Pp 12 nega - tämä taisi olla sitten tässä

Malttamattona olen mennyt tekemään raskaustestejä jo useaan otteeseen. Onhan mielikin heittänyt jo omia skenaarioitaan soppaan, sillä olo on ollut toisinaan erittäinkin raskaana oleva. Järki on kuitenkin toppuutellut: lääkkeistä kaikki johtuu.

Alkuviikosta koimme jo ensimmäisen romahduksen, kun ensin pp 9 tullut haamuplussa olikin hävinnut pp 10 -testissä. Tuo oli muutenkin sellaista turnausväsymysaikaa. Kaksi viikkoa on oikeasti aika pitkä aika odottaa vastausta johonkin näin suureen asiaan!
Sain ihania tsemppiviestejä ystäviltä ja kävimme hyviä keskusteluja mieheni kanssa. Sitten eräs ystävä kysyi oleellisen kysymyksen: oliko haamu tullut vasta testiajan jälkeen? Totta! Olihan se, joten silloin testi ei ole edes luotettava. Toivoa siis saattoi sittenkin olla.

Nyt olen ottanut lomaa testauksista. En ole halunnut tehdä niitä ennen töihin menoa, kun muutenkin on ollut rankkaa mennä töihin (muista syistä). Eilisiltana pp12 tosin päätin tehdä vielä viimeisen liuskatestin ennen virallista testipäivää, jolle olin säästänyt viikkonäytöllisen, jonka tuloksesta ei voisi erehtyä. 
Negatiivinen, kuinkas muutenkaan.

Laitoin nyt aamulla viestiä polille, että ei tästä tule nyt mitään. Toki teen vielä testin virallisena päivänä, mutta hoidan ilmoituksen jo pois alta. Muuten olisi pitänyt odottaa pääsiäisen yli. Eihän tämä mikään akuutti asia todellakaan ole, mutta sellainen, mistä haluaisin päästä vain eteenpäin. Jouduin tosin eilen käymään vielä apteekissa 13 tuntisen työpäivän päätteeksi hakemassa paketin Lugesteronia - kahden kapselin vuoksi. Sen verran edellisestä paketista jäi uupumaan, mikäli tulos on negatiivinen. Muutoin lopetan huomisaamuna molemmat lääkkeet saman tien.

Olen siinä käsityksessä, että siirron jälkeen täytyy taas odottaa välikierto, jonka jälkeen pääsemme taas uuteen yritykseen. Karkeasti laskin, että siihen menisi reilu 1,5 kuukautta. Näiden asioiden parissa tuo tuntuu taas niin kamalan pitkältä, kun tuostakin seuraisi vielä epävarmaa odottelua. 

"Sun olisi niin paljon parempi olla jonkun toisen kanssa," totesin taas miehelleni eilen. Itketti kaikki. Pieleen menneet hoidot, hormonit, lääkkeet, epävarmuus, pettymys ja pitkäaikainen työkipuilu. Jälkimmäistä en viitsi hirveästi avata täällä, mutta sanotaan näin, että kyllä tällaiset pettymykset vauhdittavat myös toisenlaisten suurten päätösten tekemistä. 
"Eikä olisi," sanoi mies. "Ei todellakaan."

Nyt siis yritän keskittää energiani seuraavaan kiertoon ja sitä ennen jaksamaan töissä. 
Tai jos ihan ensiksi viimeistelisi pääsiäismenuun, ehkä jossain vaiheessa löydän inspiraation. Mutta juoksemaan menen nyt viikonloppuna! Sitä olen vältellyt varmuuden vuoksi.