vain yhdessä kerrassa, jonka kanssa olen pärjännyt hyvin. Nyt olen sen sijaan alkanut ramppaamaan vessassa toistamiseen, ja molempina kertoina en meinaa saada enää unta. Olen liian utelias elämälle, sillä haikailen vain, että olisi jo aamu, uusi päivä. Pääsisi taas puuhailemaan. Mutta onhan tuolla hintansa, kuten olen monena viime päivänä huomannut. Tekemiset ovat alkaneet muistuttaa suorittamista, pyrkimystä selviytyä väsymyksen kanssa. (Aiheen vierestä: siksi tuntui kaiken kaikkiaan melko nurinkuriselta, kun hierojani repi tässä eräänä päivänä leukojaan ja moneen kertaan valitteli, kuinka on nukkunut edellisyön niin huonosti. Harmi juttu. Hetken päästä hän lisäksi avautui kauhistellen ja kiroillen, että epäilee olevansa raskaana. Just. Tilanteet ovat toki jokaisella erilaisia, mutta... silti...) Olen kuitenkin ollut hyväntuulinen ja iloinnut jokaisesta päivästä. Olen iloinnut siitä, että olen raskaana ja että meille tulee vauva (, joka silti tuntuu edelleen niin epätodelliselta!!). Mutta eipä tuo nukkuminen ole ollut kovin hääppöistä. Olen kuitenkin yrittänyt selviytyä päivistä, puuhata, mitä olen aikonutkin, ja olen ajatellut, että levon hetki tulee vielä. Ehkä ensi viikolla, ellen sitten buukkaa viikkoani vielä täydemmäksi.

Tänään koittikin se ihmeellinen päivä, että minulla ei ollut mitään aikatauluja eikä varsinaisia suunnitelmia päivälle. Ah. Mutta aamun salitreenin jälkeen olo tuntui kovin vahvasti siltä, että tänään olisi todellakin nukuttava päiväunet. Miksikö teen tästä numeroa? Koska en nuku päiväunia, en vain malta, en osaa. (Yövuoroon liittyvät unet ovat toki asia erikseen) Moni kyselee kuultuaan koko raskausajan vaivanneista nukkumisongelmista, että kai saan nukuttua sentään päivisin. No en, kun en malta. Kolmesti olen nukkunut, ja niistä kaksi ihan vahingossa ja ne ekat vain siksi, että en kestänyt enää edes itseäni. Niin väsynyt ja pahantuulinen olin. Mutta nyt olin aivan jossain seesteyden tilassa miehen lähdettyä iltavuoroon. Käytin koiran pihalla, vedin verhot ikkunan eteen, käperryin peiton alle ja annoin unen suorastaan valahtaa päälleni. Kaksi tuntia myöhemmin herään ihmettelemään vuorokauden aikaa, oloa ja eloa. Nukuinko todella päiväunet?
Kylmä ja tuulinen sade näyttää vaihtuneen kauniiksi syksyiseksi auringonpaisteeksi

Kummasteltuani tätä "mielenhäiriötä" oikeastaan hieman itseäni varovasti onnitellenkin teen myös oivalluksen: ehkä myös tätä on tarkoitettu levolla. Ehkä minun oikeasti olisi hyvä vähän rauhoittaa tahtia. Olen kyllä vakuuttanut vähentäneeni painoja salitreenissä, joistakin liikkeistä kokonaan, tehneeni asioita fiilispohjalta ja tunteneeni oloni muutenkin kaikin puolin rentoutuneemmaksi kuin koko elokuun lomalla. Ajaton kupla on tarkoittanut minulle sitä, että olen vain ollut, tietäen, mutta en silti aivan tajuten, kuinka pitkällä raskaus jo on. Maanantaina vauva on jo täysaikainen! Olen ollut vain niin onnellinen tästä olotilasta, olemisesta, elosta ja puuhailuista. Siitä, että minulla on vihdoin ollut tilaa ja aikaa olla raskaana.

P.S. Olen vieläkin aika tohkeissani, sillä kirjoittamani juttu ilmestyi Simpukka-lehdessä. Tekisi hirveästi mieli laittaa kuvaa someen, mutta jokin saa empimään. Olen aika ajoin viitannut omissa päivityksissäni lapsettomuuteen ja lapsettomuushoitoihin. Olen pyrkinyt harkitsemaan tarkoin, milloin se on ollut sopivaa, sillä en ole halunnut myöskään "kerjätä sääliä" jutuillani. Olen vain halunnut tehdä lapsettomuusteemasta tietoisempaa ihmisille, toisaalta myös kertoa siitä "arkisena" asiana. Tämän vuoksi tekisi mieli linkittää juttu someen, mutta samalla arkailen. Onko juttu liian avoin julkaistavaksi esimerkiksi Facebookissa? Jutun kirjoittamista en kadu lainkaan, mutta on eri asia kirjoittaa se teemaan liittyvään lehteen kuin läväyttää se kaikkien ystävien ja tuttavien (en harrasta "tavattiin kerran"- tai "oltiin samassa eskarissa" -tuttuja Facebookissa) eteen. Mutta jännää oman jutun lukeminen painettuna ehdottomasti oli, vaikka olinkin pyöritellyt tekstiä koko kesän.


2 kommenttia:

  1. Minä sain kuulla jatkuvasti salilla, kun esikoista odotin, että kuinka kauan meinaat käydä. Vastasin aina rehellisesti että en tiedä vielä. Yhdelle ohjaajalle vastasin, että niin kauan kun saan jumppakengät jalkaan. :D Jossain vaiheessa se oli jotenkin hankalaa ylettyä kun maha oli joka suunnassa tiellä, mutta opin pukemaan nekin helposti. Kävin viimeisen kerran viikkoa ennen laskettua aikaa. Senkin jälkeen olisin voinut käydä, mutta en halunnut sellaista tilannetta että soitan synnäriltä, että nyt salikortti tauolle. :D

    Toista odottaessa sairastin flunssaa kolme kuukautta (!) putkeen. Paranin vasta pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen. Oireet vaihtelivat. Välillä nuhaa, välillä yskää, välillä kurkkukipua. Aina välissä oli pari päivää parempi olo ja sitten alkoi seuraava flunssa.

    Kolmatta odottaessa erehdyin kysymään viikkoa ennen laskettua aikaa että kuinka kauan voin vielä käydä vesijumpassa ja uimassa. Kätilö kysyi hieman kauhistuneen oloisesti että käytkö vielä ja sanoi että voisi kyllä jättää jo väliin. :D

    Saako udella millaisen aiheen Simpukan juttu se oli? Että voin yrittää arvailla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Annika!
      Kiva kuulla kokemuksiasi eri raskauksista ja liikunnasta. Toista lukuunottamatta sinulla taisi olla onnekkaasti hyvä olo, ja mikäs sen paremmin oloa helpottaa, kuin liikunta. :)

      Uuh, mitähän vastaisin tuohon Simpukka-juttuun... En tiedä, oletko seuraillut blogiani aiemmin, mutta olen kirjoittanut täällä aika samanteemaisesti, kuin kyseisessä lehtijutussa... ;)

      Poista