Ihana, vapaa kesä. Sain jotenkin itsestäni irti elää sitä täysillä, vaikka jossain vaiheessa mieltä varjostikin syyllistävät ajatukset. Saanko? Onko tämä sopivaa? Voiko tämän ikäisenä mennä näin paljon? Mutta kuten viisas mieheni eilen sanoi: se, että minulla on nykyisin niin paljon tekemistä ja menemistä on uutta. En ole tottunut tällaiseen, ja siksi kuvittelen, että tässä ollaan johonkin syyllisiä.
Mutta tätä lukuunottamatta olen nauttinut aivan suunnattomasti.
Mieleen on välillä tullut jopa sellaisia ajatuksia, että onhan meillä näinkin aika kiva.
Tietenkään en ole luopunut lapsihaaveesta. Edellisen kappaleen ajatus kalpenee heti, kun muistan oman ikäni ja mietin haaveitani. Kyllä, minä toivoisin saavamme lapsia. Mutta on ainakin ollut oikein virkistävää huomata voivansa tehdä niin paljon monenlaista. Ja tuntea kotiutuneensa tänne! Eihän se ottanut kuin 3,5 vuotta, mutta senkin edestä olen nyt superonnellinen. Minulla on oikeasti ystäviä.
Mutta ne haaveet ja arki.
Alunperin, siis keväällä, oli polilla puhetta, että ottaisin heihin yhteyttä elokuun puolivälissä.
Kuun alussa hoksaan: minähän olin ihan innoissani ilmoittautunut ystäväni mukaan pyytämänä kuukauden mittaiselle cross fitin peruskurssille! Ja jos taas käy tylsä mäihä, että lääke tepsii liikaa, niin sitten ei kyllä treeneistäkään tule mitään - kun en saisi mennä niihin. Pulma oli oikeastaan jo hoidettu mielessäni: otan yhteyttä poliin sitten myöhemmin. Ja samaa mieltä oltiin sieltäkin.
Niinpä olen nyt opetellut leuanvetoja, kyykkäämistä,boksihyppelyä, erilaisia levytankojen nostoja ja yrittänyt oppia - flunssasta ja jäätävästä väsymyksestä huolimatta. Että siinä mielessä ei nyt ihan putkeen mennyt tämä crossfit, vaikka innostuinkin siitä aika tavalla. Kurssi lisäksi päättyi siihen, että melkein paiskasin kahvakuulan lattialle, kun niin harmitti osaamattomuuteni. Ehkä pikemminkin väsymykseni sai kaiken tuntumaan pahemmalta. Ehkä siinäkin mielessä oli hyvä, että hoidot siirrettiin.
Ja niin. Sitten se yhteynotto
polille.
Sieltä ei hoitaja meinannut millään uskoa, ettei minulla ole ollut kuukautisia sitten viime hoitokierron. "Siis ei kertaakaan? Mitään?" Ei. "Ihanko totta?" Juu. "... oletko tehnyt raskaustestiä?" Öh. No joo.
Lääkäri määräsi minulle sitten Terolut-kuurin, joka vetelee jo viimeisiään. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja sitä rataa... Katsoin (toisin sanoen en katsonut) nimittäin väärin annostuksen. Vanha oli 10mgx2, kun nyt reissun päällä tulin vasta ajatelleeksi, että saattoihan se olla nyt jotain muutakin. Näinkin jo silmissäni Haipro-ilmoituksen lomakkeen. Voisin taas tehdä itsestäni haipron... Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole katastrofaalinen, ja kuuria jatketaan aloittamallani tiellä.
Ensi viikolla tiedossa siis jotain epämukavaa, mutta ehkä myös pistoshoitojen jatkoa. "Jihuu". :/
Mutta kaiken keskellä voin keskittyä myös monenlaiseen mukavaan: ystäviin, villasukkien kutomiseen, kotihommiin, hiit-treeneihin (paremman puutteessa... Crossfit jätti melkoisen kipinän!!), töihin ja tietenkin parisuhteeseen. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti