Irrottelua

Tämän kierron piikittelyt ovat menneet sitten keväistä keveämmin. Hoksasin jossain vaiheessa, että lääke ei tunnu niin kurjalta, kun sen tuikkasee nopeasti. Tai oikeastaan se oli mieheni, joka harjoitteli minulla lääkehoidon näyttöjä varten.
Pientä päänvaivaa on tullut pistosten ajoittamisesta, sillä olen yrittänyt hilata niitä puoli tuntia kerrallaan iltaa kohti. Näin ollen olen kuljetellut lääkeampullia ja ruiskuja mukanani myös töissä. Mutta hyvin on sujunut. Jonkinlaista rutiinia olen ollut jo huomaavinani. :)
Ultrareissuja on mahtunut kaksi. Ensin tsekattiin, että lääke toimii, ja sovittiin, että tuli mitä tuli, niin 75 IU:lla jatketaan. Ultrakäynnit ovat ajoittuneet aina työpäivien keskelle, ja totta kai myös kiireisten sellaisten, joten - onni tai epäonni - en ole ehtinyt noita käyntejä kovin paljoa stressaamaan. Ennemmin on ollut tunne odotustilassa jo 45 minuuttia odotellessani, että jos ei kohta pääse, niin minä painun takaisin töihin.

Toinen jännä seikka on sitten työvaatteissa odottelu. Eräänäkin päivänä odotustilassa oli myös pyörätuolissa istuva kärsivän näköinen mummo ja tämän kaksi keski-ikäistä tytärtä. Sellainen valittaminen, marmattaminen, kärsimätön popina oli käydä jo työstä! Samalla toinen heistä loi minuun jatkuvasti merkitseviä katseita, ikään kuin olisi minun vikani, ettei heidän äitinsä ole vieläkään päässyt ajalleen - siitä huolimatta, että he tulivat paikalle 20 minuuttia etuajassa... No, ei tainnut tämä hoitsu olla nyt hyvä, ja huomenna näppis-palstalla taas kohistaan epäkohteliaasta hoitohenkilökunnasta.

Edellisin ultrakäynti oli kp 17, ja tuolloin lääkäri oli yhtä myhäilyä. "Tuosta tehdään teille lapsi!", hän totesi hymyssä suin. Vasemmassa munasarjassa oli 14mm:n suuruinen pyöreä rakkula, josta nyt sitten povataan meille jälkipolvea. Sain ohjeistuksen pistää irrotuspiikin (Pregnyl) torstaina, siis eilen, ja aloittaa ensi viikosta myös Lugesteronit. Niin, ja kaikkein tärkein: järkätä yhteistä aikaa miehen kanssa joka toinen päivä. ;)

Ja olihan se yhtä riemua! Ihan kuin olisin jo saanut vahvistuksen raskaudesta! Olo oli kevyt kuin höyhenellä, aurinko paistoi ja trallallaa. Eilen pistin Pregnyl-piikin, ja nyt sitten odotellaan.

Sitä on jotenkin kuvitellut, että tämä toinen Menopur-kierto olisi ollut jotenkin helpompi. Tavallaan kyllä, sillä asia on jo tuttu, ja nyt pääsee taas tekemään jotain raskautumisen eteen. Mutta voi sitä väsymystä! Minua on vaivannut aivan mahdoton väsymys, jota ei todellakaan helpota pitkät työpäivät ja huonosti nukkuminen. Aivan harmittaa, että sen kerran, kun meillä on yhteisiä vapaita, niin minä olen vain väsynyt. Epäilen tuon johtuvan Menopurista. Olen myös muutamana päivänä potenut melko etovaa oloa. Voisin jopa väittää tuota raskauspahoinvoinniksi, ellen tietäisi, että se vauvaksi aiottu köllöttelee vielä munasarjassa tiukasti kiinni. Ja se, mitä tapahtui eilen töissä, johtunee myös Menopurista. Olo oli aamulla merkillisen väsynyt, ja jo ajatus kävelylenkistä uuvutti. Pahoinvointi tuli ja sitten meni. Sain töissä raportin, ja nousin hetken päästä ylös lähteäkseni vaihtamaan infuusioruiskua potilaalle. Yhtäkkiä silmissä vain pimeni.

Hetki kesti vain sekunnin, kaksi, mutta lysähdin lattialle istualleen. Työkaverini toi minulle tuolia, vettä, mittasi verenpaineen, katsottiin myös verensokeri. Kaikki ok, mutta olo oli huimaava. Huilin hetken aikaa nojatuolissa, siirryin sitten imetyshuoneen sängylle pötköttelemään. Jonkin ajan päästä apulaisosastonhoitaja tuli luokseni ja totesi, että voisi olla nyt parempi vain lähteä kotiin. Hän kirjaimellisesti heitti minut, sillä asumme samalla suunnalla. Aoh oli kovasti sitä mieltä, että olen tehnyt liikaa töitä, ja nyt kroppa vain päätti ilmoittaa sen. Enpä tiedä, kenties. Mutta enemmän ajattelisin tämän johtuvan lääkkeestä.
Olo jäi illaksi aika hassuksi. Ja kun nälkä tuli, niin olo oli hetkessä huono.
Tällainen tilanne kävi viimeksi keväälläkin, kun olin pistänyt Menopuria suunnilleen näin pitkään.

Tällä hetkellä on aika kiusaantunut olo. Harmittaa tuo eilinen tapahtuma töissä, harmittaa, että olen joutunut "autettavaksi", ja että jouduin siirtämään työni muille (vaikka olin muutenkin ollut "ylimääräinen" miehityksessä). Harmittaa, että olen ollut niin väsynyt ja saamaton. Harmittaa sekin, että käydessäni tänään jumppatunneilla minua joutui ohjaaja ohjaamaan (taas! Ja aina se sama ohjaaja!). Sen jälkeen, kun olin ehtinyt jo hukkaamaan lippuni. Voi että, kuinka kömpelöksi tunnen välillä itseni. Harmittaa sekin, että minulla on sarjalippuja tuonne jumppapaikkaan, ja käyntejä pitäisi tahkoa helmikuun loppuun asti, etteivät ne mene hukkaan. Ja minä kun niin tykkään liikunnasta (ainakin olen aina tykännyt)!

Mutta on minulla myös iloa. Huomenna lähden hyvän ystäväni kanssa Hectorin keikalle! Saa jotain ihan muuta mietittävää. Olemme laittamassa myös asuntoamme myyntiin. Hiphei! Ihana talokin olisi jo kiikarissa, mutta voi olla, että emme saa omaamme ajoissa pois alta. Mutta Meidän Koti odottelee kyllä jossain.