Taas ollaan jännitetty. Aiempi Terolut-kierto päättyi siis siihen, että polilta kerrottiin, ettei heillä ole kuin pari päivää mahdollista ultrata, ja että kuukautiset alkoivat +- vääräänä päivänä.
Toinen Terolut-kuuri tuli syötyä, sitten odotettiin kuukautisia, otettiin yhteyttä poliin ja odotettiin vastausta. Minulla oli jo mielessä kauhuskenaario, jossa polilta kerrotaan, ettei heillä nyt satu olemaan minulle aikaa ennen kp 5, koska lääkärit ovat lomalla ja aikoja ei ole. Sitten pitäisi odottaa seuraavaan kiertoon, ja ai kappas, tuleekin joulutauko, joten palataan asiaan tammikuussa.
Onneksi sain kuitenkin viestin töihin, että tiistaina voitaisi ultrata, joten iso paino tipahti harteilta. Ainakin jotain tapahtuu.
Käyntiä en sitten ehtinyt enempää jännittää, kun renkaiden vaihdot sekä hurja kiire töissä pitivät ajatukset ihan muualla. Tuuliviirinä pyyhälsin lopulta paikalle posket punaisena. Sanoivat poliltakin, että jospa nyt voitaisi tehdä useampi kierto peräkkäin, kun on niin siirtynyt koko ajan.... (ja että joulutaukoa ei kuulemma ole!)
Ultrattiin. Todettiin rakkuloiden määrä. Katsottiin endometriumin paksuus. Ja oikeastaan en jaksanut niin kiinnittää niihin huomiota. Odotin vain, että nyt voisi tehdä jotain. Lääkäri pohti Menopurin annosta, lupasi vielä konsultoida toista lääkäriä. Palattaisiin asiaan vielä seuraavana päivänä. Pyyhälsin takaisin töiden pariin. Ajatukset olivat olleet jo puoliksi diabeteksen ohjauksessa ja toisen potilaan suonensisäisissä nesteissä. Hakisin lääkkeen seuraavana päivänä tuplavuoron jälkeen.
Flunssa iski eilen. Olihan se ollut vain ajan kysymys, kun mies oli köhinyt ja niiskutellut jo jonkin aikaa. Olo oli väsynyt ja hieman flunssainen, mutta ajattelin jaksavani. Joitakin muutoksia potilasjakoon oli tehtävä. Pohdin, jos lähtisinkin jo aamuvuoron jälkeen kotiin. Olo kuitenkin piristyi, ja jäin vielä tekemään illan. Onneksi muutama potilas ehti kotiutua, kirjoittelin joitakin hoitotyön yhteenvetoja, vilkuilin kelloa. Autoin muita, selvittelin asioita, vein lääkkeitä, vilkuilin kelloa. Ja sitten lähdin töistä, ajoin keskustaan ja menin Yliopiston Apteekkiin. Kerroin apteekkarille tehneeni lääkkeelle varauksen. "Joo. Ja missähän resepti on?"
Kylmää vettä niskaan. Matto jalkojen alta. Isku päin kasvoja.
Mä tiesin.
Sopersin itku kurkussa kiitokset mukavalle ja myötätuntoiselle apteekkarille, kävin maksamassa calcichew´t, magnesiumit ja sinkit ja sitten itku vain otti vallan.
Mä tiesin.
Lääkäri oli ilmeisesti unohtanut tehdä reseptin konsultoidessaan toista.
Jotainhan oli tapahduttava. Eihän se vain voi mennä niin, että me päästäisiin jatkamaan hoitoja.
Olen siis siinä uskossa, että hoitokierto aloitetaan kp5, ja tästä johtuen luulen, että hoitoja siirretään. TAAS.
Itkin asiaa miehelleni. Laitoin viestiä parille ystävälleni.
Ja otin ensimmäistä kertaa tänä vuonna melatoniinia nukkumaan käydessäni.
En halunnut jäädä tämän asian kanssa pyörimään valveille.
Voihan olla, että hoitoja päästäänkin jatkamaan. Odotan vielä vastausta.
Mies pohti jo, että jospa tälläkin on joku tarkoitus. Että meidän ei edes kuuluisi saada lasta hoidoilla. Toiveikas puoli minussa ajattelee ihan samalla lailla. Ryhdyin kierron alussa sokerittomalle. Toivon siitäkin olevan apua.
Katsotaan. Odotetaan. Toivotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti