Unikoulua ja pohdintaa imetyksestä

Yöt ovat olleet hyvin katkonaisia koko Hulina-Huldan elämän ajan. Minä hoidin häntä yöt, sillä hyvin usein hän saattoi vielä syödä maitoa (tai olla rinnalla) 3-15 kertaa. Toisaalta halusin tukea työssä käyvän mieheni jaksamista vuorotyössä. Silti ajatus yösyöttöjen lopettamisesta alkoi jo tulla mieleen syyskuun paikkeilla, tytön ollessa 10 kuinen. No, tuli leiri, reissu, pitkät sairastelut, muutto ja synttäreiden järjestelyt. Ajatus unikoulusta tuntui huonolta tuohon saumaan.

Unikoulu itsessään jo sanana on saanut itsellä karvat pystyyn. En taatusti jättäisi lasta yksinään itkemään pimeään huoneeseen! Lapsen itkulla on aina joku syy, ja siihen on vastattava!
Sain kuitenkin tietää lempeämmistä keinoista, ja koska kuljin jo päivät aivan sumun vallassa (en ole saanut kertaakaan nukuttua päiväunia), aloin olla jo aivan valmis öiden rauhoittamiseen -kunhan se todella tapahtuisi lempein keinoin. Iltanukutukset olimme saaneet jo muutettua niin, että tyttö ei nukahtaisi enää rinnalle. Tieto siitä, että mieheni olisi jäämässä isyysvapaille (hurraa!!!) sai meidät päätymään siihen, että hän hoitaa unikoulun vapaiden aikana.

Nyt takana on kolme yötä. Huomasin, että tehtävä oli miehelle oikein kunniatehtävä, ja minulla ei todellakaan ollut mitään huolen häivää hänen pärjäämisestään. Olihan hän maailman paras iskä tyttärellemme. Huomasin silti itse olevani aika jännittynyt. Miten Hulda pärjäisi? Itkisikö kovasti? Miten voin vaatia tällaista mieheltäni (no hei haloo! Itsehän olen nukkunut tosi huonosti reilun vuoden...)? Miten minä pärjäisin?

Koitti aamu. Raotin silmiäni uuden peittoni (tämäkin tuli valjastettua käyttöön) alta oikaisten raukeita jäseniäni. Kuulin jostain itkua ja kohta mies toi tytön luokseni. Tämä hihkui minut nähdessään ja konttasi sängyllä luokseni tähdäten pienen suunsa suoraan kohti kivikovia rintoja. Vilkaisin kelloa. Hyvänen aika! Olin nukkunut (ensimmäistä kertaa yli vuoteen) yhteen mittaan 7 tuntia! Mies sen sijaan kellahti nukkumaan ja sanoi yön olleen aika rankka.
Toinen yö kului hiukan huonommin, myös itselläni. Hulda oli heräillyt kovasti, takertunut mieheeni tämän yrittäessä laskea hänet omaan sänkyynsä ensin rauhoiteltuaan tyttöä. Lopulta koitti aamu, ja Hulda pääsi syömään.
Mutta kolmas yö! Johan sentään, kuin oppikirjasta (tai siis neuvolan terkan suusta). Sepä menikin jo paremmin, sillä Hulda oli huudellut unissaan muutaman kerran yön aikana, mutta ei ollut havahtunut kovasti itkemään, vaan oli rauhoittunut itsekseen jatkamaan uniaan. Mies ei ollut käynyt kertaakaan tytön huoneessa. (Ja minä nukuin 7,5h kuin prinsessa konsanaan.)
Tämähän on oikein luksusta!

Unikoulu ja yöimetysten lopettaminen on kuitenkin tuonut yllättäen vastaan myös imetyksen lopettamisen kokonaan. Itsellä on ollut toive pitkästä imetyksestä, ainakin lapsentahtisesta. Toki taustalla on voimakkaana myös toisen lapsen yrittäminen, ja hoitoihin ei voi lähteä imettämisen aikana. Hulda ja imetys ovat kuitenkin minulle nyt tärkeämpiä. Eihän sitä koskaan tiedä, jääkö imetystaipale ainutkertaiseksi. Ennen unikoulua rinnalla käyntejä tuli vuorokaudessa 8-12, mutta nyt huomaan yhtäkkiä, että parina päivänä kertoja on ollut radikaalit 4!!

Eilen aloin jopa hieman kriiseilemään (noh, tekemään luopumistyötä) imetyksen loppumisesta, ja älähdin miehelleni, että onko nyt tarkoitus lopettaa imetys kokonaan? Ilman, että olen ollut tietoinen asiasta? Minäkin reagoin siihen!!Ei se tarkoitus toki ollut ollut, mutta huomasin mieleni yhtäkkiä täyttyneen luopumisen surusta, haikeudesta, meidän kahden hetkien jäämisestä, siitä koko imetystaipaleesta, joka on kestänyt jo 1 vuoden ja 2 viikkoa. Aivan en osaa edes jäsennellä ajatuksiani, sillä se herätti minussa jotain alkukantaista surua. Toisaalta halusin heti alkaa järkeilemään ja miettimään mahdollisuuksia, jos imetys todella jäisi pois. Mitä se mahdollistaisi, mitä se tarkoittaisi? Mietin ihan omia harrastuksia, menoja, reissuja, mutta myös omaa hormonitoimintaa, kropan toimimista (myönnän, myös muuttumista) sekä mahdollista uutta raskautta tai lopulta hoitoihin hakeutumista. Kaikki tuo kieltämättä houkutteli.
Mutta en ollut mitenkään valmistautunut henkisesti siihen, että imetys tulisi pian loppumaan. Ja sen pitäisi todella mennä lapsentahtisesti, jos olisi loppuakseen jo nyt.
Jotenkin tuntui lopulta kovin helpottavalta, kun Hulda kömpi luokseni syömään iloisesti hihkuen.Ja hän söi. Ja söi. Ja söi. Jossain kohtaa oli sydämen sulattava hetki tytön hymyillessä ja hyristessä tyytyväisenä, käsi rinnallani. Kuinka tuollaista voisi kieltää?
Tämän aamun perusteella imetyksen loppumisesta ei ole pelkoa, sillä pienin tauoin imetystä tuli lopulta kestämään pari tuntia, kunnes tyttö suorastaan sammui päiväunille.
Jos nyt ihan yksi muutos kerrallaan, niin pysyy äidinkin pää paremmin mukana.

Flashback! Hulda 1 viikon ikäisenä. Oltiin aamukahvilla ja -maidolla.