Kävi siis niin, että eilinen koitti.
Viikko hujahti ripeästi, joskin tuleva pakkasalkion siirto oli jollain tasolla koko ajan mielessä.
Olin myös päättänyt, etten kävisi nyt missään (joka toki on myös suositus), sillä 4/6 käymistäni koronatesteistä on tuonut lisäjännitystä poli- ja toimenpidekäynteihin. Oman mielenrauhani vuoksi olimme Huldan kanssa siis aivan omissa oloissamme, kun työvuorojakaan ei sattunut tälle ajalle.
Se ei kuitenkaan estänyt meitä tylsistymästä! Puuhaa ja mieleistä tekemistä onkin riittänyt, puhumattakaan joistakin koskettavista tilanteista. En tiedä, mikä vaihe on meneillään, mutta jollain tavoin pieneltä vaikuttavat tilanteet saavat olon herkistymään ja ajatuksissani suuria pohdintoja. Mielessäni on risteilleet kovasti ajat 15 vuoden takaa (konkreettinen esimerkki oli vanhan Nokian 3310 löytyminen vanhempieni luota. Oi oi.). Hirveästi riittäisi siis puhuttavaa oikeastaan mistä vain, mikä on aika hyvä.
Moni ystäväni on ollut vähän varovainen kertomaan omia kuulumisiaan kuluneella viikolla ajatellen, että haluaisin mieluummin keskittyä tulevaan. Voi tuota huomaavaisuutta, mutta paljon mieluummin keskityn ihan muuhun. Ei se siirto ajattelemalla lähene.
Mutta niin se vain lopulta läheni. Viikko sisälsi katkonaisia ja lyhyitä öitä (joukkoon mahtui kyllä yksi hyväkin, onneksi), ja torstain ja perjantain välinen yö ei ollut poikkeus. En ole yllättynyt, koska reagoin unella, kun meneillään on jotain stressaavaa. Toisaalta kello 4 herääminen ei ollut suoranaisesti siirrosta johtuvaa, sillä heräsin vain miettimään viikon aikana heränneitä ajatuksia, tapahtuneita kohtaamisia ja myös joihinkin asioihin liittyvää haikeutta. Aikanaan heräsi myös muu väki, Hulda ja myöhemmin töihin lähtevä mieheni. Aamupäivä kului puuhatessa - pyykkien laittoa, tiskien korjaamista, kevään somistamista sekä terassikukka-asetelmien suunnittelemista. Pakkasin eväät valmiiksi, laitoin pulloon vettä ja nappasin mukaan varuilta myös lääkkeet. Sitten leikittiin Huldan kanssa vielä kauppaleikkiä, jonka välissä kävin laittamassa auton lämmitysjohdon seinään. Kun koitti aika alkaa tekemään lähtöä, tajusin: kukaan ei ole soittanut! Eli siirto taidetaan tehdä!
Viime yrityskerta oli jättänyt pelon, että alkio ei nytkään selviäisi sulatuksesta, vaikka se onkin harvinaista.
Siispä seuraavaan jännitysmomenttiin.
Korona-ajan sekä meidän aikataulujen vuoksi päätimme, että menen sairaalalle omalla autolla. Se on nyt turvallisinta ja helpointa. Vertailuna Huldaan johtanut tuoresiirto, jolloin käytin koko reissuun julkisilla 8 tuntia. Nyt vaihdoin aurinkolasit silmille, valitsin kuuntelemani ylistyssoittolistan Spotifysta, kirjoitin navigaattoriin osoitteen ja lähdin matkaan.
Taisi nimittäin olla niin, että päivän jännin osuus liittyi nimenomaan siinä kaupungissa ajamiseen, jossa siirto tehtäisi. En ollut ikinä ajanut siellä, vaikka monenlaisissa paikoissa olenkin, mutta jotenkin vain jännitti. Luotin kuitenkin kaiken menevän hyvin, ja hyväksi onneksi niin kävi ja sain myös parkkipaikan näppärästi läheltä sairaalaa. Sitten vain ilmoittautumaan ja odottelemaan.
Minut kutsuttiin sisään, näytin kuvallisen henkilötodistukseni ja sekoilin sanoissani oikein huolella, kun syntymäaika oli toistettava. Meitä kaikkia nauratti. Paikalla oli laboratoriohoitaja, lääkäri ja hoitaja.
Sitten vain tutkimuspöydälle. Minulle kerrottiin koko ajan, mitä tehdään, ja hoitaja oli minusta jotenkin tosi suloinen. Hän oli hiukan vanhemman oloinen, lempeä ja huolehtivainen. Silitteli olkapäästä ja oli todella rohkaiseva ja kannustava. Huvittikin, kun hän henkäisi:"Kiitos, kun tulit tänne asti!" Niin, eipä tässä ollut kovin paljon vaihtoehtoja, heh. Mitään hätää minulla ei todella ollut, yksi 5 päivän ikäinen blastokysti-alkio siirrettiin, eikä se tuntunut mitenkään. Kaikista ikävintä oli vain kova vessahätä. Siirtoa varten täytyy edeltävästi olla 2 tuntia käymättä pissalla. Hirveän kivaa tällaisena päivänä. :D
Hyvillä mielin kävin siirrossa ja palasin autolle syömään eväitä.
Matkat mennen tullen kuuntelin ylistysmusiikkia ja olo oli todella hyvä ja rauhallinen. Ennen saapumista perille olin saanut mieleeni nimen, jolla kutsuisin alkiota tästä lähin.
Toki vielä on aika odotella, ennen kuin siirron onnistuminen selviää. Nyt hellin ajatusta tästä pienestä, joka on päästy siirtämään. On ihan eri asia, että solumme tai alkiot ovat meistä erillään, kuin se, että nyt yksi alkio on vihdoin siirretty. Enempää ei nyt voida tehdä.
Juuri ennen kotimatkalle lähtemistä laitoin viestin miehelleni (ja sittemmin myös ystävilleni, jotka ovat olleet tietoisia reissusta).
"Hän on Lahja, ja hän on nyt kyydissä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti