lauantai 28. toukokuuta 2016

Tilannepäivitys

Ai niin.
En vain jaksanut pariin viikkoon kirjoittaa, kun oli niin harmittanut.
Olen onneksi jo päässyt jalkeille tuosta asiasta, mutta silti ei ole ollut fiilistä kirjoittaa.

Kävin polilla siis parisen viikkoa sitten. Menopur-annosta oli edelleen sovittu otettavaksi 114,5 IU, ja perjantaina katsottaisiin tulokset. Lääkäri oli vähän ollut epäilevällä kannalla tiistaina, mutta halusi ottaa vielä riskin. Ja niinhän siinä kävi. Kypsyneitä munarakkuloita oli 4+2 (vai 4+4?), eikä yhtään selvästi isompaa. Niinpä irrotuspiikkiä ei pistettäisi. Samalla napsahti parin viikon ehkäisykäsky sekä rankan liikunnan kielto. Lisäksi joutuisimme pitämään taukokierron, jonka jälkeen poli menisikin kesälomalle. Minun pitäisi ottaa poliin yhteyttä taas elokuun puolivälissä.

Liikunnan kohdalla alkoi vielä enemmän ahdistamaan, tai sitten tämä kaikki oli kerralla huonounisten öiden jälkeen ollut liikaa. Tuntui, että nyt jäisi tyhjän päälle, kun ei olisi polikäyntejä, joita odottaa. Enkä saisi edes purkaa oloani liikunnalla (tai siis kävely on toki ok)!

No, tuosta on onneksi tultu jo aimo harppaus eteenpäin, mutta olihan se isku.
Vaikka onhan siinä jotain hyvääkin: Menopur oli toiminut minulla, joskin hieman liikaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti