Vitiisen minuutia eilisen tekstin jälkeen kilahti kännykkäni sähköpostiviestin merkiksi.
Polilta oli vastattu.
"Hei, nyt se on tehty! Aloitat lääkkeen heti! Soitan sinulle", oli kirjoitettu kiireellä ilman allekirjoitustakaan. Sitten soi puhelin. Ihana hoitaja antoi kiireessä aikaansa, pahoitteli unohdusta, kehotti menemään saman tien apteekkiin ja aloittamaan pistokset. Sanoin ymmärtäväni, sillä tällaista valitettavasti vain sattuu.
Tuli itku.
Käytin koiran nopeasti pihalla, ehdin huikata miehelle lähteväni käymään kaupungissa. Muistin sentään vaihtaa kotoiluvaatteet hieman säädyllisempiin.
Sitten hurautin 25 kilometria kaupunkiin, nakkasin auton parkkihalliin ja kipaisin apteekkiin.
"Hmm. Tää varaus on eri kokoinen kuin reseptillä."
Sydän jätti taas yhden lyönnin väliin. Ei voi olla...
Onneksi isompaa kokoa löytyi apteekista.
Tuli itku. Varmaan kolmas päivän aikana, ja kolmannesta syystä.
Kiiruhdin takaisin autoon ja ryhdyin laimentamaan lääkettä saman tien. Tuikkasin 75 yksikköä napani viereen ja käynnistin auton. Jos joku sattui näkemään puuhani on mahtanut jo epäillä narkkaritouhuja. Tai mitä lie. Mutta taas mennään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti