Mutta ennen kaikkea: päästä flow-tilaan, nauttia, soittaa, elää musiikissa ja musiikista.
Minulla on tähän sopiva tarjous: tavallista äitiyslomaa ja hoitovapaata odotellessa voisin käydä kasvamassa musiikissa. (Ja katsotaan nyt, miten tuossa tulee käymään.) Sanotaanko vaikka vuoden, eikä minun sen jälkeen tarvitsisi jäädä pois töistä lapsen sairastelun vuoksi. Korkeintaan siksi, että sormia vähän syyhyttäisi.
Niin. Aika ajoin se iskee ja silloin syyhyää sormet, kylmää selkäpiitä ja posket hehkuvat. Unohtuvat aika ja huolet, päivän murheet ja mietteet. Ei haittaa, vaikka aiemmin olen pohtinut, että mitä ovat johtoportaassa oikein miettineet, kun ovat minut palkanneet. Ei sekään, että tuleva ivf jo vähän jännittää. Sillä niin olen pianoa soittaessa kasvanut, ettei se pieni tytön tyllerö, joka juuri ja juuri pianon koskettimille ylsi, ole mihinkään hävinnyt. Olisi halu soittaa, vaikka taito ei olekaan kovin kaksinen. Mutta ehkä se ei olekaan se jutun juoni.
Haluaisin pianotunneille. Olisi ihanaa, kun voisi jonkun kanssa tutkia nuotteja, opetella ja saada neuvoja. Tarvitsisin kunnon rotia tähän harjoitteluuni, joka välillä on päivittäistä, välillä kerran kuukaudessa tapahtuvaa. Miten kivaa se olisikaan! Niin että miten sen musiikkivapaan laita olikaan?
Olen niin hypännyt musiikin vietäväksi. Aamulla pistän Spotifyn päälle, keittelen puuroa pianomusiikin soidessa. Äsken, potiessani taas alemmuuskompleksia työrintamalla (liittynee työmuutoksiin. Tänään muutin kamppeeni pois entiseltä osastoltani uudelle. Nyyh.), en osannut tai jaksanut sanoa enää mitään.
"Mä voisin soittaa hetken," mutisin kaivellessani jo nuotteja.
Parin tunnin päästä hörppään vettä. Tuli vähän kuuma.
Kiitos Stenhammarin, Satien, Debussyn, Mårtensonin ja kumppaneiden, olen kuin uusi ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti